Ahasveroksen morsian

Vanhan Testamentin Esterin kirja on niitä paljon sananopetuksissa käytettyjä kertomuksia.
Olen kuullut ja lukenut niitä useita.
Muutama järjellinenkin selitys aiheesta on saatu aikaan, mutta valitettavan suuri osa on ollut kauniista rakkaustarinasta hymistelyä ja ah, ihanaa kuinka onnekkaasti herttaiselle Esterille kävi kun voitti kauneuskilpailut ja pääsi ihan kuninkaan kanssa naimisiin.
Ja sitten tietysti joukkoon varoituksia huonosta Vasti-vaimosta, joka ei osannut olla asianmukaisen alamainen aviomiehelleen ja joutikin syrjäytetyksi.
Varsinkin tätä kohtaa on naisille suunnatussa opetuksessa niin alleviivaavan korostetusti tuotu esille, että se on kuulostanut jo uhkaukselta. Että älkää olko kapinallisia Vasteja vaan nöyriä ja vaatimattomia Estereitä – tai muuten....

Mutta?
Mitkä ihmeen kauneuskilpailut? Tytötkö hymyilivät rivissä ja raati antoi pisteitä? Hävinneet huokaisivat harmista ja lähtivät kotiin jatkamaan elämäänsä?

Intiasta Etiopiaan 127 maakuntaa hallinneen kuningas Ahasveroksen (hepreaksi אֲחַשְׁוֵרוֹשׁ, Achaschwerosch) henkilöllisyydestä on erimielisyyksiä, mutta enimmäkseen hänen arvellaan olleen 485-465 eKr hallinnut Persian jumalkuningas Xerxes 1. (persiaksi Khshayarsha). Viihdemaailmasta tyyppi on tuttu 300-elokuvan kakkososasta, jossa hänet esitetään varsin erikoislaatuisesti pukeutuneena.

Ukko oli varsinainen hirvitys aviomieheksi. Juoppo huoripukki, naisvihaaja (piti naisista kyllä fyysisessä mielessä ja kunhan nämä pysyivät orjan asemassa) ja rajattoman vallan turmelema kammottavan väkivaltainen kusipää.
Kerrotaan tarinaa, että eräänkin isän anoessa pojalleen vapautusta sotaanlähdöstä, käski tämä  hakkaamaan pojan keskeltä kahtia ja panemaan puolikkaat molemmin puolin tietä marssivan sotajoukon nähtäväksi.
Että ettei kukaan enää moista uskaltautuisi pyytämään.

Ensimmäinen kuningatar Vasti joutui erotetuksi vaimonvirastaan, kun ei suostunut seitsemän vuorokautta putkeen ryypänneen kännissä örveltävän miesjoukon töllisteltäväksi niin kuin myöhempi Salome Herodeksen synttäripippaloissa teki.

Kieltäytyminen ei ollut tyhmä teko; jos olisi suostunut, olisiko turvallisuus viinasta villiintyneiden miesten keskellä ollut taattua? Ja vielä: olisiko kuningas juopumuksesta selvittyään rangaissut naisparkaa vielä ankarammin epäsiveellisestä itsensä näyttelemisestä?
Joten Vastin tilanne oli mene sutta pakoon, tulee karhu vastaan ja hän päätti säilyttää ainakin oman itsekunnioituksensa.

Mutta Vastin kapinasta oli tulla kuninkaalle ja hänen hoviherroilleen karmeampi tappio kuin lähitulevaisuudessa tapahtuva Salamiin meritaistelun häviäminen: mitä, jos naiset kautta valtakunnan Vastin tempauksesta kuultuaan lakkaavat tottelemasta aviomiehiään. Siinäpä kiteytyikin miessukukunnan ikiaikainen ja kauhein pelonaihe.

Ja sitten piti hankkia uusi kuningatar.

Sitä varten haettiin ympäri valtakuntaa nuoria neitsyitä (tuskin tyttöjen halukkuutta kysyen) Suusanin linnaan. Ja koska aikana, jolloin tyttöjen oli normaalia avioitua lapsimorsiamina vielä erikseen mainitaan, että tytöt olivat nimenomaan nuoria, olivat nämä neitsyet ilmeisesti todella nuoria.

Eikä mistään viattomasta missikisasta ollut kyse, vaan kuningas koekäytti jokaista neitsyttä yhden yön, minkä jälkeen ei-enää-neitsyt siirrettiin sivuvaimojen säilytyspaikkaan unohduksissa tylsistymään. Ihana Esterkin pääsi/joutui tähän seksitestaukseen.

Siinä pelattiin kovaa peliä. Ei riittänyt, että saisi kuninkaan suosion. Ensin piti miellyttää haareminvartijaa. Näyttää siltä, että jopa päivittäisen ruoka-annoksen saaminen kangerteli, ellei osannut olla tämän eunukin mieleen.

Ja kun lopulta vuoden odottelun jälkeen h-hetki koitti, oli ekakerta äärimmäisen paineistettu. Yksi yö oli kokemattomalla tytöllä aikaa tehdä vaikutus ventovieraaseen ja hengenvaaralliseen aviomieheen ja näyttää niin ylivertaiset kyvyt erotiikan alalla, että sillä peittosi muut kilpasiskot.
Esterillä taisi olla jotain erityisen herkkuja temppuja ohjelmistossaan, koska voitti jo neljä vuotta käynnissä olleen kisan.
Jos kuningas todella jaksoi suorittaa testipökkimistään joka yö, oli 1460 neitsyttä kisan alkamisesta kulkenut hänen vuoteensa kautta. Ei ihme, että samaan aikaan käytävä Kreikan valloitusyritys meni mönkään; oli kuninkaalla aivot pudonneet jalkojen väliin.

Ester sai suorituksestaan palkkioksi kruunun.
Kuningatar-arvonimi ei tietenkään antanut minkäänlaista hallintavalta-asemaa. Olipahan vain jonkinlainen lupaus, että hänen poikansa, jos niitä syntyisi saattaisivat – jos hyvin käy, eikä niin kuin Vastille – päästä mukaan kilpailuun kruununperimyksestä. (Jos sitä nyt hyvänä asiana piti, siinä kisassa hävinneillä kun usein oli huono elinajanodotus. Valtaistuinpelin voittanut ei mielellään sietänyt kilpailevia veljiä kruununsa lähelle.)

Vaimot kuningattaresta vähäisimpiin jalkavaimoihin pitkästyivät sisältöä vailla olevassa elämässään haaremin lukkojen takana ja jos erehtyivät näyttäytymäänkään ilman kutsua aviomiehensä silmien eteen, niin oli pyövelillä taas tekemistä. Akkaväen emansipaatiota pelkäävä Ahasveros ei antanut naisenpuolten silmille hyppiä.

Eikä ihastuminen Esteriin hillinnyt vaihtuvien neitseiden makaamisen makuun päässyttä rietastelijaa. Kuningas tilasi neitsyitä maakunnista vielä Esterin kuningattareksi kruunaamisen jälkeenkin niin ettei tyttöpolo kovinkaan usein armasta aviomiestään päässyt näkemään.
Että se siitä kauniista rakkaustarinasta.

Esterin tarina ei ole kertomus onnesta vaan onnettomuudesta.
Nuori tyttö joutuu psykopaatin raiskattavaksi ja vangiksi haaremin turhanaikaiseen elämään eunukkien ja kanssavaimojen kiusattavana. Unelmat rakkaudesta todellisen aviomiehen kanssa ja elämä oikeassa perheessä ovat murskana.

Silti miespuoliset raamatunopettajat ja näitä miellyttämään pyrkineet naisetkin ovat sitkeästi häivyttäneet tarinasta naisiin kohdistuvan julmuuden näkymättömiin – varsinkin kun se on ollut miesten aiheuttamaa ja selittäneet naisten kärsimykset pois. Esterin karmea kohtalo on käännetty romanttiseksi rakkaustarinaksi vanhojen disney-satujen tyyliin. Tiedostetusti tai tiedostamatta miesvallan kannattajat ovat tästäkin tarinasta vääntäneet utopiaa, kuinka mukavaa naisilla on patriarkaalisen järjestelmän alaisuudessa olla.

Muuten Esterin kirja itsessään on loisto-esimerkki huikeasta tarinankerronnasta. Juonenkäänteet ovat yllättäviä ja humoristisiakin jos arvostaa mustaakin mustempaa huumoria. Kirja päättyy tämän (herttaisen, vaatimattoman ja nöyrän?) nuoren tytön organisoimaan valtaisaan verilöylyyn.

Tarinassa on myös tutunoloisia kaikuja muusta yhteydestä. Tulee mieleen Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Šeherazade.
Villi arvaus: voisiko olla mahdollista, että tämä ikivanha itämaita kiertänyt (kammottava) satu olisi saanut juurensa tositapahtumista, jotka kuvataan Esterin kirjassa?

Šeherazaden satu menee näin: Sulttaani pettyy ensimmäiseen vaimoonsa. Niinpä hän kostaa koko naissukupuolelle ottamalla joka päivä uuden vaimon, viettää yhden yön tämän kanssa ja aamun tullen teloituttaa vaimonsa. Näin jatkuu, kunnes hän saa vaimokseen Šeherazaden, joka kertoo hänelle tarinaa ja joka aamu lopettaa tarinansa jännittävään kohtaan. Sulttaani haluaa aina kuulla tarinan lopun ja siirtää Šeherazaden teloitusta seuraavalle päivälle. Näin jatkuu tuhat ja yksi yötä, kunnes sulttaani lopulta päättää uskoa, ettei tämä nainen petä häntä vaan ansaitsee eloonjäännin.

Molemmissa tarinoissa on hallitsija, joka vihastuu ensimmäiseen vaimoonsa ja ottaa sen jälkeen yhden yön vaimoja, joista luopuu aamun tullen. Tuskin Ester sentään pelkällä sadunkerronnalla onnistui herättämään seksiaddiktioituneen miehen kiinnostuksen, mutta ehkä hänellä oli jokin uusi eroottinen temppu, jolla sai kaikkeen kyllästyneen elostelijan uskomaan, että jotain enemmänkin voisi vielä olla luvassa?

Tai suorempi yhtymäkohta Raamatusta: Ester kutsuu kännäämiseen mielistyneen miehensä järjestämiinsä juominkeihin. Mies arvaa, että vaimolla on jotain asiaa ja iloisessa nousuhumalassa lupaa antaa mitä ikinä tyttö pyytäisi. Ester tajuaa, että haluamansa asia on senverran iso, että tarvitaan vankempi humalatila sen hyväksytyksi saamiseen ja jättää asian sillä erää kesken. Mies jää arvailemaan, mitä vaimo on vailla ja uteliaana palaa seuraavana päivänä pitoihin.

Eikä Šeherazade-nimen vanhempi versio Shirazad niin kaukana ole Ester-nimen persialaista muotoa Isthar. Kaikilla tarinoilla on yleensä jollain tavalla juurensa todellisuudessa. Miksipä ei tälläkin?


-Ulla Rautiainen-

Maria Magdaleena

Maineeltaan ikoninen hahmo. Raamatun henkilöistä uskovaispiirien ulkopuolellakin eniten tunnettuja. Tehdäänpä testi: kerro kaikki, mitä tiedät Maria Magdaleenasta. Jokaiselle tulee mieleen jotain, jos ei suorastaan Raamatusta kumpuavaa, niin ainakin taiteen ja viihdeteollisuuden esittämiä mielikuvia. Maria Magdaleena esiintyy tiuhaan tahtiin veistoksissa, maalauksissa, musiikissa, romaaneissa ja elokuvissa.

Miksi tästä Magdalan naisesta tuli niin suosittu?

Ja testin purku: mitä osasit kertoa hänestä?

Näinkö: hekumallisen kaunis nuori prostituoitu nauttii miesten huomiosta tanssiessaan alastomana bordellin pöydällä valkea kaula ja korkea povi viattomia miesparkoja turmioon houkutellen. Eräänä päivänä irstas naikkonen kohtaa Jeesuksen, tulee synnintuntoon, katuu rietasta elämäntapaansa ja päättää olla ikinä enää palaamatta siihen taloon, jonka ovella punainen lyhty palaa. Suuri syntinen on tehnyt parannuksen.

Suunnilleen tällaisen tarinan kertoi ainakin erään kristillisen kustantamon julkaisema kirja, jota jo lapsena luin opiksi ja ojennukseksi kuinka syvimmässäkin synnissä rypevä voi tulla Jeesuksen luo ja muuttaa elämänsä. 

Mielikuva viettelijätär-portosta tarttui pitkäksi aikaa. Tosin ihmettelin jo silloin miespuolisen kirjailijan oudon yksityiskohtaista paneutumista naisen viettelevyyden kuvaukseen. Olihan kyseessä hengellinen kirja, jonka tarkoituksena piti olla varoittaa synnistä eikä tehdä sitä mielenkiintoiseksi.

Aikuisena katsoin jo Raamatusta, mitä Maria Magdaleenasta siellä kerrotaan. Maineeseen verraten hänestä puhutaan yllättävän vähän. Vain muutama lyhyt ja hajanainen maininta.

            Jeesus ajoi hänestä ulos seitsemän riivaajaa (Mark.16:9).

Hän seurasi muiden opetuslasten mukana Jeesusta (Luuk.8:1-2). Mikä oli shokeeravan radikaalia; kukaan muu rabbi siihen maailmanaikaan ei suvainnut naisia opetuslastensa joukkoon. Kas, ennemmin polttivat pyhät kirjat, kuin olisivat antaneet saastaisten naisten oppia niistä mitään.

Hän oli Golgatalla katsomassa Jeesuksen kuolemaa (Mark.15:40) ja hautaan panemista (Mark.15:47).

Hän oli todistamassa Jeesuksen haudan aukeamista ja tyhjää hautaa (Matt.28:1-6).

Kuolleista noussut Jeesus ilmestyi hänelle (Joh.20:11-17). Maria ei aluksi tosin tunnista tätä, ehkä siksi että kulttuurinsa opin mukaisesti ei naisena voi katsoa vierasta miestä päin kasvoja, koska mies, hänkin kulttuurinsa opetuksen mukaisesti ymmärtäisi sellaisen seksuaaliseksi kutsuksi.

Hän vei lukittujen ovien takana piileksiville miesopetuslapsille sanaa Jeesuksen kuolleistaheräämisestä (Luuk:24:10-11). Miehet tosin pitivät hänen puheitaan turhina eivätkä uskoneet, luultavasti koska mieleen oli iskostunut lujaan vallalla oleva asenne, että akkojen höpinät eivät kelpaa minkään todisteeksi.

    

Tässä siis kaikki Raamatusta. Mitä jäi puuttumaan? Ei sanaakaan bordelleista, ei prostituoiduista eikä miesten viettelemisestä. Mistä siis kaikki kansanperinteessä rehottavat tarinat kauniista ja katuvasta huorasta tulevat?

No, koko nämä kaksituhatta vuotta raamatunselitys on ollut pääsääntöisesti miesten hallussa. Ja koska miehillä ikiaikoihin asti on ollut vaikeuksia nähdä naisia muuna kuin seksiobjekteina, on sananjulistuskin muokkautunut mielessä pyörivien fantasioiden mukaiseksi.

Olihan Mariassa ollut seitsemän riivaajaa, mutta se ei välttämättä tarkoita porttona toimimista. Raamatussa kerrotaan useista miehistäkin, joista ajettiin riivaajia ulos, mutta yhdellekään näistä eivät kirkkoisät ole kehitelleet legendaa miesprostituoidun elämästä. Ero onkin siinä, että aina kun naisen yhteydessä mainitaan sana syntinen tai riivattu, miesten mieleen tapaa syttyä kuin automaattiohjauksella sanat seksi ja huora.

Vastaavaa yhteyttä ei synny syntisten miesten kohdalla. Kun Raamatussa Pietari ilmoittaa olevansa syntinen ihminen ja Paavali peräti syntisistä suurin, ei miesten ajatuksiin leimahda kuvaa miesprostituoidusta, saati että alettaisiin kirjoittaa romaaneja Pietarin tai Paavalin aiemmasta elämästä homobordellin huoramiehenä. Tuskin sellaista käsikirjoitusta yksikään, ainakaan kristillinen kustantamo ottaisi vastaan - rienauksena pidettäisiin. 

Mutta sanoista ”syntinen nainen” tai ”riivattu nainen” miesaivoissa alkaa välittömästi välkkyä voimakkaana kuva alastomasta naisesta tanssimassa bordellin pöydällä, eikä enää muisteta, ettei se tulekaan Raamatusta vaan omista fantasioista.

Tähän kiukaaseen on sitten populaaritaide ja viihde lyönyt lisää löylyä. Nuori, kaunis katuva portto on inspiroinut monia taiteilijoita vahvistamaan legendaa.

Vaikkei Raamatussa edes ole ainuttakaan mainintaa Maria Magdaleenan iästä tai ulkonäöstä. Yhtä hyvin nainen saattoi olla ikäloppu ja ruma kuin viitahiisi.

Niin että olisi aika hyvä, kun raamatunopettajiksi saataisi tasamäärä naisia miesylivoimaan nähden. Voisi muutama sanantulkinnan vinoutuma toisesta näkökulmasta katsottuna tulla korjatuksi.

Alussa mainitun kristillisen kirjan tarinassa on monta epäuskottavaa kompastuskohtaa.

Ensinnäkin: portto kuvataan nauttimassa ammatistaan. Tämä on yleinen harhaluulo, jota maksullisen seksin käyttäjät mielellään pitävät yllä. Syyllisyys hyväksikäytöstä hälvenee, kun annetaan itselle lupa uskoa palvelun tarjoajan iloisuuden ja nautinnon eleiden olevan totisinta totta eikä asiakaspalvelun takia teeskenneltyä teatteria.

Toiseksi: tarinassa syntisyys rajataan pelkästään naiseen. Seksiä ostavien miesten tai naisen omistavan parittajan osuus häivytetään näkymättömiin. Heitä ei kuvata näyttävästi säkissä ja tuhassa tekemässä parannusta synneistään. Asiakkaat kuvataan jopa viattomina uhreina viettelevän porton ahnaissa kynsissä.

Kolmanneksi: nainen on vapaa lähtemään bordellista ja aloittamaan uuden elämän, millä viitataan siihen, että hän on siellä ollutkin koko ajan vapaaehtoisesti ja omasta halustaan. Näin ei tosielämässä yleensä ole. Bordellit niin silloin kuin edelleenkin ovat enemmänkin ja enimmäkseen vankiloita, joiden sisälle sinne myydyt naiset on lukittu. Ja jos ulos pääsikin, uuden elämän aloittaminen ainakin siihen aikaan oli aika hankalaa. Portto oli yhteisön hylkiö, joka sai kivisateen päällensä jos kunnon ihmisten näkyville eksyi tai joutui vihastuneen parittajansa listimäksi, varoittavaksi esimerkiksi muille karkaamista suunnitteleville ilotalon työläisille.

Mutta koska seksibisneksessä niin omistajat kuin ostajat ovat enimmäkseen miehiä, ja koska puhevalta niin uskonnossa, kuin muussakin maailmassa on tähän asti enimmäkseen ollut miesten hallussa, ei alaa ole kuvattu naisten riistona ja orjuuttamisena. Asetelma mieluusti sen sijaan on käännetty röyhkeästi ylösalaisin, ja tehty naisista pahiksia, moraalittomia syntisiä, joita patistetaan parannuksentekoon.

Tähän aiheeseen en malta olla liittämättä toistakin raamatunkohtaa, joka liittyy asiaan:

Joosua 2:sta löytyy farssinomainen tarina, jossa irvaillaan kuin parhaassa sketsissä tätä miesten pakkomielteistä kiinnostusta rahanalaista rakkautta tarjoavia yön daameja kohtaan.

Hyökkäystä suunnitteleva sotapäällikkö Joosua lähettää kaksi vakoojaa Jerikoa tutkimaan. Mitä sotilaallisten tiedustelijoiden luulisi selvittävän; kuinka kaupungin puolustus on järjestetty, millaisia ja miten varustautuneita sotilaat ovat, mitkä ovat muurien ja porttien heikot kohdat, kuinka kauan kestää piiritystä, millainen on asemakaava?

Kuin magneetin vetämämä miehet painelevat suoraa päätä porton taloon. Siellä ilmeisesti sitten käy kuin hobiteille Pomppivan Ponin majatalossa; talon humutunnelmassa miehet riehaantuvat esiintymään niin näkyvästi, että vihollinen panee merkille heidän läsnäolonsa ja sana kaupunkiin soluttautuneista vakoojista leviää hetkessä kuninkaalle asti. Siitä onkin jo lähdettävä muurin ylitse karkuun. Muuta ei sitten kerettykään näkemään.

Mahtoi siinä Joosua lyödä päätä palmupuun runkoon salaisten agenttiensa palatessa ainoana raportoinnin aiheena, että jo vain, on siellä kaupungissa tosi kiva portto. No, yrittivät sentään selittää, että kyllä ainakin maaseudulla pelkäävät kuollakseen meitä – vaikka, no, tuota, höm pitikin niitä pelkureita kolme päivää henkihieverissä paeta ja vuoren louhissa piilotella. Mutta se portto, voi pojat...

-Ulla Rautiainen-

Syntinen? nainen Sykarin kaivolla

Joh..4:5-29

Löyhämoraalinen samarialainen nainen, joka haureellisesti on pelehtinyt viiden miehen kanssa ja joka elelee nyt miehen kanssa, joka ei hänen omansa ole, osuu yhtä aikaa Jeesuksen kanssa kaivolle. Jeesus oitis paljastaa naisen syntisyyden, mutta portto on niin paatunut, ettei itkien heittäydykään Jeesuksen jalkojen juureen tekemään parannusta, vaan ovelasti yrittää kääntää keskustelua teologiseen kiistakysymykseen siitä, missä maantieteellisessä paikassa olisi parasta rukoilla.

Jeesus ilmoittaa naiselle olevansa odotettu messias ja siitä vaikuttuneena nainen rynnistää niin kiireellä kertomaan koko kaupungille profeetasta, joka tietää hänen huoraavasta elämäntavastaan, että unohtaa vesiastiansakin kaivolle. Holtiton siis taloustöissäkin.

Tarinan opetus: suurimmatkin syntiset saavat kuulla evankeliumia ja kun Jeesuksesta lähdetään kertomaan, siinä arkiset askareet joutaa heittää sivuun.

Montako kohtaa edellisessä raamatuntulkinnassa meni pieleen?

Juuri tällä tavalla olen sitä lukemattomia kertoja kuitenkin kuullut kerrottavan. Otsikon lauseesta, (ilman kysymysmerkkiä) on tullut suorastaan klisee, joka tunnetaan paremmin, kuin varsinainen raamatunteksti. Itse asiassa, muunlaista tulkintaa en ole kuullutkaan.

Raamattua lukiessani on mieleeni kuitenkin juohtunut toisenlainenkin selitys tästä tapahtumasta.

Ensinnäkin, missään kohdassa Raamattua naista ei kutsuta syntiseksi tai portoksi. Jeesus ei myöskään käske naista tekemään parannusta, niin kuin hän monelle muulle sanoo. Toteaa vain, että nainen on ollut monen miehen kanssa eikä tämänhetkisen kanssa ole aviossa.

Eikö nainen silloin ole syntinen?

Ei välttämättä.

Sillä voihan kysyä, oliko nainen omasta tahdostaan valinnut elämäntapansa? Oliko itse hankkiutunut näitten miesten petileluksi?

Vai oliko hänet omistanut mies; isä, veli, sukulaismies, aviomies myynyt häntä mieheltä toiselle – naisen mieltä kysymättä ja naisen siihen mitenkään voimatta vaikuttaa? Oliko nainen nykykielellä ilmaistuna ihmiskaupan uhri ja seksiorja?

Nainen tuli kaivolle keskellä päivää, kuumimpana aikana, jolloin yleensä raskaita ulkotöitä vältettiin. Tuliko tähän aikaan siksi, että huonomaineisena naisena häpesi tulla vedenhakuun yhdessä muiden kaupungin naisten kanssa, kuten yleensä naisen huorahtavuutta kannattavissa tulkinnoissa esitetään? Vai oliko niin, että häntä parittava mies esti häntä liikkumasta silloin, kun tavalliset ihmiset olivat liikkeellä? Ilmiö on yleinen nykyajan seksiorjuudessa. Parittajat järjestään yrittävät pitää uhrinsa eristettynä ja estää kontaktit niihin ihmisiin, joilta uhri voisi apua saada.

Nainen jätti vesiastiansa kaivolle, miksi? Huonomuistisuuttaanko vai tarkoituksella? Saattoiko olla, että Jeesuksen sanat ”se (mies) joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi”, itse asiassa tarkoittikin: ei sinun tarvitse sitä miestä palvella ja passata ja selkä vääränä sille ukolle vielä vettä kantaa. Ei hän ole kunniallista avioliittoa sinulle antanut, ei sinulla siis mitään velvoitteita ole häntä palvella. Jätä nyt se turha raataminen ja mene kertomaan kaikille, missä ahdingossa olet ja pyydä apua.

Ja kun nainen menee kaupunkiin ja kertoo, kuinka on kaivolla tavannut profeetan, joka tietää kaikki mitä hän on tehnyt, tarkoittaako se, että hän huonoudestaan musertuneena tunnustaa julkisesti kuinka syntinen on (mikä ei olisi viisasta, koska siitä voisi seurata kivitys) – vai huutaako tässä Jeesuksen kohtaamisesta voimaantunut uhri uusi toivo mielessään: kuulkaa, mitä minut on pakotettu tekemään ja auttakaa minut vapaaksi?

Siksikö Jeesus jää kahdeksi päiväksi sinne? Antamaan koko väestölle opetusta, joka saa aikaan sellaista muutosta ihmisten ajattelutavassa, etteivät he enää palauta naisparkaa parittajansa käyttöön.

Jäikö hän varmistamaan, ettei nainen vapautumisyrityksessään joutuisi ojasta allikkoon ja omistajansa koston ja rankaisutoimien kohteeksi?

Seksiorjuus on ilmiö, jota tunnistetaan huonosti silloinkaan, kun sitä tapahtuu ihan silmien edessä. Tyypillistä on, että uhrit syyllistetään viettelijöiksi ja huonoiksi naisiksi ja heidän kärsimyksensä mitätöidään esittämällä, että heillä on kivaa ammatissaan ja he ovat siinä omasta halustaan. Miesten hallitsemat media, viihdeteollisuus ja uskonnollinen opetus synnyttävät ja ylläpitävät tehokkaasti tätä mielikuvaa.

Varmasti seksityöläisissä on naisia, jotka pärjäävät hyvin, mutta nämä muutamat ovat hyvin kapea jäävuoren kärki, jota tarkoituksellisesti pidetään esillä muka esimerkkinä siitä kuinka reilusti koko ammattikunnalla asiat ovat laajemman kokonaisuuden upotessa näkymättömyyksiin. Sama kuin Donald Trumpin ylellistä elämäntapaa esitettäisiin mallina kehitysmaan slummi-asukkaan elämästä.

Jos seksiorjuuteen ja ihmiskauppaan sen karuimmassa muodossa kiinnostaa tutustua, suosittelen lukemaan Pia Rendicin kirjan Ihmiskaupan kasvot. Varoitus: kirjaa lukiessa tulee hyvin vihaiseksi ja niin pitääkin. Muutosta ei tapahdu niin kauan kuin yleinen välinpitämättömyys peittelee rikosta.

Pia Rendicillä on myös erinomaiset nettisivut www.vapautauhri.fi, jossa saa ajankohtaista informaatiota ja neuvoja, kuinka yksityinen ihminen voi taistella tätä vastenmielistä asiaa vastaan. Kehoitan katsomaan.


-Ulla Rautiainen-

Betanialainen skandaali

Luuk.10:38-42 kerrotaan tarina Martasta ja Mariasta. Tarina menee näin: Jeesus tulee kylään Martan ja Marian kotiin. Martta alkaa puuhata monissa palvelutoimissa, Maria istahtaa Jeesuksen jalkojen juureen kuuntelemaan vieraan puheita. Martta sanoo Jeesukselle: ”Herra, eikö sinulle merkitse mitään se, että sisareni on jättänyt minut yksin huolehtimaan palvelemisesta? Käske hänen siksi ryhtyä auttamaan minua.” Jeesus sanoo: ”Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.”

Tätä raamatunkohtaa on paljon sananopetuksissa käytetty. Opetus menee poikkeuksetta jotenkin näin: Martta on pinnallinen työnarkomaani, joka viis veisaa Jeesuksen opetuksista. Hän laiminlyö epäkohteliaasti vieraan kanssa seurustelua pakenemalla keittiöön tohottamaan maallisia touhuja.

Maria sensijaan fiksusti laittaa asiat oikeaan arvojärjestykseen ja pitää hengellisen opetuksen kuuntelua tärkeämpänä kuin ylettömän runsasmääräisen tarjoilun järjestämistä. Jeesuksen vastaus Martalle selitetään: ”Relax, hei, älä nyt niin montaa ruokalajia touhua, vähempikin riittää.”

Ei kovin suurta draamaa. Opetukseksi jää, että kotitöissä ahkeroivien emäntienkin pitäisi joskus malttaa hellittää ja ottaa ansaittu lepotauko ennen kuin väsyy ja katkeroituu ja alkaa syytellä muita laiskuudesta.

Tarinan tosin voi lukea toisinkin. Toisenlaista näkökulmaa tähän kohtaukseen herättää esimerkiksi Kenneth E. Bailey kirjassaan Jeesus Lähi-idän asukkaan silmin. Kun tapahtuma siirretään takaisin sen todelliseen paikkaan ja -aikaan, sen aikaiseen käyttäytymiskoodistoon, asennemaailmaan ja Jumalan lain tulkintaan, esiintyy tarina huomattavasti dramaattisempana, kuin on ollut tapana selittää.

Todennäköinen syy Martan närkästykseen ei olisikaan ollut epätasainen työnjako – vaikka hän niin asian esittääkin yrittäen hädissään häivyttää näkyvistä vielä pahempaa, nimittäin sisaren säädytöntä, maineen pilaavaa, vieraita ja jopa Jumalaakin loukkaavaa käyttäytymistä.

Kun taloon tuli miesvieraita, oli tavan mukaan naisten vetäydyttävä näkymättömiin. Miehet asettuivat talon parhaaseen huoneeseen puhumaan keskenään, naiset pysyttelivät takahuoneissa.

Maria teki kuitenkin jotain ennenkuulumatonta: hän tunkeutui samaan huoneeseen miesten kanssa!

Martalla oli syytäkin olla vihoissaan, Marian maine oli lopuksi ikäänsä pilattu, tokko kunnollisiin naimisiinkaan tämän tempauksen jälkeen pääsisi. Kuka kunnon mies ottaisi vaimoksi naista, joka ei osannut käyttäytyä säädyllisesti vaan julkeasti änkesi vieraitten miesten sekaan itseään näyttelemään ja näitten kosketteluille altistumaan?

Ja oli tämä loukkaus vieraitakin kohtaan. Hurskaat miehet joutuivat sietämään naisen häiritsevää läsnäoloa kun nämä olisivat halunneet puhua keskenään tärkeistä asioista. Ei mahtaisi vieraitakaan, ainakaan kunniallisissa aikeissa tämän jälkeen taloon tulla. Maine leviäisi, että tässä talossa naiset kuleskelivat miesten joukossa kuin missäkin porttolassa.

Ja Marian käytös oli kapinaa Jumalaakin vastaan. Jumala oli säätänyt voimassa olevat sukupuoliroolit ja vain umpijumalaton ihminen niitä rikkoisi.

Kukaan muu rabbi ei ottanut opetuslapsikseen naisia, päinvastoin sanoivat, että parempi polttaa lain kirjat, kuin antaa naisten lukea niitä. Sanonta ”istua jalkojen juuressa” Jeesuksen äidinkielellä ei tarkoittanut pelkästään kohteliasta seurustelua vieraan kanssa, vaan nimenomaan opetuslapsena olemista.
Paavali käyttää Ap.t. 22:3 samaa sanontaa kuvaamaan olemistaan rabbi Gamalien oppilaana. Sanonta on tunnettu muuallakin rabbiinisessa kirjallisuudessa.

Martta yritti pelastaa mitä pelastettavissa vielä oli. Jossain kohdassa hän onnistui pääsemään Jeesuksen puheille: älä hyvä mies ole niin kiltti, aja nyt tuo ymmärtämätön tytönletukka omalle puolelleen itseäsi häiritsemästä ja sinunkin mainettasi pilaamasta.

Tässä kohdassa Jeesus vallankumouksellisesti rikkoi sekä sopivaisuussäännöstöä että sukupuolirooleja. Mahtoi siinä naamat venähtää useammaltakin, kun Jeesus kehui Marian valinneen hyvän osan ja yllytti häntä pysymään valitsemallaan paikalla. Montakohan vierasta lähti silloin ovet paukkuen ja loukkaantuneena talosta pois?

Vastoin yleistä selitystapaa Marian valinnan puolustaminen ei ollut varsinaisesti naisparan suojelemista vaan jopa päin vastoin. Marian elämä olisi ehkä vielä voinut palata raiteilleen jos hän nyt olisi kiireesti pyytänyt röyhkeyttään anteeksi ja nöyrästi luikkinut takaisin naisten tiloihin. Mutta jäätyään ”kielletylle paikalle” hän oli julistanut itselleen oikeuksia, joista äärimmäisen patriarkaalinen yhteiskunta häntä vielä tulisi rankaisemaan.

Sillä Maria ei valinnut kotitöissä ahkeroimisen ja olohuoneessa laiskottelun välillä vaan valinta oli paljon rajumpi. Lyhyt hetki saada kuunnella Jeesuksen opetusta saattaisi maksaa hänelle maineensa, avioliittomahdollisuudet ja jopa taivaspaikan. Hänestä tulisi yhteisönsä hylkiö, se huono nainen, joka loukkasi kunniallisia vieraita ja joka kapinoi Jumalan säätämää järjestystä vastaan naiselle määrätystä paikasta niin kuin sen ajan teologia siitä opetti.

Jeesus ei siis oikeastaan sanonut – vaikka niin on monesti ymmärretty – että vähempikin tohotus tarjottavien ruokien kanssa riittäisi, vaan vapaasti käännettynä ennemminkin jotain tällaista: ”Hiiteen ihmistekoiset sovinnaisuussäännökset, arvostan Marian uhkarohkeaa yltiöpäisyyttä, jolla hän pani koko elämänsä peliin minun takiani ja uskalsi rikkoa typerää sääntöä ettei nainen voisi olla rabbin opetuslapsena”.

Tähän tarinaan löytyy vastine Vanhan Testamentin puolelta (1Moos.18:1-15) niin kuin kaikkiin Jeesuksen toimiin. Kolmen mystisen vieraan tultua puhumaan Aabrahamille Mamren tammistossa piileksii Saara oven takana naureskelemassa. Silloinkin vieraat alkoivat puhua Saaralle suoraan ja Saara joutui vastaamaan näille piilostaan. Nämäkin vieraat rikkoivat tavan, joka pakotti naiset pois näkyvistä. Kun ymmärretään, keitä nämä vieraat olivat, ei Jeesuksen reaktio Martan ja Marian talossa ole yllätys.

-Ulla Rautiainen-

Kuin silta

Usko on
kulkea kristallisiltoja pitkin
vuoren huipulta toiselle.
Ja onhan se pelottavaa
laskea jalkansa niille näkymättömille teille.
Varata askelensa sen uskon varaan,
että alla on kiinteää ainetta,
jota sen puhtaan kirkkauden takia
ei tomusta tehdyt silmät pysty näkemään.
Vain auringon säteen leimahdus
tai kuutamon heijastus
sillointällöin kristallipinnasta taittuneena välähdyksenä
antaa ihmeenomaisen merkin sillan olemassaolosta.
Mutta sitä tapahtuu harvoin näinä raskaan pilvisinä aikoina.
Enimmäkseen on vain uskottava.

Mutta vuorten huiput ovat näkemisen paikkoja.
Korkeita, kiinteitä maan torneja,
jotka nostavat lakensa pilvenhöyryjen yläpuolelle,
ja siellä ylhäällä aurinko paistaa ikuisesti
eikä tarvita enää uskoa,
koska kaikki on näkyvissä.
Mutta niille paikoille pääsee vain siltoja pitkin.
Sillä ilman uskoa ei näkeminen ole hyväksi.

Usko on tahdon ja toiveen ilmentymä.
Kuva siitä minkä haluaa olevan totta.
Usko itsessään ei ole päämäärä,
eikä ensimmäisen askel sillalle ole perilläoloa.
Usko on kompassinneula
osoittamassa minnepäin kulkea.

Ja vuorenhuipulla oleva,
minua odottava
Ihmeelllinen
Ihana
ja Ikuinen

haluaa minun haluni.
Jos näkisin suoraan
en voisi osoittaa haluani
enkä halussani olevaa rakkauttani.

-Ulla Rautiainen-

Pyhitettyä? polygyniaa

Ei siitä montaa aikaa ole, kun istuin suomalaisessa helluntaiseurakunnassa kuulemassa, kun saarnaspöntöstä vanhimmistoveljenäkin (seurakunnan korkein johto, johon ei naisia huolita) toiminut mies mainitsi, että yksiavioisuus on vain länsimaisen nykykulttuurin vaatimus, ja että moniavioisuus (miesten harjoittamana, ei tietenkään naisten) on Jumalan mielestä ihan OK, koska kuningas Daavid, Salomo ja muutkin patriarkat olivat moniavioisia.

Tämä älynväläys oli tietenkin vain yhden ihmisen mielipide eikä edusta (toivottavasti) koko herätysliikkeen kantaa.

Mutta kertoo, että vaikka sitä ei äänen yleensä iljetä sanomaankaan, jossain takaraivon uumenissa monilla uskovilla miehillä tikittää ajatus, että jospa monivaimoisuus ei nyt niin paha asia kuitenkaan olisi, ehkä Jumalakaan ei sitä kovin pahasti katsoisi.

Kun kerran se Daavidkin, Jumalan mieleiseksi mieheksi sanottu...

Jos vain yhteiskunta antaisi mahdollisuuden....

Tässä järkeilyssä on yksi iso ongelma: mistä kaikille useita vaimoja riittäisi, kun tyttöjä ja poikia syntyy suunnilleen sama määrä?

Eikä niitä ennenkään riittänyt. Geenitestien mukaan suurin osa historian miehistä on ollut lapsettomia ja aikana, jolloin ehkäisyä ei ollut, tarkoittaa myös, että ilman ainakaan vakituisempia sukupuolisia kokemuksia.

Niinhän siinä käy, kun yksi ottaa enemmän, toisille jää vähemmän.

Jäi joukoittain miehiä, joille ei piisannut naisia ensinkään. Niistä olikin sitten hyvä koota armeijoita. Sodankäynnissä poikamiehet ovat parempia; ei ole kiirus kotiin ja sotimista motivoi lupaus päästä raiskaamaan vangeiksi otettuja naisia ja saada viimeinkin seksiä.

Totta, ettei Raamatussa Jumala suoraan kiellä moniavioisuutta paitsi 5.Moos.17:17, jossa kuningasta kielletään ottamasta montaa vaimoa (jota käskyä kaikki kuninkaat rikkoivat) ja 1.Tim.3:2 jossa seurakunnan kaitsijan edellytetään olevan yhden vaimon mies (tämä käsky oli suunnattu miehille, koska naisilla ei muutoinkaan olisi ollut lupaa monimiehisyyteen.)

Miten sitten se Daavid? Ja muut pyhät patriarkat Salomosta tuhannen vaimon haaremeineen puhumattakaan?

Jos lukee heidän tarinanansa sillä mielellä, minkälaisia seuraamuksia naislauman ahnehtimisesta omaan käyttöön oli, saa aika selvää vastausta. Raamattu on älykäs kirja. Kaikkia vastauksia ei ratakiskosta alleviivaten väännetä kuin vähä-älyisille, vaan asioita pitää oivaltaa kertomuksien sisällöistä. Tunnistaa puita hedelmistään eli katsoa seurauksia, mitä kuvattu toiminta tuottaa.

Paratiisissa oli Aatami ja Eeva, ei Aatamia ja haaremia. Nooalla ja hänen pojillaan oli arkissa kullakin yksi vaimo ja Lootilla Sodomasta paetessaan yksi vaimo, joka tosin jäi suolapatsaana tielle, mutta oleellista on, että kaikissa uusissa aluissa on miehellä vain yksi nainen. Se voisi antaa jotain vihjettä, miten on tarkoitus oleman.

Mutta sitten iski miehille ahneus, eikä yksi riittänyt.

Mutta kaaosta siinä järjestyksessä kyllä riitti.

Vaimot riitelivät raivopäinä keskenään kilpaillessaan miehen suosiosta, isät kohtelivat lapsiaan katkeroittavan eriarvoisesti, lapset tappoivat ja raiskasivat toisiaan ja joskus äitipuoliaankin. Meno oli varsinaista perheidyllin irvikuvaa jokaisella monivaimoiseksi kuvatulla miehellä. Yhtään positiivista esimerkkiä ei Raamatusta löydy moniavioisuuden puolustamiseksi.

Vaimojen kilpailussa miehen suosiosta ei välttämättä motiivina ollut rakkaus, vaikka haaremifantasioissaan miehet niin tapaavat kuvitella. Enemmänkin hengissäselviäminen.

Aabraham päävaimonsa Saaran yllyttämänä ajaa riesaksi käyneet jalkavaimo Haagarin ja tämän pojan Ismaelin erämaahan varmaan kuolemaan, jossa nämä pelastuvat vain enkelin antamalla ihmeenomaisella avulla (1Moos.21:9-20).

Jaakobin tullessa joukkoineen vihamieliseksi pelättyä Eesauta vastaan, ryhmittää Jaakob vaimonsa ja lapsensa jonoon siinä järjestyksessä, että arvokkaammat vaimot lapsineen ovat kauempana. Huonosti käydessä Eesaun hyökätessä tuhoamaan koko joukkoa saattaisivat takana olevat ehtiä paeta ja vähemmän tärkeät jalkavaimot lapsineen jäisivät etummaiseksi puskuriksi (1Moos.33:1-2).

Eriarvoinen kohtelu tekee lapsista vihollisia keskenään. Lempivaimon pojat saavat lellilapsen aseman; isän suojelun, perinnöt ja paremmat olot.

Siitä suivaantuneena Jaakobin pojat myyvät lelliveli Joosefin orjakauppiaille. Daavidin pojat osoittautuvat vielä kamalammiksi: yksi sisar raiskataan, pojat tappavat toisiaan (2Sam.13, 1Kun.2:24-25), Absalom raiskaa kymmenen isänsä jalkavaimoa (2.Kun.16:21-22) ja nostattaa sodan isäänsä vastaan koska kaaottisessa perheessä kruununperimysjärjestys jää epäselväksi.

Mikä ei uutta ollut, Jaakobin vanhin poika Rubenkin makasi isänsä jalkavaimon kanssa (1Moos.35:22) ja menetti siitä hyvästä esikoisoikeutensa. Mikä ei ollut mitätön menetys, siinä hupeni perintö ja mahdollisuus päästä suvun päämieheksi.

Puhutaanpa enemmän Daavidista. Daavid oli itse ehkä aviottomana syntynyt, ehkä isänsä Iisain jalkavaimosta tai orjattaresta. Isänsä ei kutsu Daavidia paikalle kun profeetta Samuel pyytää nähtäväksi tämän kaikki pojat. Ihan kuin isä ei laskisi Daavidia oikeitten poikiensa joukkoon. Daavid haetaan paikalle vasta Samuelin erikseen sitä vaatiessa lammaspaimenesta, vaarallisesta työstä jossa pitää tapella leijonien, karhujen ja karjavarkaitten kanssa (1Sam.16:10-12).

Daavid itse oli seksuaalisesti täysin hillitön. Hän kokosi ison haaremin ottamalla vaimoikseen käytännössä kaikki naiset, joihin mieltyi. Monesti raamatunselittäjät takertuvat ainoastaan Batseban tapaukseen Jumalaa vihastuttavana syntinä, jossa Daavid sotapäällikkönsä Uurian vaimon raskaaksi tehtyään tapattaa aviomiehen tieltä pois saadakseen naisen kokonaan itselleen (2Sam.11).

Olikohan Jumalan suuttumisessa kyse pelkästään Batsebasta? Eikö ennemminkin jo pitkään jatkuneen kehityksen tuloksesta, johon Jumala sanoi: ”Nyt riittää.”

Batseba kun ei ollut ensimmäinen tapaus, jonka Daavid otti sillä tavalla. Paljon aikaisemmin ennen kuninkaaksi tuloaan Daavidin joukkoineen keräsi mafiatyyliin suojelurahaa vallassaan pitämillä alueillaan ja aiheutti, vaikkei suoraan niin välillisesti Naabal-nimisen miehen kuoleman, jonka vaimon Abigailin hän sitten välittömästi otti itselleen (1Sam.25:2-42).

Jumala ei siis suinkaan näytä hyväksyneen Daavidin monivaimoisuutta, vaan vain ihmeen kärsivällisesti sieti isältään ja ympäröivältä yhteiskunnalta huonon esimerkin saaneen miehen rietasteluja, mutta lopulta katsoi sitä jatkuneen liian pitkälle ja puuttui asiaan.

Daavidin poika Salomo pani isäänsäkin pahemmaksi. Tuhannen vaimon haaremi on pelkkä status symboli. Kuinka niiden kaikkien kanssa oikeasti ehti olemaan? Suurinta osaa vaimoistaan hän tuskin tapasi lainkaan. Joihinkin ulkomailta tuotuihin hän kuitenkin ehti tutustua sen verran, että kiinnostui näitten uskonnoista ja alkoi itsekin harjoittaa epäjumalanpalvelusta ja sai siitä Jumalan vihat päälleen, joka sitten johti hänen poikansa Rehabeamin hallituskaudella maan jakautumiseen (1.Kun 11:9-13).

Joten täytyy aika outoa lukemisenymmärtämistä olla, jos pitää tällä tavalla kuvattua avioliittojärjestelmää enemmän siihen kehoittavana kuin siitä varoittavana.

-Ulla Rautiainen-

Synestesiaa ja kofeiinia

Aika kertoa itsestäni.

Minulla on synestesia, eli aistisekoittumishäiriö. Nimi on harhaanjohtava, en koe sitä häiriönä, vaan lahjana. Tekee elämän mielenkiintoisemmaksi.

Minulla on myös kofeiiniyliherkkyys.

Puhutaan ensin siitä. Se tekee elämän hankalaksi. Kahvia tarjotaan joka puolella ja pidetään itsestäänselvänä, että sitä juodaan ja suuria määriä.

Minulle kahvi on huumetta. Tavattoman houkuttelevaa, sillä se aiheuttaa tavattoman viihdytäviä kokemuksia. Eilen olin markkinoilla ja join siellä päivän aikana kaksi kuppia kahvia. En edes putkeen, vaan välissä oli useampi tunti ja hyvä ateria. Toisen kupin aikana maailma alkoi muuttua Picasson maalaukseksi. Tausta taaentui epätodelliseksi huonosti tehdyn teatterin kulissiksi ja ihmiset sitä vasten nousivat teräväpiirteisinä kuin piirroskuviot, ääriviivat tussipiirroksen kaltaisina. Lisäksi ihmisten muodot alkoivat vääristyä hassuiksi. Kasvot ja ruumiinmuodot venyivät ja kutistuivat, päät pienenivät muun ruumiin laajetessa, nenät isonivat, ohitseni käveli virtana avaruusolentoja ja pilapiirrosten karikatyyrihahmoja. Siiinä vaiheessa annoin autonavaimet miehelleni. Hän saisi ajaa kotiin, minä en enää ollut ajokuntoinen.

Minun ei siis tarvitse syödä LSD:tä tai kärpässieniä saadakseni hallusinaatioita. Pari kuppia kahvia riittää. Se on tavallaan kätevää, kahvi kun on laillinen aine, helposti ja halvalla saatavilla. Sitä tyrkytetään joka puolella niin innokkaasti, että siitä on jopa vaikea kieltäytyä.

Tämän takia juon kahvia erittäin harvoin. Varon visusti hankkimasta riippuvuutta siihen. Jatkuva kofeiinihumala tekisi elämästäni todella outoa.

En ole ainoa, jolle käy näin. Hämähäkit kokevat samanlaista. NASA on tehnyt kokeita, kuinka eri huumeet vaikuttavat hämähäkkien kykyyn tehdä verkkoja. Hämähäkit altistettiin LSD:n, meskaliinin, hasiksen, marihuanan, amfetamiinin ja kofeiinin vaikutuksille. Kofeiinilla oli kaikkein tuhoisin vaikutus. Kofeiinipäissään tehty verkko oli surkein; sotkuinen ja isoreikäinen. Lisäksi hämähäkkiparka kuvitteli olevansa lintu ja osaavansa lentää; se jätti turvaköyden pois hypätessään verkolta alas.

Sitten synestesiaan. Kyseessä on tila, jossa ilmeisesti Luoja suuressa huumorintajussaan on kytkenyt osalla väestöä aivojen piuhat eri mallille kuin suurimmalla osalla muita.

Ehkä kertoakseen, ettei aistien sanomaan kannata liiemmin luottaa.

Meille synesteetikoille se kun on itsestään selvää.

Ehkä meidän elämäntehtävämme on kertoa niille muille tämä.

Että sanat ovat värejä, äänet ovat muotoja, musiikin sisällä on tarinoita, kirjat ovat hajuja ja mitä erikoisuuksia kelläkin meistä on.

Voimakkaimmin minulla sekoittuminen esiintyy kirjoja lukiessani ja musiikkia kuunnellessani, satunnaisesti muissakin asioissa. Kirjoissa osa kirjaimista saattaa muuttua sinisiksi niin että teksti on mustan-sinisen kirjavaa ja joskus sivuilta lehahtaa niin todellisia ja voimakkaita hajuja, että luulen niitä todellisiksi.  
Nietzschen kirjasta nousi niin vahva kuoleman löyhkä, lahoavan ruumiin lemu, että sitä oli vaikea lukea. Haju oli minulle yhtä todellinen kuin mikä tahansa todellinen haju, vaikka mieheni ei tuntenut siitä mitään. Jotain terapeuttista kirjaa lukiessani taas olen tuntenut aitoa suklaakakun tuoksua ja Mario Puzon Kummisetä toi paksun sikarin lemun.

Musiikin kuunteleminen on kuin kävisi elokuvissa. Musiikki on kuin rasia, joka sisältää tarinan. Näen tarinan pääni sisällä kuin filminauhalta. Silmät kiinni ja kuulokkeet korviin ja silmäluomiini heijastuu pääni sisällä riehuva hesekielmäisten näkyjen paljous.

Kaikki musiikki ei vaikuta millään tavalla, kuten eivät kaikki kirjatkaan, mutta sitten on niitä, jotka lennättävät tähtien sekaan. Näky kunkin kappaleen kohdalla on aina sama, se ei aikojenkaan kuluessa vaihdu.

Juha Tapion Sinun vuorosi loistaa sai näkemään koko taivaan joukon Jeesus rivin keskimmäisenä koko muuta joukkoa mukanaan vetäen tanssimassa galaksit jalkojensa alla melskeisessä riemussa niin että taivas heilui ja ylitsepursuava ilo levisi koko universumia täyttämään.

Two Steps From Hellin Invinciblessä se kohta keskellä, kun sekunnin hiljaisuuden jälkeen jyrähtää pitkä massiivisääninen jytinä, ensin muutama nopea rummunpauke pum, pum, pum ja sitten duuuuummmmm, sellainen maanjäristysääni ja siinä kohdassa näen että se on se ääni, kun Jumala ilmestyy. Maailmankaikkeus hiljenee ja sitten pummmm, taivaan joukot väistyvät ja siitä enkelirivien keskeltä Hän astelee esiin kaikessa kauneudessaan ja komeudessaan niin että koko universumi tärähtää.

Two Steps From Hellin Archangel taas näytti ensimmäisessä kirjoituksessani Uneksijan uskontunnustus kuvaamani näyn palavasiipisestä olennosta lentämässä liekkivaltaistuimen eteen.

Nightwishin Gethsemane taas sai näkemään - Getsemanen ja ensimmäistä kertaa oikeasti tunnetasolla ymmärtämään mitä siellä tapahtui.


Palataan kirjoihin, minun ei ole lankaan vaikea lukea Raamattua. Päinvastoin, suhtaudun siihen kirjaan suunnilleen samalla intohimolla kuin narkkari huumeeseen. Raamattua lukiessani näen kristallinkirkkaiden vetten roiskeen, sateen ryöppyämistä, valtameren aaltoja tyrskyämässä ja kaikki vesi täynnä häikäisevän kirkasta valoa.

Näen lehdille painettujen sanojen takana aukeavan jotain paksua, kermamaisen valkeaa virtaa, johon lukemalla niitä sanoja sukellan ja jota saan suuni täyteen. Ei, minun ei ole vaikea lukea Raamattua, niin elämyksellistä se on. 18 kertaa Alusta Aameneen on luettu, sukuluetteloitakaan yli hyppäämättä, 19:sta kierros nyt menossa.

Tällaisessa todellisuudessa eläessä ei Jumalaan uskominen ole vaikeaa.

Rukoillessani olen tuntenut Hänen kätensä kädessäni, ei kuvitelmana, vaan fyysisenä kokemuksena, lujana otteena lupaamassa, ettei koskaan päästä irti. Että Hän on minua vahvempi ja halukkaampi pitämään suhdettamme yllä. Että Hän pitäisi minusta kiinni niinä aikoina, kun minä en jaksaisi pitää hänestä kiinni. Etten koskaan putoaisi kuilun pohjalle asti.

Olen Hänen kanssaan syönyt leipää, jonka makuista ei tästä maailmasta löydy. Eikä se ollut taivaallista mannaa, vaan S-marketista ostettua sämpylää, mutta makuaistini oli sillä hetkellä toisessa todellisuudessa.

Pääni sisäisissä näyissä Hän on näyttänyt minulle silmänsä; kauniimmat kuin mikään muu olemassaoleva, silmännurkista (siinä missä meillä on naurunryppyjä) aurinkotuli suihkuamassa, kirkkaina ja  ilontäyteisempinä kuin kuvitella koskaan saattaa. Hän on antanut minun kuulla hengityksensä äänen ja tuntea kasvonsa kasvojeni vierellä. Hän on nostanut minut olkapäälleen ja hiustensa alle, jotka ovat levinneet kuin suojaava teltta ympärilleni. Hän on näyttänyt viittansa liepeet, jäänsileää valkoista ja puhtaampaa kuin valo ja antanut tuntea siitä leviävän aaloen tuoksun.

Synesteetikon on erittäin helppo olla hengellinen.

Tai sitten ei.

Voihan kaikki olla vain aivojen vinksahdusta.

Kuka tietää, mitä todellisin todellisuus on?

En minä ainakaan.

Haluan vain uskoa, että näkyni ovat totta. Tekee elämän mielenkiintoisemmaksi.

Paitsi ne kahvin aiheuttamat. Se olisi liian kummallista jopa synesteetikolle.

Miksihän seurakunnissa aina tarjotaan kahvia, eikä koskaan soiteta Two Steps From Hell:in musiikkia? Voisiko joku pastori vastata?

Two Steps From Hell: 0. step = Hell. 1. step = Earth. 2. step = Heaven.


-Ulla Rautiainen-

Raamatulla päähän, Muks!

Kaija Maria Junkkari kirjassaan Sielukas nainen ilmaisee viisaasti:

”Ahdistus näkyy mielestäni myös siinä, miten Raamattua käytetään oman itsen puolustamiseen. Sen sijaan, että sanottaisiin: ´Näin minä olen ymmärtänyt tämän asian Raamatusta´, sanotaan: ´Raamattu sanoo näin´, piste. Kukaan meistä ei kuitenkaan voi mennä Raamatun yksittäisten kohtien taakse ja sanoa, että Raamattu sanoo tai käskee minua tekemään näin. Se on sama kuin sanoisimme: ´Minä en ota mitään vastuuta siitä, miten tulkitsen Raamattua.´”

Kristikunnan jakaantuneisuus eri kirkkokunniksi, herätysliikkeiksi, lahkoiksi ja lohkoiksi tai kauheimmillaan vierailu jollakin netin kristillisellä keskustelupalstalla todistaa, että Raamatun tulkinnassa totisesti on isoja eroja.

Harvemmin kai kukaan tarkoituksella vääristelee Pyhän Kirjan Sanaa aiheuttaakseen harhaoppia. Ihmismieli vain on sellainen, että tahtoo tiedostamattaan huomioida ja valita ne kohdat, jotka vahvistavat jo olemassaolevia uskomuksia ja asenteita ja sivuuttaa pois epämieluisat kohdat. Tulkinta käännetään siihen suuntaan, joka tuntuu valmiiksi tutulta tai josta on itselle eniten etua.

Ja kun ei eriävää näkemystä kestetä sietää, on jakaantuminen välttämätöntä.

Ihmisen psyykessä perustunteena on oikeassaolemisen harha. Minä olen oikeassa, muut väärässä. Vaikka erehtyisin kuinka monta kertaa, silti aina uudestaan oletan itse olevani oikeassa.

Uskoontulo ei tätä vaivaa juurikaan paranna, usein jopa päinvastoin, kun luullaan Jumalankin olevan puolellamme ja omien mielipiteiden olevan Jumalan mielipiteitä.

Siihen päälle vielä tahto hallita, sanoa toiselle miten asiat ovat ennen kuin hän on itse ehtinyt alkaa niitä ajattelemaan. Vähentää toinen olettamalla itsestäänselvänä lähtökohtana, että minä tiedän enemmän kuin sinä ja ottamalla automaattisesti opettajan, sielunhoitajan, johtajan roolin enkä koskaan kysy, tietäisitkö sinäkin ehkä jotain, joka minun pitäisi kuulla.

Vaiennettujen äänissä saattaisi olla paljonkin viisautta, mutta autoritäärisessä uskonyhteisössä, jossa ainoastaan suppeaksi valikoidulla joukolla on raamatuntulkinta- ja puheoikeus ei informaatio kulje kuin yhteen suuntaan.
Näissä paikoissa saarnaajat eivät käytännössä rohkaise omatoimiseen raamatuntutkimiseen, vaan mieluummin tulemista kuulemaan näiden sananselittäjien julistusta. Ymmärrettävästi julistajilla on oma lehmä ojassa; harvalla saarnaajalla on liikaa yleisöä ja lisäksi uhkaa pelko, että ihmiset kontrollivapaalla sanantutkinnallaan saattaisivat tulla toisiin johtopäätöksiin kuin mitä seurakunta opettaa.

Usein tuloksena on muilta kuultuja tulkintoja tarkoitushakuisesti valituista kohdista. Puheen sekaan sirotellaan asiayhteydestä irtirepäistyjä raamatunjakeita luomaan illuusioita ”raamatullisuudesta” ja heikosti Raamattua ainakin isompina kokonaisuuksina tuntevaan yleisöön julistus uppoaa kuin häkä päähän.
Ketjuun vielä lisätään, ettei monenkaan pastorin tai evankelistan todellinen raamatuntuntemus kovin kaksista ole – ei tarvitse olla, koska mitään kritiikkiä ei kuulu vaikka mitä pötyä höpisisi. Saarnan aiheet otetaan seurakunnan perinnäistavoista ja toisten julistajien opetuksista - jotka myöskin ovat tietonsa ammentaneet muiden tulkinnoista.
Tuloksena saattaa olla kauas Raamatusta ajautunut oppi, joka ei pelkästään samanmielisen joukon antamassa suunnattomassa itsevarmuudessa missään vaiheessa korjaannu.

Tällaisessa seurakunnassa puuttuu henkilökohtainen arvomaailma ja moraalikäsitys. Eletään yhteisön ja siinä opetusoikeuden saaneiden ulkoaohjaamina ”minä en itse halua ajatella, haluan että pastori ajattelee puolestani” - mentaliteetilla.
Tällaisessa mielentilassa toiseen ihmiseen kohdistuva kunnioituksentunto ja empatiakyky katoaa ja Raamatulla päähän takomisesta tulee pääasiallinen vaikuttamiskeino.

Niin, ettei se niin yksioikoista ole töksäyttää: ”Raamattu sanoo näin” omaa mielipidettään vahvistamaan. Ainakin sitä ennen olisi syytä varmistaa, ettei turhaan lausu Herran, meidän Jumalamme nimeä väittämällä Jumalan nimissä jotain, mikä ei Jumalan tahtoa ole.

-Ulla Rautiainen