Synestesiaa ja kofeiinia

Aika kertoa itsestäni.

Minulla on synestesia, eli aistisekoittumishäiriö. Nimi on harhaanjohtava, en koe sitä häiriönä, vaan lahjana. Tekee elämän mielenkiintoisemmaksi.

Minulla on myös kofeiiniyliherkkyys.

Puhutaan ensin siitä. Se tekee elämän hankalaksi. Kahvia tarjotaan joka puolella ja pidetään itsestäänselvänä, että sitä juodaan ja suuria määriä.

Minulle kahvi on huumetta. Tavattoman houkuttelevaa, sillä se aiheuttaa tavattoman viihdytäviä kokemuksia. Eilen olin markkinoilla ja join siellä päivän aikana kaksi kuppia kahvia. En edes putkeen, vaan välissä oli useampi tunti ja hyvä ateria. Toisen kupin aikana maailma alkoi muuttua Picasson maalaukseksi. Tausta taaentui epätodelliseksi huonosti tehdyn teatterin kulissiksi ja ihmiset sitä vasten nousivat teräväpiirteisinä kuin piirroskuviot, ääriviivat tussipiirroksen kaltaisina. Lisäksi ihmisten muodot alkoivat vääristyä hassuiksi. Kasvot ja ruumiinmuodot venyivät ja kutistuivat, päät pienenivät muun ruumiin laajetessa, nenät isonivat, ohitseni käveli virtana avaruusolentoja ja pilapiirrosten karikatyyrihahmoja. Siiinä vaiheessa annoin autonavaimet miehelleni. Hän saisi ajaa kotiin, minä en enää ollut ajokuntoinen.

Minun ei siis tarvitse syödä LSD:tä tai kärpässieniä saadakseni hallusinaatioita. Pari kuppia kahvia riittää. Se on tavallaan kätevää, kahvi kun on laillinen aine, helposti ja halvalla saatavilla. Sitä tyrkytetään joka puolella niin innokkaasti, että siitä on jopa vaikea kieltäytyä.

Tämän takia juon kahvia erittäin harvoin. Varon visusti hankkimasta riippuvuutta siihen. Jatkuva kofeiinihumala tekisi elämästäni todella outoa.

En ole ainoa, jolle käy näin. Hämähäkit kokevat samanlaista. NASA on tehnyt kokeita, kuinka eri huumeet vaikuttavat hämähäkkien kykyyn tehdä verkkoja. Hämähäkit altistettiin LSD:n, meskaliinin, hasiksen, marihuanan, amfetamiinin ja kofeiinin vaikutuksille. Kofeiinilla oli kaikkein tuhoisin vaikutus. Kofeiinipäissään tehty verkko oli surkein; sotkuinen ja isoreikäinen. Lisäksi hämähäkkiparka kuvitteli olevansa lintu ja osaavansa lentää; se jätti turvaköyden pois hypätessään verkolta alas.

Sitten synestesiaan. Kyseessä on tila, jossa ilmeisesti Luoja suuressa huumorintajussaan on kytkenyt osalla väestöä aivojen piuhat eri mallille kuin suurimmalla osalla muita.

Ehkä kertoakseen, ettei aistien sanomaan kannata liiemmin luottaa.

Meille synesteetikoille se kun on itsestään selvää.

Ehkä meidän elämäntehtävämme on kertoa niille muille tämä.

Että sanat ovat värejä, äänet ovat muotoja, musiikin sisällä on tarinoita, kirjat ovat hajuja ja mitä erikoisuuksia kelläkin meistä on.

Voimakkaimmin minulla sekoittuminen esiintyy kirjoja lukiessani ja musiikkia kuunnellessani, satunnaisesti muissakin asioissa. Kirjoissa osa kirjaimista saattaa muuttua sinisiksi niin että teksti on mustan-sinisen kirjavaa ja joskus sivuilta lehahtaa niin todellisia ja voimakkaita hajuja, että luulen niitä todellisiksi.  
Nietzschen kirjasta nousi niin vahva kuoleman löyhkä, lahoavan ruumiin lemu, että sitä oli vaikea lukea. Haju oli minulle yhtä todellinen kuin mikä tahansa todellinen haju, vaikka mieheni ei tuntenut siitä mitään. Jotain terapeuttista kirjaa lukiessani taas olen tuntenut aitoa suklaakakun tuoksua ja Mario Puzon Kummisetä toi paksun sikarin lemun.

Musiikin kuunteleminen on kuin kävisi elokuvissa. Musiikki on kuin rasia, joka sisältää tarinan. Näen tarinan pääni sisällä kuin filminauhalta. Silmät kiinni ja kuulokkeet korviin ja silmäluomiini heijastuu pääni sisällä riehuva hesekielmäisten näkyjen paljous.

Kaikki musiikki ei vaikuta millään tavalla, kuten eivät kaikki kirjatkaan, mutta sitten on niitä, jotka lennättävät tähtien sekaan. Näky kunkin kappaleen kohdalla on aina sama, se ei aikojenkaan kuluessa vaihdu.

Juha Tapion Sinun vuorosi loistaa sai näkemään koko taivaan joukon Jeesus rivin keskimmäisenä koko muuta joukkoa mukanaan vetäen tanssimassa galaksit jalkojensa alla melskeisessä riemussa niin että taivas heilui ja ylitsepursuava ilo levisi koko universumia täyttämään.

Two Steps From Hellin Invinciblessä se kohta keskellä, kun sekunnin hiljaisuuden jälkeen jyrähtää pitkä massiivisääninen jytinä, ensin muutama nopea rummunpauke pum, pum, pum ja sitten duuuuummmmm, sellainen maanjäristysääni ja siinä kohdassa näen että se on se ääni, kun Jumala ilmestyy. Maailmankaikkeus hiljenee ja sitten pummmm, taivaan joukot väistyvät ja siitä enkelirivien keskeltä Hän astelee esiin kaikessa kauneudessaan ja komeudessaan niin että koko universumi tärähtää.

Two Steps From Hellin Archangel taas näytti ensimmäisessä kirjoituksessani Uneksijan uskontunnustus kuvaamani näyn palavasiipisestä olennosta lentämässä liekkivaltaistuimen eteen.

Nightwishin Gethsemane taas sai näkemään - Getsemanen ja ensimmäistä kertaa oikeasti tunnetasolla ymmärtämään mitä siellä tapahtui.


Palataan kirjoihin, minun ei ole lankaan vaikea lukea Raamattua. Päinvastoin, suhtaudun siihen kirjaan suunnilleen samalla intohimolla kuin narkkari huumeeseen. Raamattua lukiessani näen kristallinkirkkaiden vetten roiskeen, sateen ryöppyämistä, valtameren aaltoja tyrskyämässä ja kaikki vesi täynnä häikäisevän kirkasta valoa.

Näen lehdille painettujen sanojen takana aukeavan jotain paksua, kermamaisen valkeaa virtaa, johon lukemalla niitä sanoja sukellan ja jota saan suuni täyteen. Ei, minun ei ole vaikea lukea Raamattua, niin elämyksellistä se on. 18 kertaa Alusta Aameneen on luettu, sukuluetteloitakaan yli hyppäämättä, 19:sta kierros nyt menossa.

Tällaisessa todellisuudessa eläessä ei Jumalaan uskominen ole vaikeaa.

Rukoillessani olen tuntenut Hänen kätensä kädessäni, ei kuvitelmana, vaan fyysisenä kokemuksena, lujana otteena lupaamassa, ettei koskaan päästä irti. Että Hän on minua vahvempi ja halukkaampi pitämään suhdettamme yllä. Että Hän pitäisi minusta kiinni niinä aikoina, kun minä en jaksaisi pitää hänestä kiinni. Etten koskaan putoaisi kuilun pohjalle asti.

Olen Hänen kanssaan syönyt leipää, jonka makuista ei tästä maailmasta löydy. Eikä se ollut taivaallista mannaa, vaan S-marketista ostettua sämpylää, mutta makuaistini oli sillä hetkellä toisessa todellisuudessa.

Pääni sisäisissä näyissä Hän on näyttänyt minulle silmänsä; kauniimmat kuin mikään muu olemassaoleva, silmännurkista (siinä missä meillä on naurunryppyjä) aurinkotuli suihkuamassa, kirkkaina ja  ilontäyteisempinä kuin kuvitella koskaan saattaa. Hän on antanut minun kuulla hengityksensä äänen ja tuntea kasvonsa kasvojeni vierellä. Hän on nostanut minut olkapäälleen ja hiustensa alle, jotka ovat levinneet kuin suojaava teltta ympärilleni. Hän on näyttänyt viittansa liepeet, jäänsileää valkoista ja puhtaampaa kuin valo ja antanut tuntea siitä leviävän aaloen tuoksun.

Synesteetikon on erittäin helppo olla hengellinen.

Tai sitten ei.

Voihan kaikki olla vain aivojen vinksahdusta.

Kuka tietää, mitä todellisin todellisuus on?

En minä ainakaan.

Haluan vain uskoa, että näkyni ovat totta. Tekee elämän mielenkiintoisemmaksi.

Paitsi ne kahvin aiheuttamat. Se olisi liian kummallista jopa synesteetikolle.

Miksihän seurakunnissa aina tarjotaan kahvia, eikä koskaan soiteta Two Steps From Hell:in musiikkia? Voisiko joku pastori vastata?

Two Steps From Hell: 0. step = Hell. 1. step = Earth. 2. step = Heaven.


-Ulla Rautiainen-