keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kuka haluaa profeetaksi?


Jumalan lähellä oleminen ei ole tekniikkaa, ei pönäköitä seremonioita, ei tietyn rituaalin onnistuneesti suorittamista, ei 10 askelen ohjelmaa, ei pisteiden keräämistä, ei tee tämä ja tuo tuolla ja tällä tavalla niin alat kuulla Jumalan ääntä ja pääset profeetan virkaan. Mekaanisesti suoritettu uskonnonharjoitus ei johda mihinkään.
Koska siellä vastassa on Todellinen Persoona. Ajatteleva, tunteva ja haluava persoona, joka on hyvin mustasukkainen ja omistushaluinen niihin, joita rakastaa. Koska hän on heidän luojansa, heidän hengissäpitäjänsä ja heidän ikuisuuteenottajansa. Kyse on tekijänoikeudesta tekemäänsä.

Joka haluaa elämän lähellä Jumalaa, sillä ei saisi olla:
yhtäkään ovea häneltä sulkea,
yhtäkään huonetta, johon ei häntä kutsua,
sitä valhetta, että elämässä olisi osa-alueita, vähäisimpiäkään joista hän ei ole kiinnostunut. Että olisi asioita, joista ei tarvitse kysyä, mitä mieltä Jumala niistä on. Eikä sitä julkeutta, että loisi omat säännöstönsä edes johonkin elämänsä alueeseen.
Vaan palava rakkaus hänen lakeihinsa niin kuin Psalmi 119 kuvaa.
Koska hän on maailmankaikkeuden korkein äly ja tietää paremmin.

Oikean profeetan on hukuttava Jumalaansa, eikä hänessä ole mitään, mihin ei antaisi Herransa käden koskea. Jolle oikeastaan ainut järjellinen rukous on: ”tapahtukoot sinun tahtosi” kaiken muun ollessa vain alaviitteitä.
Kyse on elävästä suhteesta, oikeasta ja todellisesta niin kuin Jesaja 54:5 sanoo: ”Sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä, sinun lunastajasi on Israelin Pyhä, hän joka kaiken maan Jumalaksi kutsutaan.”

Haluatko todella profeetaksi? Kurottua kaikella, mikä sinua on kohti kaikkivaltaista Jumalaasi? Laskea sydämesi hänen käsiinsä? Täyttää korvasi hänen kuiskailuistaan? Hukkua hänen, lähimmän ystäväsi ja sielusi rakastajan syliin niin kuin vaimo aviomiehensä syliin?

Hei! Hihitys seis. Raamattu on aikuisten kirja ja siellä käytetään aikuisten elämästä tulevia vertauskuvia. Avioliitto tarkoitettiin kuvaukseksi Jumalan ja ihmiskunnan suhteesta. Tietenkin sellaisesta, jollaiseksi hän aviosuhteen Paratiisin täydellisyydessä suunnitteli. Ei sellaisesta, joksi syntiinlankeemus ja ihmiskunnan turmelus monessa tapauksessa senkin suhteen on vääristänyt. Vaan kuvaamaan intohimoista yhteenkuuluvuutta ja rakastavaa läheisyyttä, jossa ei salaisuuksia ole.

Halusitko profeetaksi? Ei ole muuta ohjetta, kuin että sinun on haluttava, haluttava, haluttava, haluttava olla hänen kokonaan. Nyt, aina, ikuisesti. Kysyttävä hänen neuvoaan, hänen ohjaustaan, kysyä mitä mieltä hän mistäkin asiasta on, miten hän haluaa sinun tekevän valintojasi.
Koska elämäsi on hänen ja hän päättää miten sitä elät. Ei ehtoja, ei varausta, ei pakotietä varmistettuna että tottelet vain jos vastaus on mieleinen.

Hän haluaa halusi. Ja kiihkeämmin ja palavasydämisemmin kuin koskaan ihmismieli pystyisi hän haluaa vastata haluusi.


-Ulla Rautiainen-

perjantai 25. marraskuuta 2016

Elian hengestä


Karismaattisissa piireissä puhutaan paljon Elian hengessä olemisesta, profetoidaan Elian sukupolven nousemisesta ja rukoillaan Elian voitelua.

Elia oli Vanhan Testamentin profeetta, josta kerrotaan 1 Kuningasten kirjan 17 luvusta eteenpäin ja 2 Kuningasten kirjan 2 lukuun asti.

Hän teki ällistyttäviä ihmeitä: herätti ainakin yhden kuolleen, sai tulen iskemään taivaasta, kuivuuden ja sateen tulemaan sanallaan, siirtyili Hengen heittelemänä paikasta toiseen. Ei tarvinnut huolehtia ruuanhankinnasta: korpit roudasivat hänelle leipää ja lihaa aamuin illoin, häntä elättävän lesken ruukuissa jauhot ja öljy lisääntyivät ihmeenomaisesti ja vielä enkeli toi ihmeleipää, jonka varassa pärjäsi 40 päivää ja yötä. Juoksi nopeammin kuin kuninkaan hevoset, sai veden jakaantumaan Jordanissa ja nousi tulisissa vaunuissa taivaaseen.

Olisikin aika jännää saada samankaltaiset kyvyt.

Sitäkö Elian hengessä oleminen olisi?
Enpä usko että se ihan sitä tarkoittaa.
Elialle tapahtui muutakin:

Hän (Jumala) sanoi: ”Mene ulos ja asetu vuorelle Herran eteen.” Ja katso, Herra kulki ohitse. Ja suuri myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä. Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei Herra ollut tulessa. Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä.
Kun Elia sen kuuli, peitti hän kasvonsa vaipallansa, meni ulos ja asettui luolan suulle. Ja katso, hänelle puhui ääni ja sanoi: ”Mitä sinä täällä teet, Elia?”. (1Kun 19:11-13)

Minä luulen, että tässä on Elian tarinan ydinkohta. Että Elian hengessä oleminen ei niinkään tarkoita suurien ihmeiden tekemistä. Jeesus sanoi Johannes Kastajan olleen ennustettu messiaan edellä käyvä Elia (Matt 17:12-13), eikä tämän kerrota tehneen yhtään ihmettä.

Luulen Elian hengessä olemisen tarkoittavan Jumalan tunnistamista. Niin kuin Johannes Kastaja tunnisti ison ihmisjoukon mukana kasteelle tulleesta nasaretilaisesta rakennusmiehestä, mikä tämä todellisuudessa oli (Joh 1:29).

Elialle esitettiin neljä erilaista ilmiötä: myrsky, maanjäristys, tuli ja hiljainen tuulen hyminä. Elian oli tunnistettava, missä näissä Jumala oli ja missä ei ollut.
Tehtävä oli vähän ovela. Hiljainen tuulen hyminä ei ollut se, missä perinteisesti oli opittu Jumalan ilmestymän. Siihen asti Herran Sebaotin peljättäviä esilletuloja olivat enemmänkin kauhistuttavat jyrinät, järinät ja tulenleiskunnat tehostaneet. Hiljainen hyminä oli uusi juttu ohjelmistossa.

Minä luulen, että tätä on Elian hengessä oleminen: että tunnistaa Jumalan äänen silloinkin, kun se puhuu epätavallisella tavalla. Tavalla, joka poikkeaa perinteisestä ja jolla kukaan ennen ei ole sitä kuullut.
Että tuntee Jumalan äänen niin hyvin, että tunnistaa sen, vaikka se tulisi vastoin kaikkia perinnäisoppeja ja entisiä kokemuksia.
Ja tärkeää myös: että tunnistaa, mikä ei ole Jumalan ääntä, vaikka kaikki perinnäisopit ja entiset kokemukset sanoisivat että juuri tällä tavalla Jumala tapaa puhua.

Jeesus puhui samasta asiasta kun esitteli itseään hyvänä paimenena:
”...lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Mutta vierasta ne eivät seuraa, koska eivät tunne vierasten ääntä” (Joh 10:4-5).
Eli tässäkin; hänen todelliset seuraaajansa tunnistavat, mikä on hänen ääntänsä ja mikä vierasta ääntä.

Tunnistavat jumalallisen kipinän silloinkin, kun se leimahtaa outoja teitä niiden kautta, joilta sitä ei odottaisi, ehkä ihmismielipiteiden mukaan sopimattomissakin paikoissa.
Ja tunnistavat kipinän puutteen, vaikka koko kristikansa ympärillä lietsoisi ylistystä profeetaksi korottamalleen.

Niin kuin Paavali tunnisti Filippissä häntä seuranneen palvelijattaren sinänsä ihan oikeiden ja tosien sanojen: ”Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien” innoittajaksi ei Jumalan vaan henkivaltojen vastakkaisen puolen vaikutuksen (Apt 16:16-18). Oliko tarkoitus saada heidän luottamuksensa? Ja kun luottamus olisi vakiinnutettu ja tyttö julistettu profeetaksi, olisiko alkanut tulla jo toisenlaista tekstiä, jolla kuulijat olisi vedetty ties mihin väärään? Paavalilla oli kuitenkin tarpeeksi korvaa kuulla mitä puuttui. Puuttui todellinen Jumalan ilmestys vaikka päällepäin kaikki kuulosti ihan oikealta.

Tämä on todellista profetaalisuutta: Jumalan äänen tunnistaminen. Se on Elian hengessä olemista ja Jeesuksen seuraamista.

Sitä on viisautta tavoitella.


-Ulla Rautiainen-

torstai 17. marraskuuta 2016

Opetuslapseudesta


Matt.28:19: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni...”

Pääpaino sanalla ”minun”. Ei kotiseurakuntasi tutun pastorin opetuslapseksi, ei sen raamattukoulusi opettajan, joka lukee pyhiä tekstejä alkukielillä, ei sen lempijulistajasi joka aina kertoo niin innostavia tarinoita suurista ihmeistä, ei ystävällisen sielunhoitajan, joka saa olosi eheytyneeksi, eikä missään tapauksessa sen blogikirjoittajan, jonka kömpelökirjoitetusta ajatusvirrasta saattaa hyvällä onnella joskus joku ideakin löytyä.

Vaan hänen, Jeesuksen opetuslapseksi.
Siinä on ero.

Ihmiset, suurimmatkin hengenjättiläiset ovat vain välikappaleita. Jeesus on Opettaja, eikä mikä tahansa opettaja, vaan the Opettaja isolla O:lla.

Voi seurata ihmistä tai voi seurata Jeesusta.

Voi ottaa opetuksen toisen ihmisen suodattamana versiona, ripustaa uskonsa tämän ihmisen varaan ja seisoa ja kaatua tämän mukana. Tai voi kasvattaa henkilökohtaisen suhteen suoraan Jeesukseen, ottaa esimerkin hänestä ja pysyä hänessä vaikka maailma ympärillä räjähtäisi.

Hänen seuraamisensa ja hänen opetuslapsenaan oleminen tarkoittaa hänen kaltaisuuteensa pyrkimistä. Ja että hänen kaltaisuuteensa ei voi edes aloittaa pyrkiä, jos ei tunne häntä eikä hänen persoonaansa, hänen luonnettaan, hänen tapaansa reagoida asioihin, hänen tapaansa nähdä asiat.

Ei ole itsestään selvää, että vaikka olisi uskova, silti tuntisi Jeesusta. Onhan ihmisistäkin eri asia tietääkö vain jonkun olemassaolosta vai onko henkilökohtainen tuntuma ja kokemus, millainen persoona tämä todella on.

Ja sitten on niin paljon vääriä käsityksiä siitä, minkälainen Jeesus on. Ihminen helposti kuvittelee Jumalan itsensä kaltaiseksi. Sijoittaa häneen omia mieltymyksiään ja mielipiteitään ja perinnäisoppeja.

Jeesukseen voi tutustua lukemalla Raamattua. Siis itse lukemalla Raamattua, ei ihmisten tulkintoja ja selityksiä siitä. Evankeliumeista on helppo aloittaa. VT:n profetiakirjat (esim. Jesaja 53) ja Psalmit (esim. 22) vilisevät piilokuvauksia Jeesuksesta kun vaan osaa löytää ne. Ilmestyskirjan alussa olevat seitsemän kirjettä seurakunnille ovat Jeesuksen suoraan sanelemia ja antavat hyvän käsityksen hänen ajatustavastaan.

Ja rukouksessa oleminen on olemista hänen seurassaan ja seuranhan on tapana tehdä kaltaisekseen.

Tärkeintä on vilpitön halu tutustua häneen. Ilman ennakkoehtoja ja valmiudessa muuttaa piintyneitäkin mielipiteitään ja elämäntapojaan.
Valmiudessa muuttaa piintyneitäkin mielipiteitään ja elämäntapojaan.
Valmiudessa muuttaa piintyneitäkin mielipiteitään ja elämäntapojaan.

Viimeinen kohta on vaikein toteututtaa, siksi se on tässä kolmasti.


-Ulla Rautiainen-

lauantai 12. marraskuuta 2016

Tulkoon sinun valtakuntasi


Paratiisin päivinä luovutti Jumala maailman hallitsemisen ihmiskunnan käsiin. Vallan, joka on todellista, jonka seuraukset ovat todellisia, mitä ikinä siitä seuraisikaan.

Mikä luottamus, ja miten me siihen luottamukseen vastasimme?
Katsokaa, kuinka maailman on käynyt. Onko ihmiskunnalla, saati muulla luomakunnalla hyvä olla?
Mitä me olemme tehneet!

Kaikki ihmiskunnan käyttämät hallitsemismuodot demokratioista diktatuureihin, monarkioista anarkioihin, kapitalismista kommunismiin, patriarkaateista matriarkaatteihin, pappisvallasta rosvoparoneihin, suurvalloista pienimpiin yksiköihin ja kaikki näiden lisäksi ja näiden välistä ovat epäonnistuneet täysin.
Missään ei koskaan ole näkynyt hyvää hallintoa, ei edes sinnepäin. Ei sellaista, jossa kaikilla olisi hyvä olla. Jossa ketään ei sorrettaisi eikä hyväksikäytettäisi. Jossa vahvat käyttäisivät voimaansa heikompien hyväksi eivätkä oman etunsa kahmintaan.
Kaikki ihmiskunnan yritykset missä tahansa vallankäytön muodossa ovat osoittaneet vain ihmisen kyvyttömyyden oikeudenmukaiseen vallankäyttöön.

Silti Hän antaa meidän kokeilla niitä kaikkia ihan niin kuin me haluamme ja valitsemme ja toimeenpanemme ja joissa kaikissa me epäonnistumme. Todistaaksemme vain, ettei meistä ole hallitsijoiksi – ei ainakaan hyviksi sellaisiksi.

Ei sellaisiksi kuin Hän, joka on täydellisen oikeudenmukainen, täydellisen totuudellinen ja täydellisen viisas. Joka nöyryytti itsensä huimaavista ylhäiskorkeuksista maanpiirin ahtaaseen alhaisuuteen. Teki tomusta itselleen muodon, jotta näkisimme hänet. Lihasta ja luusta rakennetun sielunlinnan ylhäiselle hengelleen. Asui kanssamme syntiinlangenneen maailman viallisuudessa kärsien yhdessä kanssamme maailman väärämielisten valtiaitten mielivallan alaisuudessa. Pitäen kuitenkin oman henkensä aina tahrattoman puhtaana, johon meistä kukaan koko ihmiskunnan historian aikana ei koskaan ole pystynyt.

Ehkä ansaitakseen rakkautemme ja luottamuksemme?

Jotta lopussa, kun ihmisen valta on käynyt tiensä päähän ja Hän viheltää pelin poikki me mieluusti heitämme kruunumme Hänen jalkoihinsa ja pyydämme Häntä ottamaan kaiken hallinnon itselleen ja olemaan meidän epäilemättömänä kuninkaanamme.

Ikuisesta ikuiseen.


-Ulla Rautiainen-

maanantai 7. marraskuuta 2016

Uneksijan unelma


Oletko nähnyt paratiisiin? Hetkeen luomisen aamussa, jolloin maailma vielä oli ehjä?

Ennen kuin kaikki särkyi. Ennen kuin syntiinlankeemus tapahtui. Ennen kuin ihmiskunnasta tuli kodistaan karkotettuja pakolaisia, jotka unohtivat alkunsa. Ennen kuin paratiisi siirrettiin tästä maailmanpiiristä pois. Ennen kuin maailmasta tuli kuin tuhansille paloille pirstoutunut peili, joka vääristää kuvaa tuntemattomaksi ja pilkkaa sitä alkuperäistä ajatusta, joka sen tekijällä siitä kerran oli.

Silti, voiko uneksijan elämässä olla hetkiä, jolloin näkee peilinsirpaleen ohitse? Voiko maailma millä hetkellä tahansa kääntyä ympäri ja paljastaa kivisen kuorensa alle kätketyn sisustan tai taivaat aueta ja taivaankappaleet siirtyä syrjään ja mitä kummastakin puolesta näkisi? Odotetun vai odottamattoman?

Ehkä tämän:

Siellä on metsä, jossa tavattomiin korkeuksiin nousevat puut kohottavat tummat ja ornamenttimaisen symmetriset oksansa holvimaisiksi katoiksi kaareutumaan ja sakea lehdistö varjostaa pylväsmäisiä runkoja. Jokainen puu on erilainen, yksilöllisen muttei yksikään erilaisuudessaan toisiinsa sopimattoman muotoinen tai näköinen vaan yhdessä muodostamassa toisiaan täydentävää kokonaisuutta.
Ja tuoksuva tuuli huokuu metsän syvemmistä sydänosista. Niissä metsän uloshengittämissä tuoksuissa on kaikki metsän aromit sekoittumattomina; lehtiä, havuja, pihkaa, mahlaa, kosteaa multaa, rehevää ruohoa ja makeaa vettä. Sitä on hyvä hengittää.

Metsä on saanut alkunsa joskus. On syntynyt tietyllä hetkellä, ei aina olleena ja oli vielä maailmassa ollessaan sisällä ajan piirissä. Se on se metsä, josta kaikki maailman metsät ovat saaneet alkunsa. Maailmojen metsän siemen ja se on ikivanha.
Tämä tieto välittyy metsästä väreillen liikkuvasta ilmasta yhtä selvänä kuin tieto ruohon vihreydestä tai veden nousu juurisuonista runkoihin ja lehtiin. Itsestäänselvänä olevana asiana, jota ei ole mielekästä kyseenalaistaa. Metsän ikivanhuus vain on tosiasia ja se vaatii asianmukaista arvostusta metsälle.

Eikä näiden puiden iällisyys ole lahoavaa eikä kuivettuvan kelottuvaa loppua kohti kulkevaa ja maan multaan hajoavaa vanhuutta, vaan jokainen puu on saavuttanut koossaan, muodossaan ja lujuudessaan sellaista mahtavuutta, johon omassa maailmassamme näkemät keskenkasvuisiksi jääneet puut eivät milloinkaan ehdi ennen kuin jo kaatuvat puuelämän alkeitakaan oppimatta.

Tämän metsän kasvustossa sen hauraimmatkin taimet saavat mahdollisuuden kasvaa edellytystensä mukaisessa kasvussaan. Kasvit eivät kasva elintilasta kilpaillen ja toisiaan tukahduttaen vaan päinvastoin antaen tukea ja vahvistaen toisiaan. Toisiinsa lomittunut juuriverkosto kuljettaa vettä ja puuttuvia ravinteita karumpien alueitten kasveille ja jo suuremmiksi kasvaneet yksilöt tarjoavat oksiaan ja lehtiään eläinten syödä säästäen huolellisesti vastasyntyneiden taimien hentoja kasvivartaloita ylivoimaiseksi käyvältä riipimiseltä. Kaikki on sopusointuista ja huomaavaista, ja näiden puiden alla tapahtuu ihmeellisiä asioita.

Ja sitten läikähtää metsän varjosta valo, vielä metsääkin vanhempi voima ja se lähestyy puitten alta kävellen ihmisen muotoisena ja kauniina. Tulija on Metsän Hallitsija ja hän on se, joka aikoinaan oli istuttanut metsän ensimmäisen puun ja metsä on osa hänen laajaa puutarhaansa.

Hänen lempeän kaunis olemuksensa on valkoisesta valosta rakennettu ja valoa vuotaa hänestä ulos virtoina jääden askelten jälkiin niin että hänen takanaan polku hohtaa kultaisena vanana luoden metsään uudenlaista hohdetta, jota kohti kaikki kasvillisuus välittömästi alkaa kääntyä.
Hän liikkuu kuin musiikki, pehmeästi, rytmikkäästi, melodisesti kuin olisi näkyväksi tullut sävelmä kuin äänetön laulu joka huokuu ulos hänen kehonsa kauniin hallituista liikkeistä synnyttäen mielikuvaa kuin hänestä tulvisi ulos sinfonioita, koraaleja, oratorioita ja muuta riemukasta juhlamusiikkia, joka jää hänen ympärilleen ja läheisyyteen kuin tuulenpyörteet tai suitsukkeen kiemuraisesti liikkuva savu kiertämään, vaikkei minkäänlaisten soitinten, laulajien tai kuorojen ääntä kuulukaan.

Ilmeisintä hänessä on hänen läsnäolevaisuutensa. Häntä ei voi sivuuttaa, olla huomioimatta vaan kaikki aistit halusipa tai ei, suuntautuvat häntä kohti joko vastaanottamaan tai raivokkaasti vastustamaan, lähestymään tai pakenemaan, mutta välinpitämätön ei voi olla. Hän on kaiken keskipiste ja on kuin koko ympäröivä maisema suuntautuisi pelkästään häntä kohti ollen vain kehyksinä hänen olemiselleen.

Siinä uneksija kohtaa Maailmojen Valtiaan, tämänpuoleisen, toisenpuolisten ja kaikkien olevaisuuden kerrostumien itseoikeutetun kuninkuuden. Sen tapaamisen jälkeen hänen kaipauksensa itsestäänselvästi kohdistuu nyt ja aina enemmänkin tähän ihmeelliseen henkilöön kuin siihen maailmaan, josta tämä ilmestyi.

Häneen, joka sanoi nimekseen Maailman Valkeus.


-Ulla Rautiainen-