Talvi on tulossa

Game of Thrones eli Tulen ja jään laulu on George R.R. Martinin mammuttimainen fantasiakirjasarja, josta on tehty myös vielä suositumpi elokuvasarja. Valitettavaa on, etteivät elokuvantekijät luottaneet itse tarinaan, vaan kiinnostusta lisätäkseen tekivät niistä pehmopornoelokuvia. Itse kirjoissa ei sentapaista seksillä mässäilyä harjoiteta ja viimeisiä kausia jouduttiinkin jo siistimään fanikunnan ärsyynnyttyä hyvän tarinan halventamisesta.

Tarina on älykäs tutkielma valtataistelusta, vallan turmelevasta vaikutuksesta ja vallankäytön ristiriidasta suhteessa hyvyyteen. Kun kyetäkseen aktiivisesti harjoittamaan hyvyyttä ja parantamaan maailmaa on omattava vaikutusvaltaa. Valtaa saadakseen ja valta-asemansa säilyttääkseen joutuu kuitenkin tekemään pahoja tekoja. Siksi hyvilläkin aikomuksilla hallitsemaan pyrkivät realiteettien pakosta muuttuvat pahiksiksi.

Ja sitten vielä talvi on tulossa ja talven mukana pohjoisen muurin takaiset demoniolennot. Siihen ei vain keretä kiinnittämään huomiota. Kansa ja valtakunta ovat jakautuneet useisiin uskontokuntiin ja keskenään sotiviin joukkoihin taistelemaan Rautavaltaistuimen hallinnasta eivätkä kykene omiin sotiinsa keskittyneenä tunnistamaan koko maailmaa uhkaavan vaaran lähestymistä.
Muurin puolustus on retuperällä. Muurinvartijoiksi lähetetään vain muuhun kykenemättömiä hylkiöitä, joista halutaan päästä eroon. Varoitukset vaarasta kaikuvat kuuroille korville...

Fantasiaa vai sittenkin realismia?

Näin uskovan näkövinkkelistä kokee kyllä elävänsä Valtaistuinpelissä.
Sillä mitä muuta ihmiskunta on kuin eri ryhmittymiin jakautuneita ja keskenään vallasta taistelevia joukkoja, jotka ovat panneet oman valtapelinsä niin maallisissa kuin hengellisissäkin piireissä etusijalle ja kuuroutuneet kuulemaan varoituksen ääniä ja muurinvartijoiden aneluita joukkojen kokoamisesta todellista vihollista vastaan.

Varsinkin hengellisissä piireissä.

Sillä kuinka usein on evankeliumin levitystyö tyssännyt seurakunnan sisäisiin valtataisteluihin? Kuinka usein on jonkun kutsumus kampitettu rähmälleen kun joku toinen on kokenut arvovaltaansa uhattavan? Kuinka usein kyvykkäimmät ovat keskittäneet voimansa ja aikansa oman seurakunnallisen asemansa korottamiseen ja oikeaan evankeliointityöhön ovat joutaneet vain ne, joilla ei mitään pääsyä seurakuntahierarkiassa ylenemiseen ole?

Tulen ja jään laulu tulisi laittaa pakolliseksi jokaisen hengellisen johtajan luettavaksi.

Sillä talvi on tulossa.


-Ulla Rautiainen-

Luominen, syntiinlankeemus ja sovitus

Luopi Luoja luomasensa, tekevi tuon teelmäsensä,
astuu alas asunnostaan, taivaan talon tupasestaan.
Suuta suulle suikkaa, puhaltavi puhtoisesti
hengestänsä heleästä heräämistä hellitylleen,
kutsumista kuvasekseen, katsotuksi kaltaisekseen.

Herää henki hellityssä, tolkku tomusyntyisessä.
Sieluttomalle sielu sikiää, syämettömälle syän syntyy
olemahan onnellisna, huolittuna hyväsenä
kasvamahan kasvotusten, käsin Kaikkivallan kanssa.

Jo sulin suin sovittelee, virkeätä viritystä
puhas puhallus puheessansa, kaunis kaula kaarellansa.
Joiku jokena juoksee, veisuu vetenä vierähtelee.
Lietsoo leikiten lauleloa, säätelevä säveliä,
veistää veisuuta verevätä, vaistoillansa vaivatonta.
Synnyt syvät, luodut lujat
runot ruusuntuoksuisina, säkeet säihkysäteisinä.
Kiitosta kieleltänsä kierittelee, hunajata huuliltansa huokaelee.
Ylenmäärin ylistystä, kullankirkasta kunniata
Korkeimmalle kurkustansa kuuluttelee.

Vaan eipä kestä kelpoisena, hyrinä hyvä hylkäämättä.
Päästää pahan paikallensa, ottaa osan onnettoman.
Laannuttaa laulun, surmavi säkeet,
karkaa kauas Kaikkivaltaa, piiloon pillojaan pakenee.
Suu murtuu, pää vääntyy,
suusta sortaa sanojansa, kieleltä kiivaita kiroja
eikä virttä viihteellistä, ei kaikua kauneimpata.
Vaan kauheata kailotusta, leukaluiden levitystä.
Syöpi, syöksee syytöksiä, murhaa mieli muotoileepi,
runot rujoiksi runteleepi, säkeet säikyt särkyneiksi,
häijysti hän häliseepi veisuuta verellä velottavaa.

Syyllisyys on sysimusta, katalana kaikkialta
sielutonna sisimmältään, syämessään syvä synti.

Vaan luovu ei Luoja luomasestaan, tehdystä tuosta tekemästään.
Astuu alas asunnostaan, taivaan talon tupasestaan
katsomahan kavaluutta, kuulemahan kurjuhutta.
Itkee siellä iloton ilma, murehtii murtunut maa.
Tuolla tuhmasti turmeltuna, liattuna luotu liha,
kaikki veri viottuna, kaikki kaunis katkottuna
ja pahimpana päällisenä, kurjimpana kuultavana
Luojan kutsuttu kuvanen, katsottu kaunis kaltainen
on surkeasti saalistettu, paulaan pantuna, verkkoon veettynä
vallassa väärin vääntyneenä, louhikärme louskukidan,
kärmeen kirotun kiemuraisen, kyyn kylmempikylkisen,
paljoksi pahaksi painuneen, pahemmaksikin palottuneen.

Kuka päästäisi pahasta, vapahtaisi vainoojalta?
Kuka turman tuntijaksi, kuka urhoksi uhrattavaksi?
Verivelan velottavaksi, kaiken kauhun kokijaksi?
Puolesta piinattavaksi, kostoa kokemahan?

Itse tuon jo tunnettuaan, itse Ikiluoja itkusilmin,
vakavalla valalla, sanoo, lupaa luodullensa:
itse käyn turman tuntijaksi, itse urhoksi uhrattavaksi,
itse suuta surmalleni suikkaan, itse kuljen kuolemaani.
Puhallan poisen puhtoiseni, henkeni heleän heittelen,
manan madoksi mataloidun, tuonen toukkana tuhoudun
lunastaen luotujani, verelläni velottavaa
vapauteen valittuni, pois pahan paulaimesta päästän.

-Ula Rautiainen-

Fantasiataru

”On erityisen kristillinen tehtävä kirjoittaa fantasiatarinoita.”
J.R.R.Tolkien

Koska fantasialla voi spekuloida, kuvitella ja kertoa peitellysti asioista, joista ei varmaa tietoa ole, vain arvausta.
Tässä on fantasiatarina. Ymmärtäkää siitä mitä haluatte, torjukaa mitä haluatte ja lukekaa miten haluatte.


                                                     * * * * * * * * * *


Taivaalla on kahdenlaisia tähtiä; valkoisia tähtiä ja mustia tähtiä. Valkoiset ovat niitä kirkkaita, jotka nähdään kauniina valopisteinä öisellä taivaalla. Mustat tähdet ovat luonteeltaan ahneita ja syövät sisäänsä kaiken valon jonka kiinni saavat eivätkä luovuta mitään ulos. Sen takia niitä ei voi nähdä.

Minäpä kerron tarinan: Olipa kerran Kuningas ja Kuninkaalla palvelija, josta tuli mustan tähden kaltainen. Sen palvelijan tehtävänä oli olla korkeana lampunjalkana valtakunnassa ja valaista sillä loistavalla valolla, jonka Kuningas oli sen haltuun suuressa suosiossaan uskonut. Mutta palvelija ylpistyi ja ylhäisessä asemassaan ja tärkeydessään alkoi kuvitella olevansa kaikkien lakien yläpuolella ja se teki siitä röyhkeän ja kavalan.

Ja niin siltä alkoi tuntua liian vähäarvoiselta olla vain Valon Kantaja, se halusi olla Valon Omistaja. Niin se sulki kaiken valon itselleen vain omaan yksityiseen käyttöönsä ja sen ympärille jäi pelkkää pimeyttä eikä kukaan muu hyötynyt sen valosta.
Sekin oli jo paha, mutta sen lisäksi se kävi vielä ahneemmaksi niin ettei se, mitä oli saanut riittänytkään ja se alkoi ensin ostaa, sitten kaupankäynnissään pettää ja vielä myöhemmin väkivaltaisesti varastaa niellen muidenkin valoja ollakseen itse ainut kirkas ja korkeimmin ihailtu. Kun Kuningas huomasi, että hänen palvelijansa levittikin valon sijaan pimeyttä, otti hän siltä valon pois ja antoi toiselle ja kelvottoman palvelijan hän heitti ulos valtakunnastaan.

Se toinen on kirkas Aamutähti, joka ilmoittaa auringon noususta kun nouseva aurinko on Kuningas itse. Hänkin on kuningas, koska hän on Kuninkaan Poika, mutta hänen kuninkuutensa on Kuninkaan alaisuudessa niinkuin aamutähti laskeutuu auringon edessä.
Mutta se paha palvelija ei Kuningasta kunnioittanut. Se oli onneton tapaus ja Kuningas suree sitä vieläkin. Läheisen petos tuntuu aina kamalalta.

Mutta Kuninkaan Poika, Aamutähti rakasti Isäänsä haluten kaikessa olla Isänsä kaltainen. Hänenkin oli siis tultava läheisensä pettämäksi. Taas sama näytelmä uudelleen esitettynä. Koska hän halusi kokea saman kuin Isä. Että se sama tapahtuisi hänellekin. Että hänen sydämensä olisi sama kuin Isän.
Ja se oli hänen ja sen toisen ero. Se toinen halusi tulla Kuninkaan kaltaiseksi vaatimalla kunniaa ja oikeuksia ja valtaistuinta mutta Aamutähti halusi saman surun kuin Isän sydämessä oli.

Mutta pahalle palvelijalle ei riittänyt että petti Kuninkaan hänen omassa valtakunnassaan, vaan se vielä lisää loukkasi Kuningasta ja Aamutähteä vahingoittamalla heidän rakkainta luomustansa. Silloin Aamutähti repäisi siltä siivet irti ja poltti omaan tuleensa ja se oli sen viimeinen leimahdus kun se putosi korkeudesta kun se määrättiin tomua syömään, taistelemaan ihmistä vastaan.

Se oli sille nöyryytys, sillä se olisi halunnut käydä loisteliasta sotaa korkeampien olentojen kanssa mutta ne olivat nyt hänen koskemattomissaan. Kuin sotapäällikkö, joka ratkaisevan taistelun hetkellä laitetaan leikkimään tinasotilasnukeilla. Se oli sen rangaistus, mutta ihmiset olisivat siinä saaneet mahdollisuuden kohota sankaruuteen, mitä he eivät kyllä tehneet. Niin suureellinen vastustaja olisi antanut aihetta urotekoihin, mutta ne uroteot Aamutähti joutui heidän puolestansa yksin tekemään.

Kuningas kärsi nähdessään oman luomuksensa, hänen henkilökohtaiseksi lemmikikseen kasvatetun hylkäävän hänet, kääntyvän häntä vastaan ja muuttuvan hirviöksi.
Joka häväistynä alkoi vihata heitä. Silloin Aamutähti tarjoutui sen vihan maalitauluksi ja antoi repiä lihansa ja vuodattaa verensä. Ja pahemmin se hänet häpäisi kun mitä sille ihan oikeutetusti oli tehty kun viimein sai tilaisuuden kostaa, muttei se sitä niin nähnyt eikä se sille riittänyt sen raivoa laannuttamaan. Sen sijaan se vihaa nyt Aamutähteä vielä enemmän eikä milloinkaan pyydä anteeksi eikä kadu tekojaan.

Aamutähti on pahoillaan sen takia ja ennen kaikkea Isänsä takia sillä sen kohtalo ja valinta ovat Kuninkaan katkera suru, eikä anna palvelijoidensa turhaan herjata sitä. Sillä se on Kuninkaalle suuren murheen hetki kun se joudutaan tuomitsemaan, sillä kerran se oli Kuninkaan ystävä ja sen lankeemuksen pilkkaaminen olisi Kuninkaalle tuskallista kuin veistä väännettäisiin parantumattomassa ja tulehtuneeksi kipeytyneessä haavassa. Siksi Aamutähti onkin se, joka jakaa tuomiot lopussa. Hän haluaa säästää Isänsä siltä tuskalta. Eihän hänkään iloitse, kun pääsee tuomitsemaan sen ihmisen, joka hänet petti. Ystävä hänkin kerran oli, mutta sitten hänkin valitsi toisin.

”Se oli kaikista kaunein luomuksistamme”, Aamutähti muistelee kaihoisalla ihailulla pimennyttä tähteänsä jos sitä häneltä kysytään. ”Kaunein ja pilallemennein.”

Jos lisää kysytään, vaihtuu surullisuus innostukseksi kun hän alkaa kuvailemaan kauneudessaan ylivertaisinta koskaan tekemäänsä taideteostaan. Hän on ihastunut, hän on hurmioitunut, hän on taiteilija joka yhä haluaa ihailla muistoissaan elävää mestariteostaan sen parhaassa kauneudessaan ja hänen silmänsä hehkuivat kun hän mielessään katsoo menneeseen aikaan jota hän sanoillaan tekee eläväksi:

”Se oli hahmoltaan lentävä lohikäärme tulenkultaisia värejä loistaen kuin nouseva aamu. Lepäävät siivet olivat kuin taitetut purjeet jalokivin koristeltuja kylkiä vasten, levitettyinä kuin auringon ohjakset ja ilkamoivissa silmissä oli tuhansien maailmojen tietämys. Nielussa paloi tuli ja sen hengitys oli valonvälähdyksiä jotka leimahtelivat kuin merkkitulet vuorilla näkyen kauaksi. Kipinöitä sinkoava vahvaksi punottu häntä paukahteli kuin ruoska kun se siirteli tähtiä taivaanradoilla ja aina se olisi halunnut nousta tähtiäkin ylemmäksi vaikka minä varoitin sitä tekemästä."

"Sen jalkojen ja vatsan sulkamaisen siroiksi taotut mutta teräksenkovat suomut olivat kuin sankareiden öljyttyjä kilpiä ja kuinka voisin koskaan unohtaa miten kauniisti ne helisivätkään ja kilahtelivat toisiaan vasten kuin harput tai kellot ihania sävelmiä soiden kun se liikahteli. Ja kaikki musikantit ja laulajat kerääntyivät sen ympärille ja yhdessä ne muodostivat suurenmoisia orkestereita joita se johti ihmeellisiin säveliin. Kuinka kaikki iloitsivatkaan siitä komeudesta ja pyrkivät sen laajoille levittäytyvien siipien suojaan.”

Ja sitten ihastus sammuu. Varjo käy hänen kasvojensa ylitse ja silmät kiiltävät kyynelistä märkinä.
”Ja mitä siitä nyt on tullut?” hän heittää katkeran kysymyksen, johon kukaan kuulija ei rohkene vastata. Niin täynnä kipua se kysymys on ja hän vastaa itse haasteeseensa:
”Kauneus on mennyt ja se on jopa kasvattanut räikeänpunaisen kaulansa jatkeeksi seitsemän päätä ja näyttää luonnottomalta. Sillä se pilkkaa Isäni ja minun yhteyttä ja uskottelee valtaansa saaneilleen olevansa meitäkin enemmän useamman päänsä kanssa.
Eikä sille riittänyt että turmeli itsensä vaan se on muuttamassa ihmistä itsensä kaltaiseksi pedoksi. Isäni teki ihmisen itsensä kuvaksi ja nyt vihassaan Isääni kohtaan ja häntä loukatakseen se on muuttamassa ihmistä itsensä kuvaksi. Voi, millaiseen typeryyteen sen entinen viisaus on vääristynyt. Pelkäksi pahantahtoiseksi ilkeydeksi ovat sortuneet kaikki suuret päämäärät minkä takia hänet teimme. Ja silti minun on vielä ikävä entisiä aikoja jolloin olimme ystäviä ja se tunsi minun nimeni ja yhdessä leikimme huimia leikkejä tähtienvälisissä avaruuksissa.”


-Ulla Rautiainen-

Tunnetko?

 

”Pidä kiirettä!
Aamutähti jo juoksee taivaalla
vetäen auringon tulivaunuja ylemmäs.”

Pelkään kätesi sulavan päivänvaloon,
Lohduttajani pimeässä.
Maan varjon alla olen Sinut tuntenut,
Oppaani pimeillä poluilla
enkä tahdo Sinusta luopua.

Sinä naurat minulle
auringonvalon rävähtäessä silmilleni
vaikka yritän kääntyä pois
pitämään yöstä ja pimeästä ja Sinusta kiinni.

”Etkö tunne Minua?
Aamutähtihän olen Minä
ja sinut istutan tulivaunuihin.

Kierrämme yhdessä taivaankannen.” 

 

 

-Ulla Rautiainen-

Ilmestyskirja 22:16

Valosta ja kirkkaudesta 

synnyit iltatähdeksi
maan varjon alle

kulkemaan kirkaana valona
kohti syvimmäksi pimenevää yötä.

Mutta kuolemasta
nousit aamutähdeksi
sarastavan päivänalun
ensi airuena näyttämään
valon ja kirkkauden ilmestystä.

-Ulla Rautiainen-

Pääsiäisaamun ylistys

Nouskaa aamuun, ihmiset!
Kun auringonkehrä jo juoksee radallansa
leväyttäen valonsäteitänsä
yli heräävän maan.
 

Nämä ovat ne päivät,
suuren juhlan aika
jolloin rakastettu Herramme
kävi taistelun
meidän vapautuksemme puolesta.
 

Nostakaa siis ilo sydäntenne pohjista.
Riemu verenne lähteiden alta asti.
Ja katsokaa ihmiset
kun Jumalan laatima salaisuus kävi toteen.
 

Kun tämä ”toinen siemen toisesta paikasta”
astuttuaan alas ylhäiskorkeuksista
ja otettuaan tomun lasten halvan muodon
sydän ja kätensä valoa täynnä
sai puhtaimman voiton
julmimmassa taistelussa
mitä maatähtemme päällä
on koskaan käyty.

Jeshua Adonai

Elämää suurempi,
aikaa vanhempi,
maailman jumalia korkeampi,
kaikkia sankareita kunniakkaampi,
tarujen mysteereitä ihmeellisempi,
valoa puhtaampi,
tuhatta aurinkoa kuumempi,
kymmentätuhatta aurinko loistavampi,
valkoinen ritari,
valkoinen prinssi,
maailmanpiirissä tunnettu nimellä Pelastaja.

 

 

-Ulla Rautiainen-

Pitkäperjantain jälkeisenä päivänä

Kukko on kiekunut.
Hauta on suljettu.
Unelma on tuhoutunut, ylösnousemuksen uskoa ei vielä ole.
Ihmiskunnan sudenhetki.

”Minä olen paininut kuoleman kanssa. Se on ikävintä ottelua mitä kuvitella saattaa. Se tapahtuu hämärässä, kuin tyhjän päällä seisten ja tyhjyys ympärillä, ilman katsojia, ilman hälinää, ilman kunniaa, ilman suurta voitontahtoa, ilman suurta tappionpelkoa; vain penseän epäilyn tympeä ilmapiiri on ympärillä, eikä siinä sanottavasti usko oman asiansa saati vastustajansa asian oikeutukseen.”
Joseph Conrad: Pimeyden sydän.

Opetuslasten joukko on piiloutuneena. Pettymys, pelko ja häpeä ovat käyneet päälle kuin aseistettu mies, voittaneet sodan, pyyhkineet miekkansa ja kahlinneet vankinsa.
Murskaavia tunteita. Yksi heistä on jo valinnut köyden tien, josta ei takaisin käännytä. Moniko tuntee kutsua samaan ratkaisuun?

Lohduton mieli putoaa mustaan kuiluun. Tuskin unta yöllä saa, päivän istuu paikallaan, aamulla iltaa odottaa, illalla aamua vartoo. On kuin sammunut tuli, virtauksesssaan pysähtynyt joki, radaltaan suistunut tähti, kuin saviseinä, joka murenee rankkasateessa.
Häpeä on pyörteinen tulva, joka imee sisäänsä. Räiskii julmin salamoin; siitä pauhusta ei läpi näe eikä kuule. Imee sisäänsä sen likaiseen ytimeen, jossa tietoisuus käpertyy suojelemaan sielussa mätiviä haavoja kaiken ulkoisen kosketukselta.
Häpeä on itsekäs tunne. Se asettuu sielun sisimpään valtavana imuna, joka romahduttaa mielen sisäänpäin niin tiiviisti omaa surkeuttansa tarkkailemaan, ettei tunne enää mitään muuta todellisuutta eikä muuta elämää.

Tänä päivänä he taistelevat kukin sydämessään. Mikä oli totta, mihin olisi pitänyt uskoa, kuinka he saattoivat näin erehtyä?
Painia pimeyden kanssa.


-Ulla Rautiainen-

Jesaja 53:14

Näky edessäni kuin maailman repeämä. Jonnekin mitä en tunnista, mutta jossa on pelkkää kuolettavaa ahdistusta ja tuskaa ja se paiskautuu sieltä päälle kuin imussa tyhjiöön.
Sittenkin hyvästä aikomuksestani huolimatta en kykene katsomaan yhtä silmäyksellistä enempää, sillä mitään niin kauhistuttavaa en ole milloinkaan nähnyt.
Irvokas ihmisen pilkkakuva se on mikä sieltä näkyy, tuskin ihmishahmoksi tunnistettavana roikkumassa kuin revitty teuraseläin maan ja taivaan hylkäämänä, kidutetun kuvottavaa kipua pelkkänä rikkiraastettuna lihapalana sykkien ja saastaisena ja lialle löyhkäävänä kaikkia ihmisruumiin eritteitä vuotavana, inhottavana, vastenmielisenä, kammottavana.
Siinä on kaikki maailman ja kaikkien ihmiselämien rumuus yhteen keskitettyyn kohteeseen tiivistettynä ja sen ympärillä on kuoleman tympeä piiri.

Pyysinkö nähdä Hänen sielunsa suurimmassa kauneudessaan? Tässä Hän näytti sen.


-Ulla Rautiainen-  

Joh 19:5

Muinaisina aikoina suuri kaaos,

ilma pimeää ilman muotoa.
Astuit esiin,
teit taivaan, teit maan ja ihmisen.
Kaikki saivat alkunsa lisääntymisvoimassaan.
Kunnioitamme Sinua Isänä, niinkuin haluat
ja Sinä annat meille elämän ja yltäkylläisyyden.

Mistä sydämeesi nousi,
mistä ne langat, joilla kudoit suunnitelmasi yhteen?
Sinä Ainoa Viisas, Valkeuksien Isä,
rakkaudella palvottu, pelolla kunnioitettu.
Salaisuus verhoaa itseäsi,
peite kasvojasi, emmekä Sinua näe.
Mikä on sen naamion takana, jonka itsestäsi näytät?
Kuka saa katsoa sisimpään itseesi,
olemisesi ytimeen?

Kun tätä kysyimme,
laitoit itsestäsi kuvan
luomasi maatähden päälle kävelemään,
että ymmärtäisimme edes jotain Sinusta.
Kuule tarina – näet millainen kertoja on.
Katso tehtyä – näet millainen tekijä on.
Katso ihmistä – tiedät millainen Luoja on. 

-Ulla Rautiainen-

Paratiisi ja Getsemane

Oli kerran puutarha
keveätä valoa täynnä.
Ihmiset puiden sekaan piiloutuneena
ottaneena mitä ei olisi saanut ottaa
 ja paetessaan selkänsä kääntäneenä Jumalalle.
Silloin maailma kääntyi nurinpäin.

Ja siellä nurinpäin kääntyneessä maailmassa
oli puutarha sielläkin
raskasta pimeyttä täynnä.
Ja ihminen siellä 
kerjäämässä ettei tarvitsisi ottaa
sitä mitä oli otettava.

...menkööt minulta tämä pois...
...minun ohitseni minun sitä...
...ei niinkuin minun tahtoni, vaan niinkuin sinun...

Silloin Jumala käänsi selkänsä ihmisille

lihaansa putoavia ruoskaniskuja vastaanottamaan.
Kuinka katkera onkaan ihmisen malja.

-Ulla Rautiainen-

Oman tiensä kulkija

John Ortberg kirjassa Kuka tuo mies on kuvaa Jeesuksen valintoja:

”Kun Jeesus oli (Getsemanen) puutarhassa, hänellä oli vielä monia vaihtoehtoja. Hän voisi taistella seloottien tavoin. Hän oli nuori. Hän oli karismaattinen. Väkijoukot seuraisivat häntä kuolemaan asti. Hän voisi tehdä niin.
Hän voisi vetäytyä essealaisten tavoin. Hän voisi mennä autiomaahan ja panna alulle pienen, turvallisen yhteisön. Monet seuraisivat häntä.
Hän voisi tehdä yhteistyötä ylipappien kanssa. Kuvittele, millaista uudistusta Jeesus saisi aikaan, jos hän käyttäisi temppeliä esiintymislavana opettaessaan.
Hän voisi yrittää päästä sopimukseen Pilatuksen kanssa. Kuvittele Rooman valtakuntaan vaikuttamista sisältäpäin. Mitä se saisi aikaan maailmassa?
Hän voisi pyytää Jumalaansa vapauttamaan hänet. Hän voisi pyytää avukseen legioonittain enkeleitä. Ehkä yksi lisäihme saisi kaikki hänen puolelleen.
Hän ei tehnyt mitään tuollaista.”

Hän teki sen sillä hetkellä kaikkein tuhoisimmalta ja järjettömimmältä näyttäneen valinnan: "Tapahtukoon Isä sinun tahtosi..."
Sitten hän antoi virran viedä.
 
-Ulla Rautiainen-

Palmunoksien sanomaa

John Ortberg kirjassaan Kuka tuo mies on esittää palmusunnuntaiksi nimeämämme päivän tapahtumat provokatiivisempina kuin on ollut tapana ymmärtää. Palmunoksia heiluttava kansa aasilla Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta vastaanottamassa nähdään herttaisena kuvaelmana. Ortberg kuitenkin väittää, että palmunoksa olisi ollut itsenäisen juutalaisvaltion tunnus ja Rooman miehittämässä Jerusalemissa sellaisten heiluttaminen sama kuin neuvostoajan miehitetyssä Virossa olisi Viron liput vedetty salkoihin.
Vallankumousjulistus.

Jeesus oli leimattu lopullisesti vaaralliseksi mieheksi, johon sekä juutalaisen että roomalaisen hallinnon oli pakko reagoida.
Se oli kuin ase olisi ladattu, lähtölaskenta oli alkanut.
Galilealainen maalaissaarnaaja oli temmattu isojen poikien peliin.
Jotkut tahot aikoivat käyttää häntä pelinappulana valtaistuinpelissä.

Johon peliin se maalaissaarnaaja ei lähtenyt.
Koska se peli oli hänelle liian pieni.
Galilealainen maalaissaarnaaja pelasi vielä isompien poikien peliä.
Hän aikoi repäistä koko ihmiskunnan helvetin armeijoiden otteesta taivaanvaltojen Jumalan omistukseen.
Rooman keisari oli vastustajana pikkutekijä siinä pelissä.


-Ulla Rautiainen-

Kollektiivisen ratkaisun ongelma

Olipa kerran maailma, jossa Jumalan pojat (keitä he sitten olivatkin; Jumalan liekehtivien kasvojen edestä alas suistuneita enkeleitä? pyhiä miehiä? uskonnollisia johtajia? itsensä jumaliksi korottaneita valtakuntien ruhtinaita ja kuninkaita? niitä, joilla oli erityisen läheinen suhde Jumalaan, joiden olisi pitänyt tietää, mikä oli sopivaa ja mikä ei?) huomasivat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
Kaikki?
Kysyttiinkö näiden tyttärien mieltä vai otettiinko ”parhaiksi katsotut” niin kuin esine tai älytön eläin otetaan omistukseen ja käyttöön?
Eikö yksi vaimo riittänyt yhdelle miehelle paratiisillisen alkumallin mukaisesti, tuliko naisista keräilyesineitä, joita koottiin kokoelmaksi asti?
Ja jäikö tavallisille miehille enää vaimoja lainkaan, jos ”kaikki” ahnehdittiin muutamaan haaremiin?

Tuliko Jumalan pojille (keitä he sitten olivatkin) heidän maallinen valta tai ylimaallisempi alkuperä välineeksi rajattoman seksin saamiseen ihmistyttärien kanssa?
Seksistä muutaman etuoikeutetun ylin päämäärä, tavoiteltu maali, tarvehierarkian ylimmäinen, jonka takia keinoja kaihtamatta poljettiin kaikkien muiden oikeudet niin että maa tuli täyteen väkivaltaa?
Keskisormen näyttämistä Jumalalle, pilkkaava osoitus ettei Luoja Jumalan asettamia rajoja eikä kieltoja tarvinnut noudattaa?
Turmella yhdeksi lihaksi tulemisen pyhyys alemmaksi vietiksi.
Taivaallisen asemansa menettäneiden olentojen keino saastuttaa ihmisrotu luonnottomilla nefilijälkeläisillä?

Se maailma katosi vedenpaisumuksen alle.

                                                              * * * * * * * * * *

Olipa toisen kerran kaupunki, jonne tuli vieraisille enkeleitä (he olivat oikeita enkeleitä liekehtiväkasvoisen Jumalan edestä) varoittamaan yhtä miestä, Loot-nimistä, Aabrahamin veljenpoikaa perheineen pakenemaan siitä kaupungista (josta oli tullut paljon valitusta Jumalan eteen).
Mitä tehdä, kun kaupunkiin tulee enkeleitä? Olisiko kiinnostusta kysyä jotain Jumalasta? Saada silminnäkijäkuvaus Taivaallisesta Korkeimmasta Hengestä? Onko näillä ehkä viestiä Kaikkivaltiaalta? Opetusta, miten Jumalaa miellytetään?
Kaupungin väki halusi raiskata enkelit.
Saada eksoottista seksiä eksoottisilta vierailta. Ehkä tavallinen jyystäminen tavallisten ihmisten kanssa oli käynyt tylsäksi. Kaikki seksin muodot oli jo kokeiltu, eikä niistä enää virinnyt riittäviä kiksejä. Tässä oli tilaisuus ylimaalliselle ja ennenkokemattomalle erotiikalle.
Mitä jos pelkkä Jumala itsessään ei kiinnosta? Tee siis pyhästä väline eksoottiseen seksiin, Jumalan lähettiläistä seksileluja, luo temppeliprostituutio, pyhäkköportot ja jumalanpalvelushuoneesta bordelli.

Se kaupunki katosi tulen ja tulikiven alle.

                                                                 * * * * * * * * * *

Joskus maailmassa väkivallan määrä paisuu niin valtavaksi, muuttuu tavallisuudessaan tunnistamattomaksi normaaliudeksi, paisuu poikkeuksesta kollektiiviseksi elämäntavaksi, imeytyy yhteisön rakenteisiin ja käytänteisiin niin perusteellisesti, ettei hyvää ja pahaa ole kykyä enää toisistaan erottaa ja periytyy opittuina tapoina sukupolvelta toiselle joka kierroksella pahemmaksi kertautuen ja tapojaan ympärilleen kuin virustartuntaa levittäen että ainut keino lopettaa paha on eliminoida kerralla koko yhteisö.

Joskus Jumalan asettamien lakien rikkominen menee sellaisten rajojen yli, joista ei enää ole kääntymistä takaisin.
Niin kuin vedenpaisumuksessa, niin kuin Sodomassa ja Gomorrassa.

Niissä maailmoissa oli jo menty sen pisteen ohi, jossa parannuksenteko pahasta olisi ollut vaihtoehto. Sitä ei olisi tapahtunut, vaikka aikaa olisi annettu kuinka paljon. Rajat oli ylitetty liian kauaksi. Kun Jumalan pojaksi korotettu asema tai enkelien vierailu saa ainoaksi reaktioksi suuntautumisen väkivalloin otettavaan seksiin, niin millä muulla enää saisi järkiinsä?

Silloin rajattu, ennenaikaistettu maailmanloppu on ainoa toimiva tapa.
Silti Jumalaa on paljon syytetty tästä ratkaisutavasta.
Ei kai nyt kokonaista ihmisyhteisöä saisi kertalaakilla poispyyhkäistä?

Ihmisille ei sellaiset ongelmanratkaisut tietenkään ole luvallisia (vaikka niin kyllä on tehty), mutta Jumala onkin eri juttu.
Koska Jumala on jumala. Säätäjä ja Toteuttaja, Aloittaja ja Lopettaja.

Maailmanaikahan on jokatapauksessa suunniteltu rajalliseksi. Henkilökohtaisesti jokaiselle yksilölle ja maanlaajuisesti koko maapallolle. Loppu tulee aina ennemmin tai myöhemmin. Jollekin yhteisölle ennenaikaistettu maailmanloppu on vain se ennenaikaistettu, joka on tulossa kaikille muillekin myöhemmässä ajassa.

Sitäpaitsi Jumalalle ei varsinaisesti kuolleita siinä mielessä kuin meille oikeastaan ole. Jumalalle on vain sieluja, jotka vielä ovat ruumiiden sisällä ja sieluja, jotka ovat poistuneet ruumiiden sisältä ja kaikki ne ovat hänelle yhtä olemassaolevia ja eläviä. (Vähän siihen tapaan kuin Terry Pratchettin kirjojen Kuolemalle.) Ja kun poistaa sielun ruumiin sisältä, saa paremmin sen ihmisen huomion.

Eikä Jumala ihan mitä tahansa siedä. Jumalan armollisuus ei ole asia, jonka varjolla voi vetää Jumalaa nenästä ja välttää rangaistukset. Vaatimus, että ihmiskunnalla olisi oikeus mielivaltaiseen pahantekoon ilman että Jumalalla on siihen nokan koputtamista, on erittäin typerää röyhkeyttä.

                                                              * * * * * * * * * *

Olipa vielä kolmannenkin kerran maailma, jonne liekehtiväkasvoinen (kirkastusvuorella sellaisena näyttäytynyt) Jumalan Poika (se ihan oikea) teki vierailun. Ihmiskunta riisui hänet alasti, pahoinpiteli, häpäisi ja löi ristille kuolemaan. Kun hän nousi haudasta, entinen järjestys päättyi, alkoi uusi maailmanaika, mutta kyllä sillekin vielä loppunsa tulee, niin kuin Ilmestyskirjassa luvataan.

Sitä odotellessa olisi hyvä harkita tarkoin, miten hänet ottaa vastaan, kun hän ihmissielua lähestyy.


-Ulla Rautiainen-

Ihmisen profilointia

1Moos 6:11 ”Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa.”

Jesaja 10:1-3 ”Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka turmiollisia tuomioita kirjoittelevat, väärentääksensä vaivaisen asian ja riistääksensä minun kansani kurjilta oikeuden, että lesket joutuisivat heidän saaliiksensa ja orvot heidän ryöstettäväksensä! ”

Jesaja 59:3-4 ”Sillä teidän kätenne ovat tahratut verellä ja sormenne vääryydellä; teidän huulenne puhuvat valhetta, teidän kielenne latelee petosta. Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään, ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussansa tuhoa ja synnyttävät turmion.”

Jesaja 59:6-7 ”...heidän työnsä ovat vääryyden töitä, ja heidän kätensä ovat täynnä väkivallan tekoa. Heidän jalkansa juoksevat pahuuteen, kiiruhtavat vuodattamaan viatonta verta; heidän ajatuksensa ovat vääryyden ajatuksia, tuho ja turmio on heidän teillänsä.”

Jeremia 5:31 ”...pofeetat ennustavat valhetta, ja papit hallitsevat yksissä neuvoin heidän kanssaan...”

Jeremia 7:9 ”...Te varastatte, tapatte, rikotte avion, vannotte väärin, poltatte uhreja Baalille ja seuraatte vieraita jumalia...”

Jeremia 8:12 ”...he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä.”

Jeremia 18:5 ”...ovat rakentaneet uhrikukkuloita Baalille ja polttaneet tulessa lapsiansa polttouhreiksi …”

Hesekiel 16:49-50 ”Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut. He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois.”

Hesekiel 22:26-27 ”Sen papit tekevät väkivaltaa minun lailleni ja häpäisevät sitä, mikä on minulle pyhitetty, eivät tee erotusta pyhän ja epäpyhän välillä, eivät tee tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta, ja sulkevat silmänsä minun sapateiltani, niin että minä tulen häväistyksi heidän keskellänsä. Sen päämiehet siellä ovat niinkuin saalista raatelevaiset sudet: he vuodattavat verta, hukuttavat sieluja kiskoaksensa väärää voittoa.”

Hoosea 6:9 ”Ja väijyväisten rosvojen kaltainen on pappien joukko...”

Miika 3:2 ”...vihaatte hyvää ja rakastatte pahaa, jotka raastatte ihmisten nahan heidän päältänsä ja lihan irti heidän luistansa?”

Miika 3:11 ”Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta.”

Miika 7:2-4 ”Poissa ovat hurskaat maasta, eikä oikeamielistä ole ihmisten seassa, kaikki he väijyvät verta, pyydystävät verkolla toinen toistansa. Pahantekoon molemmin käsin! Sitä taidolla tekemään! Päämies vaatii, tuomari maksusta tuomitsee, ja mahtava puhuu julki sielunsa himon; senkaltaista he punovat. Paras heistä on kuin orjantappura, oikeamielisin pahempi kuin teräväokainen aita.”


-Ulla Rautiainen-

Jumalan profilointia

Vanhan Testamentin Jumala on lyhytpinnainen ja arvaamaton äkäpää, joka kiivaudenvimmassaan paiskoo vihaansa ja tuomioitaan viattomia ihmisraukkoja kurittamaan. Hän on laatinut pitkän ja ankaran listan järjettömiä lakeja, joiden ainoana tarkoituksena on ankeuttaa ihmisten elämä hankalaksi.

Uuden Testamentin Jumalan Poika taas on VT:n vihaisen Jumalan vastakohta. Lempeyttä huokuva kaikkia rakastava ja kaikkea suvaitseva maailmansyleilijä ei tuomitse mitään eikä ketään eikä ole kovin kiinnostunut ihmisten elämän yksityiskohdista. Kaikki on sallittua, jos vain itsestä hyvältä tuntuu, jokainen valitkoon vapaasti elämäntyylinsä. Oikeaa ja väärää ei oikeastaan edes olekaan, ja jos on, niin anteeksi saa jokatapauksessa joten sama, miten asiansa hoitaa. Kuin kaikenvaranvakuutus, joka ei sisällä omavastuuta eikä ehtoja.

Tulipahan todistetuksi, ettei ainakaan Raamatun Jumalaa voi olla olemassa, sillä eihän oikeasti mikään jumala voisi olla kummankaan näistä kaltainen. Kukapa nyt haluaisi jumalallensa psykopaatin persoonallisuuden ja jälkimmäinen skenaario taas miellyttäisi vain siihen asti, kun se rajoittuisi pelkästään minuun kohdistumaan. Ei olisi ollenkaan hyvä, jos vihamiehenikin saisi osakseen rajatonta hyväksyntää ilman rangaistuksen uhan rajoittavaa vaikutusta juuri kun hän on pieksemässä, ryöstämässä, raiskaamassa ja murhaamassa minua.
Eläköön siis ateismi!

Näinkö??????????

Aloitetaanpa alusta.

Väittelyterminä olkiukko on vastapuolen näkemyksestä luotu yksinkertaistettu, yksipuolistettu, liioiteltu tai virheellinen versio. Alkuperäisen väitteen sijaan hyökätään tätä vääristeltyä karikatyyriä vastaan, todistetaan se helposti älyttömäksi ja kas, vastapuoli näyttää naurettavalta, typerältä ellei peräti vastenmieliseltä.

Nämä kaksi kuvausta Jumalasta ovat juuri tällaisia olkiukkoja. Raamatun kanssa niillä ei paljonkaan ole tekemistä.
Millaista näyttöä Raamattu oikeasti antaa Jumalan luonteesta?
Jeesus sanoo: Joka on nähnyt minut, on nähnyt isän (Joh.14:9). Joten Isän ja Pojan luonneprofiilin ei pitäisi erota radikaalisti toisistaan.

Itse asiassa VT:a lukiessa päinvastoin ihmetyttää Jumalan kärsivällisyys ja pitkämielisyys, jolla hän ihmiskunnan toilailua sietää. Ei hän suinkaan hyökkää varoittamatta kansansa kimppuun, vaan vetoaa kerta toisensa jälkeen, monesti useammankin sukupolven ajan tekemään parannusta pahoista teoista ennen kuin alkaa toimia.
Aika ajoin lopulta Jumala kyllä kiivastuu kun paatumuksen syventyessä sukupolvi sukupolvelta pahanteko vain pahenee ja lähettää lopullisia ratkaisuja katumattomuuteen röyhkeytyneiden synnintekijöiden päälle. Mutta aika harvakseltaan kuitenkin verraten siihen millaista meno oli.

Siis mitkä ne asiat olivat, joista Jumala VT:ssa menetti malttinsa?
Eivät todellakaan mitään pikkurikkeitä.
Näiden asioiden takia Jumala vihastui:

Maa oli täynnä väkivaltaa: petosta, ryöstöjä, raiskauksia, murhia.
Rikkaat ahnehtivat lisää rikkauksia riistämällä ja hyväksikäyttämällä köyhiä. Riistetyt sortuivat kurjuuteen, jossa kaikki elämänehdot menetettiin.
Lakeja vääristeltiin ja väkivaltaa tehtiin lain varjolla. Tuomarit olivat korruptoituneita. Oikeudenjako oli oikeuden irvikuva, jossa ratkaisut ostettiin lahjuksilla.
Harjoitettiin yleisesti epäjumalanpalvelusta, jossa lapsia uhrattiin polttamalla elävältä.

Olisiko Jumala ollut oikeamielinen ja hyvä, jos olisi ollut näihin puuttumatta?

Entä oletettu Jeesuksen suurpiirteisyys?
Nöyrästi vaikeneva alistuja, jonka pääharrastuksena on käännellä loputtomasti poskiaan läimittäväksi ja joka koveutuu korkeintaan silloin, kun komentaa jo valmiiksi sorrettuja alistumaan vielä pahempaan sortoon? Kas, kun pahalle ei saa tehdä vastarintaa.

VT:n käskyt ovat aika suuntaa antavia verrattuna siihen täsmätykitykseen, jolla Jeesus lakia lukee. Uusi Testamentti vaati enemmän kuin vanha laki. Ennen riitti ulkonaisesti siivo käytös, Jeesus laajensi vaatimukset ajatuksiin asti.

Sitäpaitsi mielikuva lempeästi kaikelle hymistelevästä Jeesuksesta on potaskaa. Jeesus oli aika raju tyyppi, joka pää punaisena huusi solvauksia vääryyksiä laillistaville Isoille Kihoille. Hellävaraisen lempeä ja loukkaamaton hän oli sorrettuja, alaspainettuja ja heikkoja kohtaan, mutta varsinkin tekopyhät ja väärämieliset vallankäyttäjät saivat elämänsä pahimman läksytyksen tältä galilealaiselta maallikkosaarnaajalta.

Jumala ei siis ole jakomielinen jekyll-hyde, joka vaihtaa persoonallisuuttaan VT:n ja UT:n taitteessa. Kiivaus pahantekijöiden suuntaan ja lempeys rikosten uhreja kohtaan eivät ole toistensa vastakohtia tai toisiansa mitätöiviä asioita vaan kokonaisuuden ja syiden ja seurausten ymmärtämistä.


-Ulla Rautiainen-