Ajasta ikuisuuteen

Edellisessä kirjoituksessa pohdittiin Jeesuksen kuolemanjälkeisiä toimia ja sitä, missä ajassa niitä tehtiin. Oltiinko paratiisissa ”tänä päivänä” vai vasta 40 vuorokautta Jeesuksen haudastaheräämisestä? Mikä tämä paratiisi edes on, samako kuin taivaaksi nimitetty, jossa Jumala ja enkelit ovat vai eri paikka?

Kuolemanjälkeinen olotila ja olinpaikat ovat senverran mystisiä juttuja, ettei niistä edes hyvästikään Raamattunsa tuntevan kannata liian itsevarmasti täydellisen tarkkoja tietoja luulla omistavansa.
Pohdiskella aina voi ja on hyödyllistäkin, mutta ylen vuorenvarmoja väitteitä julistettaessa olisi viisautta jättää johtopäätöksiinsä edes jonkinlainen virhemarginaalin vara.
Myöntää, ettei kaikkea voi tietää.
Ettei kaikkea ole tarkoitettukaan tiedettäväksi.
Antaa mysteerien säilyä mysteereinä.

Muttei silti luopua pohdiskelusta, koska mysteereitä pohdiskellessa yleensä nousee esiin lisää mysteereitä, jotka puolestaan saavat Jumalan vaikuttamaan entistä kiinnostavammalta.

Edellisen kirjoitukseni teemaa mieheni kanssa pohdiskellessamme nousi esiin vielä yksi mahdollinen vastaus ”tämän päivän” ja 40 vuorokauden probleemaan.
Kysymys siitä, kuinka rajantakaisessa henkien maailmassa aika kulkee. Mitä siellä ”tänä päivänä” ylipäänsä tarkoittaa? Paikassa, jossa ei tämän maailman päivä paista eikä kuu kumota ehkä päiviä lasketaan toisin kuin maapallon pyörimisliikkeen mukaan.
Ja onko ajan kulku siellä samassa suhteessa tämänpuoliseen todellisuuteen vai onko ikuisuudessa, niin kuin haudantakaista tavataan yleisesti kutsua aika hidastunut, ehkä jopa pysähtynyt, jähmettynyt paikoilleen kuten virtaava vesi jäätyessään vai eikö aikaa edes ole? Mitä ”ikuisuus” tarkalleen ottaen on?

Ilmestyskirjassa on mielenkiintoinen kohta, jossa enkeli julistaa "aikaa (kronos (eli lineaarinen aika)) ei enää ole" (Ilm 10:6).
Kuinka aikaa ei voisi olla?
Eikö tässä jo mennä scifin puolelle?
Itse asiassa tieteen puolelle ainakin.

Arkiajattelussa aika ymmärretään vakionopeutisena käsitteenä, mutta mitä enemmän aikaa tieteessä tutkitaan, sitä epäselvemmäksi, jopa mielikuvituksellisemmaksi käsite ajasta käy.

Einsteinin suppean suhteellisuusteorian mukaan liike ja painovoima vaikuttavat ajan kulumiseen. Kappaleen liikkuessa lähellä valon nopeutta aika kulkee yhä hitaammin. Valonnopeutta lähestyttäessä kappaleen kokema aika suhteessa ympäristöönsä hidastuu. Valonnopeudessa liikuttaessa aika olisi jo täysin pysähtynyt ja ylivalonnopeudessa syyt ja seuraukset vaihtaisivat paikkojaan.
Nopeasti kiitävässä avaruusaluksessa aika kuluisi siis hitaammin kuin meidän aikamme. Esimerkiksi jos avaruusaluksen nopeus on 99,9999999996 prosenttia valonnopeudesta ja alus viipyy avaruudessa päivän, on sen palatessa Maassa kulunut tuhat vuotta paikallista aikaa.
Ilmiö on myös mitattu sekä hyvin tarkoilla atomikelloilla, joita on lennätetty satelliiteissa (kellojen käyntinopeus todellakin muuttui), että mittaamalla hiukkaskiihdyttimissä liikkuvien myonien hajoamisnopeuksien kestoa (elinkaarien pituuksiin tuli muutoksia).
Myöskin suuressa painovoimakentässä suhteellisuusteorian mukaan aika kuluu hitaammin kuin pienessä painovoimakentässä. Korkean vuoren huipulla aika kulkee nopeammin kuin maanalaisessa syvänteessä. Tutkijat ovat onnistuneet mittaamaan ajan kulun nopeutumisen jopa 33 centtimetrin korkeuserossa.

Syy, miksi emme jokapäiväisessä elämässämme (vaikkapa hissillä noustessamme) havaitse aikavääristymiä, on että aivot ja havainnot toimivat samalla aikaan sidotulla nopeudella. Tietyllä tavalla aivomme siis aika-asiassa valehtelevat meille.

Tämän mietinnön jälkeen enkelin julistus "aikaa ei enää ole" ei kuulostakaan niin taruperäiseltä. Jos tässä aineellisessa kosmoksessakin aika käyttäytyy näin arvaamattomasti, ties mitä se tekee henkimaailmoissa.

Siksi, kun kysellään kuolemanjälkeisen olotilan aikamääreitä, sana ”tänä päivänä” voi ajan rajan takaisessa maailmassa olla ihan jotain muuta kuin tällä puolella ymmärrettynä. Siksi on loputon suo rämmittäväksi kiistellä siitä, tapasivatko Jeesus ja ristin ryöväri paratiisissa tämän maailman kellojen mukaisesti samana pitkänperjantain päivänä vai vasta 40 vuorokautta kuolleistaheräämisen jälkeen. Olotilassa, jossa ajankulku saattaa venyä ja paukkua meille täysin tuntemattomalla tavalla voi mikä tahansa olla mahdollista.


-Ulla Rautiainen-

Manan majoilla

Edellinen kirjoitukseni saattoi herättää kysymyksen siitä, kuinka Jeesuksen taivaaseenastumisen sanotaan tapahtuneen vasta 40 päivän päästä, kun hän ristillä lupasi sille toiselle ryövärille, että jo ”tänä päivänä” hengailtaisiin paratiisissa (Luuk 23:43).

Kuoleman jälkeiset tapahtumat ovat kyllä aika arvoituksellisia. Raamatussakin niistä on raportoitu enemmän viitteenomaisesti, joka on johtanut useammanlaisiin tulkintoihin, joista sitten, niin kun teologisista kysymyksistä tapana on, on verissäpäin riidelty ja harhaoppisen leimoja erimielisiin lyöty.

Jeesuksen tapauksessa on kiehtovia mainintoja mm. Nooan aikaisille hengille saarnaamisesta (1Piet 3:18-20), maan alimpiin paikkoihin astumisesta ja vankien saaliiksi ottamisesta (Efes 4:8-9) ja tuonelan avaimien hallussapidosta (Ilm 1:18).
Joka viittaa siihen, että ainakin Jeesuksella olisi rajan takaisessa ollut jonkinlaista äksöniä meneillään.

Tapahtumajana meni ilmeisesti jotenkin näin:
Ristille kuoltuaan Jeesuksen ja ryövärien ruumiista irronneet henkiolemukset menivät samantien jonnekin henkimaailmanpuoleiseen vainajalaan, jonka parempaa puolta, sitä jonne hyvikset sijoitetaan, kutsutaan paratiisiksi.
Näyttää siltä, että Jeesus kävi myös siellä pahisten puolella – mitä tekemässä, siitä ollaan sitten montaa mieltä – ehkä ilmoittamassa voitostaan, ehkä riistämässä Hornan Hallitsijalta sen avaimet haltuunsa, ehkä ottamassa sieltä vankejakin mukaansa...
Ja oliko itsensä hirttänyt Juudas Iskariotkin jo siellä? Tapasivatko he toisensa? Mitä ihmettä sanoivat toisilleen?
Tämä siis sillä aikaa, kun Jeesuksen ruumis vielä pötkötti elottomana hautakammiossa.

Sitten tapahtui maailmanaikakaudet mullistanut kuolleistaherääminen; hautakivi ryskyi pois paikaltaan, enkelit ilmestyivät, sotilaat kaatuivat maahan ja Jeesuksen henkisielu sujahti takaisin ruumiin sisälle ja herätti luusta ja lihasta tehdyn sielunlinnan eloon ...
... jonka kanssa hän astui ulos haudastaan viettämään ne arvoitukselliset 40 päivää ilmeisesti tässä maailmanpiirissä oleskellen ennen kuin Öljymäeltä opetuslastensa silmien edessä kirkastetun ylösnousemusruumiinsa kanssa astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.


-Ulla Rautiainen-

Helatorstaina

 
Tänään on Mauno Koiviston hautajaispäivä. Tänään on myös helatorstai, juhlapyhistä yksi epäselvimpiä. Harvalla on tiedossa, mitä siinä on tarkoitus juhlistaa.

Sana helatorstai on saatu muinaisruotsin sanasta helghathorsdagh, pyhä torstai ja pyhyyden aiheena on Jeesuksen taivaaseenastuminen 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Tapauksesta kerrotaan Markuksen ja Luukkaan evankeliumien lopussa ja Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa.

Monille tulee yllätyksenä, että itse haudastanousun ja taivaaseenmenon välillä meni niinkin pitkä aika. Mitä kuolleistaherännyt Jeesus teki ne 40 päivää? Raamatussa kerrotaan kovin niukasti näinkin mielenkiintoisesta arvoituksesta. Enemmän kysymyksiä herättävästi kuin vastauksia antavasti.

Oliko tällä viiveellä joku konkreettisempikin tarkoitus, kuin olla jatkona aikaisemmille Raamatun tapahtumille, joissa numero 40 esiintyy? Joka lista on niin pitkä, etten sitä laita tähän, kun se on jo niin hyvin esitetty tämän linkin takana: http://tapsantahtiin.blogspot.fi/2011/09/numero-40-koettelemuksen-luku.html

Mitä Jeesus tänä aikana teki, missä oleskeli ja missä olemismuodossaan, silloin kun ei ollut opetuslasten silmien edessä? Oliko hän vielä ajan piirissä vai ajan ulkopuolella? Kuinka suuren muutoksen kuolleistanousu oli häneen aiheuttanut?
Ainakin näytti, ettei hänen ruumiinsa toiminut enää kuten vähän aikaa aikaisemmin; hän pulpahtelee yllättäen esille siellä täällä vain kadotakseen yhtä yllättäen taas näkyvistä, kulkee seinien lävitse lukittuun huoneeseen ja muuttaa muotoaan tunnistamattomaksi. Toisaalta on entisenlainen, kosketeltavissa olevaa lihaa ja luuta, syö tavallista ruokaa, grillaa kalaa (mistä hän sen sai, kävikö ongella vai kalapuodissa vai taikoiko jotenkin tyhjästä esiin?) ja halutessaan näyttää entisenlaiselta, niin että hänet voi tunnistaa.

Ja sitten helatorstaina nousee pilvikyydillä taivaaseen.
Sekin herättää kysymyksiä.
Nousee minne? Missä tämä taivas tarkalleen ottaen on? Heti taivaankannen yläpuolellako, kuten keskiajalla uskottiin? Vai jossakin avaruudenlaitojen ulkopuolella tai ehkä vaihtoehtoisesti maailmankaikkeuden keskustähdellä? Vai jossakin multiversumin toisessa ulottuvuudessa? Olemassaolon toisenlaisessa olotilassa, rinnakkaistodellisuudessa henkimaailman puolella?

Käsitys taivaan sijainnista Israelin kohdalta katsottuna suoraan ylhäällä tuottaa kirjaimellisesti otettuna ongelmia. Entä jos Jeesus olisikin suorittanut ylösnousunsa maapallon toisella puolella? Silloin tältä puolelta ylös olisikin ollut sillä puolella alas. Olisivatko opetuslapset nähneet Jeesuksen vajoavan maan sisään pilviin kohoamisen sijaan? Millaista teologiaa se olisi tuottanut?

Ainoaksi tiedoksi jää, että Jeesus meni taivaaseen olipa se sitten missä tahansa.
Poika tuli kotiin!

Muistatteko vielä tämän riemun 2011 kun kansa sekosi juhlimaan: https://www.youtube.com/watch?v=-fxs7Cxvr44

Tämä laulu saa minut näkemään jotain muuta. Toisen juhlan, vielä isomman, vielä riemukkaamman, vielä enemmän kaikkea mitä iloksi kutsutaan.
Silloinkin Poika tuli kotiin.
Voittajana.
Millainenhan vastaanotto Isän kotona Pojalle oli?
Varmasti kaikkien aikojen ja kaikkien maailmojen isoimmat juhlat.
Koko taivaan väki vastassa – kun taivas varjele, mikä sieltä tulee – Meidän Poika on tullut kotiin! – Kohta Poikaa he syleillä saavat. Nyt Isä käsilleen nostaa, halaa, suutelee omaa lastaan.
Ihanaa, Juudan Leijona, ihanaa!

Tänään on valtakunnalliset hautajaiset. Jeesuksen ylösnousemuksen takia on olemassa lupaus, että hautaan ei jäädä. Se on vain väliaikainen sijoituspaikka.


-Ulla Rautiainen-

Taivaan tähtien Isä

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. (Jaak.1:17 1992 käännös)

1938 käännöksessä tähtien sijaan puhutaan valkeuksista ja Novumissa valoista. Alkukirjoituksen kreikankielinen ilmaus on ton foton, valkeata, valoa ja tulta tarkoittava sana.
No, tulta ja valoahan tähdetkin ovat.

Minun lempitähteni taivaalla on Pohjantähti, Stella Polaris, Pohjoisen napatähti, Taivaannaula.
Pohjantähti löytyy Pienen karhun (Ursa Minor) tähdistön hännänpäästä. Se on pohjoisen taivaan liikkumaton keskustähti, jonka ympärillä kaikki muut tähdet kiertävät.
Kuin Jumala enkeliensä keskellä.
Tämän mielikuvan takia se on lempitähteni.
Lisäksi sitä ympäröi Timanttikaulakoruksi nimetty tähtirykelmä.
Kuin Jumalan valtaistuinta ympäröivä serafien joukko.
Pohjantähti ei oikeastaan ole yksi tähti, vaan kolmen lähekkäisen tähden järjestelmä, jotka ovat sijoittuneet niin, että ne täältä katsoen näyttävät yhdeltä.
Siinä on Jumalan kolminaisuuskin kuvattuna.
Se on suunnannäyttäjä vaeltajille ennen kompasseja, koska sijaitsee lähimpänä pohjoista taivaannapaa eikä liiku eksyttävästi.
Kertomassa, että Viimeiseen Kotiin pääsee perille pitämällä suunnan kohti Jumalaa.


-Ulla Rautiainen-

Perinnäissäännöistä

"Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.” (Matt 15:13)

Se oli Jeesuksen mielipide perinnäissääntöihin. Niin äkkijyrkkä suhtautuminen ajoi tietysti mojoviin rettelöihin sääntöjen noudattamista valvovan uskonnollisen johtajiston kanssa.

Voipi tietysti kysyä, olisiko ollut niin tarpeellista vasiten rakentaa riitoja? Ei kai se suuri vaiva olisi ollut pestä ne kädet ja jättää tähkäpäät pellolta katkomatta? Olisi kai sairaat joutanut parantamaan arkipäivisinkin, ettei olisi sapattisääntöä rikkonut? Eikö sanota, että viisas osaa antaa periksi että rauha ja sopu säilyisi?

Ei, Jeesuksen kanta oli, että Jumalaa on palveltava Jumalan haluamalla tavalla, eikä omakeksimillä säännöillä. Jumalan haluama tapa oli ilmoitettu Mooseksen laissa, mutta sen 613 käskyä eivät uskonoppineille riittäneet, vaan he keksivät joukoittain lisäsääntöjä.

Näistä perinnäissäännöistä tuli suuri ongelma tavalliselle kansalle. Niitä oli niin ylettömän paljon ettei niitä kukaan voinut täysin noudattaa. Mikä asiantila oli temppelille tuottoisaa; jatkuvan syyllisyyden kalvamat sääntöjenrikkojat joutuivat tuomaan runsaasti uhrilahjoja, mikä taas johti pappien rikastumiseen.

Jeesus suhtautui perinnäissääntöihin jyrkästi, koska ihmistekoiset Raamatun ulkopuoliset säännöt eivät ole harmittomia. Ei silloin eikä nykypäivänäkään, sillä kyllä nykykristillisyyteenkin on pesiytynyt Jumalan laiksi naamioituja vaatimuksia, joilla ei tosiasiassa ole mitään tekemistä Raamatun kanssa.

Ihmistekoisten sääntöjen haitta on että ne:

• Tekevät elämän hankalaksi ja ankeaksi
• Saavat Jumalan näyttämään ankealta, typerältä ja epämiellyttävältä
• Hämärtävät käsitystä siitä, mitä Raamattu oikeasti sisältää
• Johtavat ulkokultaisuuteen, jossa käyttäytymissääntöjen noudattamisesta tulee tärkeämpää kuin sielun sisäisestä tilasta
• Vievät huomion pois oikeista synneistä, kuten vaikkapa ahneudesta, pahansuopuudesta, ilkeydestä, vallanhimosta, ylimielisyydestä ja toisten ihmisten vähättelystä ja alistamisesta
• Antaa rajattoman vallan niille, jotka näitä sääntöjä tehtailevat
• Pahimmillaan kumoavat oikeat Jumalan lait kuten Matt 15:3-6 kohdassa tapahtuu

Siksi Jeesus katsoi tarpeelliseksi ottaa matsia kukistaakseen perinnäissääntöjen vaatimukset ja vapauttaakseen ihmiset oikeaan jumalanpalvelukseen.


-Ulla Rautiainen-

Vahdattu ja tarkistettu

2000 vuotta sitten Israelin hengellisillä johtajilla on ongelma. Kentälle on kuin tyhjästä putkahtanut uusi yrittäjä, joka räjähdysmäisesti kasvaneella kansansuosiollaan nakertaa perinteisten opettajien arvovaltaa. Kirottu kansa, joka ei lakia tunne juoksee vain tämän itse itsensä rabbiksi nimittäneen villitsijän perässä.

Papit, kirjanoppineet ja fariseukset päättävät paljastaa huijarin: ”Tarkkaillaanpa miestä, kyllä hänet jostain synnistä kohta kiinni saadaan ja sitten on todistettu, että ne tyhmää kansaa ihastuttavat ihmeet ovat Belsebulista lähtöisin eikä mistään muusta.”
Tarkkailijoiden työ on vain kovin turhauttavaa. Olisikin mehevää käräyttää hyväkäs oikein törkeästä synnistä; haureudesta, rosvoudesta, vehkeilystä, ihmeiden väärentämisestä...
Hänen ympärillään pyörii kyllä laumoittain naisia, mutta ikinä häntä ei löydetä housut kintuissa pelehtimässä näitten kanssa, kukaan ei valita, että hänen seurassaan olisi tullut kaltoinkohdelluksi tai petetyksi, ihmeet ovat niin julkisesti tehtyjä, että on vaikea keksiä, miten ne olisi voitu väärentää...

Mutta ei hätää. Vaikka tuo rabbi onnistuukin Mooseksen lain pitämään, onhan olemassa joukoittain perinnäissääntöjä ja voi pojat, niitä tuo rabbi rikkookin oikein urakalla ja niin julkeasti että vaikuttaa kuin haluaisikin tulla niistä syytetyksi.
Ei pese käsiään ennen ruokailua – katkoo muutaman tähkäpään pellosta sapattina – ööö, ja jotain muuta yhtä vakavaa – niin, ja jota ei sovi unohtaa, paransi sairaitakin pyhäpäivänä!


-Ulla Rautiainen-

Minkä näemme

Miksi kirjoittaa ikävistä asioista? Vääryyksistä, joita on tapahtunut, synneistä, joita on tehty, pahasta, jota on? Eikö vain kivasti kivoista asioista, hyvänmielenkirjoituksia iloa tuottamaan? Sokeria siirapin päälle?
Enkö ennemmin haluaisi kirjoittaa Jumalan kauneudesta?
Haluaisin.
Mutta kun...
...sitä kysyin, sain tämän vastauksen:

Jumalan kauneus on siinä, että hän näkee väärinkohdeltujen, sorrettujen ja heikompiosaisten kärsimykset. Näkee uhrien tuskan, niiden joita kukaan ei puolusta pahantekoa vastaan. Niiden, joiden yli vahvat ja valtaapitävät kävelevät mennen tullen. Joiden oikeuksia riistetään, joita vähätellään, kiusataan, alistetaan, ryöstetään, raiskataan ja pahoinpidellään millä tahansa tavalla.
Kristuksen kauneus esiintyy maailmalle siinä, miten uskovat ihmiset toteuttavat hyvyyttä, oikeudenmukaisuutta ja totuutta keskuudessaan ja kuinka suuri voima seurakunnalla, Kristuksen ruumiiksi kutsutulla on levittää näitä hyveitä ympäröivään yhteiskuntaan. 

Jos uskovat sulkevat silmänsä vääryyksien uhreilta kieltäytyen auttamasta ja puolustamasta heitä tai vielä pahempaa, jos seurakunnan sisälläkin sorretaan, poljetaan, väärinkohdellaan, vahingoitetaan ja riistetään sen heikompia jäseniä, se tahraa Jumalan kauneuden maailmalta nähdä. Jos seurakunnan sisälläkin suositaan vääryyttä, on se voimaton vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan millään tasolla.

Siksi hengellisten yhteisöjen sisällä tapahtuvista vääryyksistä pitää puhua ja kirjoittaa.
Koska ulkoapäin ne kyllä nähdään, vaikka sisältä ei nähtäisikään. Oli sitten kyse yksittäisten ihmisten tekemistä vääryyksistä, joihin seurakuntayhteisö ei mitenkään puutu väärinteon uhreja auttaakseen tai seurakunnan käytänteisiin ja oppirakenteisiin piiloutunutta sortoa.
Ihminen, jolle on tehty millaista tahansa väkivaltaa Jumalan nimissä, on erittäin vaikea evankelioitava. Mitkään määrät evankeliointikampanjoita eivät tuota herätystä, jos seurakunnan sisällä tapahtuu asioita, jotka saavat ihmiset kammoamaan koko yhteisöä.

Siksi pitää kirjoittaa pahoista asioista.
Sillä vähintä mitä voimme, on että tunnistamme ja tunnustamme vääryyden vääryydeksi. Sekin jo auttaa. Pahinta, että puhumme pahan hyväksi ja kiellämme virtahevon olemassaolon seurakuntaolohuoneessamme. Vaikeneminen mahdollistaa vääryyksien jatkumisen, pahentaa niitä ja tahraa Jumalan maineen ja kauneuden.


-Ulla Rautiainen-

Saippuapalakommunikointia

Edellisessä postauksessani viittaamani Arman Alizadin ohjelmassa oli kohta, jossa henkilö valitti, kuinka keskusteluyritykset uskonyhteisönsä jäsenten kanssa yhteisön opin ongelmakohdista ovat kuin yrittäisi saada liukkaasta saippuapalasta otetta.

Tiedän tunteen. Minä kutsun sitä käärmeenhännän heilutukseksi.
Omat yritykseni keskustella oman herätysliikkeeni (josta olen jo käytännössä irtautunut) ihmisten kanssa sen tavasta tulkita tiettyjä raamatunpaikkoja, ovat tuntuneet kuin yrittäisi tarttua kiemurtelevaan käärmeeseen. Joka kerta kun yrittää saada otetta, se ovelasti luikertaa sivuun.
Tällainen keskustelu ei koskaan etene mihinkään, logiikka on hämäräperäistä ja hämmentävää, argumentointi manipuloivaa, epäkunnioittavaa ja epärehellistä. Näennäisen ystävällisyyden peitosta ammutaan tyrmääviä loukkauksia. Jäljelle jää olo kuin olisi likalätäkössä uinut.

Lohduttavaa on, ettei itse Jeesuskaan paremmin pärjännyt fariseusten kanssa väitellessään. Vaikka oli ylivertainen älyltään, raamatuntuntemukseltaan ja Jumalan ja tämän tahdon tuntemisessa, yhtäkään väittelyä fariseusten kanssa hän ei silti voittanut.
Meistä, jotka Raamatusta luemme näistä yhteenotoista ja tiedämme, että Jeesus oli oikeassa ja fariseukset väärässä, vain tuntuu että nokkelilla vastuksillansa hän sai työnnettyä vastapuolelle luun kurkkuun ja jauhot suuhun. Mutta oikeasti, milloinkaan hänkään ei saanut fariseuksia muuttamaan mielipiteitänsä yhdessäkään asiassa.

Eräs herätysliikkeensä hyvin tunteva helluntaipastori selitti minulle, mistä kykenemättömyys todelliseen keskusteluun joistakin asioista johtuu.
Näennäisen varmuuden takana näiden ihmisten usko on sen verran heiveröistä, ettei se kestä mitään suunnantarkistuksia eikä omaksuttujen käsitysten oikomista. Jos heille saisi todistettua, että jokin yksittäinen opinkappale onkin väärin ymmärrettyä raamatuntulkintaa tai ihmisperäistä perinnäissääntöä eikä Jumalan erehtymätöntä ilmoitusta, se dominoefektin tavalla romahduttaisi kerralla koko heidän uskonsa.
Eikä tässä nyt puhuta sellaisista perusasioista kuin että nousiko Jeesus kuolleista tai onko koko Jumalaa olemassakaan, vaan vaikkapa että saako kylpypäivänä ottaa saunakaljan, saavatko naiset jakaa ehtoollista tai menettääkö taivaspaikkansa jos tykkää kuunnella Nightwishin musiikkia.

Siksi seurakunnan on oltava tavattoman varovainen ja hidasliikkeinen, kun aletaan aikaisemmin varmoiksi totuuksiksi julistettuja asioita korjailemaan, silloinkin, kun tiedetään niiden pohjautuvan väärinymmärryksiin. Julistuksen on enemmänkin oltava jo olemassaolevien uskomusten, asenteiden ja mielipiteiden vahvistamista kuin uusien synnyttämistä. Sen mielikuvan säilyttämistä, että ollaan jo päästy niin suureen viisauteen ja lopulliseen totuuteen, ettei mitään korjausliikkeitä tarvitse tehdä.

Eri asia tietysti on, mitä vääryyksiä kannattaa ylläpitää vain jotta joidenkin jääräpäiden lopullisen ja erehtymättömän totuuden omaamisen kuplaa ei tarvitsisi puhkaista. Kun tahtoo käydä niin, että kun yhteen suuntaan kumartaa niin toiseen pyllistää. Ehkä muutama muutoskyvytön saadaan pidettyä seurakunnassa ja uskossa, mutta kuinka monta karkoteaan tai estetään ottamasta evankeliumia vastaan, jos samassa kaupassa joutuisi nielemään jonkin ilmiselvän älyttömyyden.

Onneksi en ole minkään seurakunnan pastori että tarvitsee moisia valintoja tehdä. Vapaalla nettikirjoittelijalla tuskin niin suurta auktoriteettia on, että se kenenkään uskoa voisi vaarantaa.



-Ulla Rautiainen-

Anteeksipyytämisen synti

Eilen tuli telkkarista Arman Alizadin Pohjantähden alla -ohjelma, jossa Arman oli lestadiolaisten suviseuroissa. (Tulee näköjään tänään Jimiltä uusintakattauksena, ja kai se Areenastakin löytyy, jos kiinnostaa katsoa.)
Ohjelmassa sivuttiin lestadiolaisliikkeen tuottamia pedofiliakohuja.

”Oli tapauksia, kun hyväksikäyttäjä oli tätä pientä lasta käyttänyt hyväkseen, hän (hyväksikäyttäjä) sanoi: jaksatko sä antaa sedälle anteeksi tämän? Ja tytölle on opetettu pyhäkoulusta asti, että jos joku pyytää anteeksi, pitää antaa anteeksi. Taivaan isäkään ei anna anteeksi, jos et sinäkään anna anteeksi. Tyttö antaa sedälle Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi, niin se setä sanoo että nyt, kun tämä on anteeksiannettu, tästä ei saa enää puhua, ei kenellekään. Ja sitten se asia toistui.” Erkki Hurtig kertoo.
”Onko nämä mennyt poliisin tietoon?” Arman kysyy.
”Suurin osa ei, koska ne on annettu anteeksi.”

Että silleen.

Lestadiolaisliikkeessä naissukupuolen asema on kehno. Johtajuus ja opetustehtävät ovat 100 % miesten hallussa. Paavalin nainenvaietkoonseurakunnassa- ja nainenolkootmiehellealamainenkäsky on otettu tosissaan.
Koska Raamattua halutaan noudattaa kirjaimellisesti.
Tai ainakin niitä kohtia ja sillä tavalla tulkittuna että se mahdollistaa naisten alistamisen.
Muita kohtia ei tulkita yhtä säntillisen kirjaimellisesti.
Esimerkiksi Jeesuksen ohjetta, kuinka kohdella lastenviettelijöitä – myllynkivi kaulaan ja mereen (Matt 18:6) – ei noudateta yhtä kirjaimellisesti.

Minulla on sellainen tuntuma, että naisten alisteisen aseman ja runsaiden pedofiliatapausten välillä on yhteys.

Miesten alamaisuuteen alistettuina ilman valtaa edes omaan sieluunsa ja ruumiiseensa saati yhteisön yhteisiin asioihin naiset käytännössä ovat vajaavaltaisen lapsen asemassa.
Jolloin miesten silmissä ja mielikuvissa näyttävätkin enemmän lapsilta kuin aikuisilta.
Raja lapsekkaiden naisten ja oikeiden lasten välillä hämärtyy.
Ja siinä hämärässä seksuaaliset tunteet kohdistuvat helposti myös lapsiin.

Eikä misogyynisessä yhteisössä tarvitse edes pelätä käryn käyvän. Miehet sopivat keskenään, että syy on aina uhrin, olipa minkä ikäinen tahansa ja törkeinkin raiskaus vain mitätön hairahdus, joka ei miestä opettajan, puhujan ja johtajan arvosta alas keikauta.
Ja kun anteeksiantamiskäytäntö turvaa, ettei poliisillekaan asiasta ilmoiteta, niin mitäpä muuta kuin tuumasta toimeen.
Sitten pyydetään anteeksi ja pöytä on puhdas.
Ja ei kun tekemään sama uudelleen.

Kannattaisi siis miettiä, minkälaista hedelmää naisia alistava teologia tuottaa ja voiko sellainen raamatuntulkinta olla oikeasti oikeaa.




-Ulla Rautiainen-

Portonpalkoista

5 Moos 23:18 Älä tuo portonpalkkaa äläkä koiranpalkkaa Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen lupauksen suoritukseksi, sillä molemmat ovat kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi.

(Koiralla tarkoitetaan, kuten tätä edeltävästä jakeesta näkyy haureellista pyhäkköpoikaa, eli miesprostituoitua.)

Mikseivät seksityöläisten tienestit kelpaa Herralle? Ovatko prostituoidut niin saastaisia että heidän rahansakin saastuttavat temppelin? Siirtyykö haureellisista käsistä iljettäviä demoneja kolikoihin ja kolikoiden kautta pyhään paikkaan? Ja jos portto tulee temppeliin tekemään lupausta synnillisen duuninsa lopettamisesta ja haluaa päästä entisestä elämästä muistuttavasta rahastakin eroon eikö ole järkevämpää antaa ne papeille kuin heittää järveen?
Eihän raha haise?
Eikö pahallakin tavalla tienatulla rahalla voisi tehdä hyvää?
Ei voisi.
Koska:

Käsittääkseni tämä käsky on suunnattu enemmän epäluottamuslauseeksi temppeliä kuin porttoja kohtaan.
Sillä huomaa: jakeessahan ei kielletä porttoa eikä pyhäkköpoikaa tulemasta temppeliin, vain heidän rahansa eivät kelpaa.
Ilman tätä kieltoa papit saattaisivat ottaa kaikki tarjotut rahat vastaan ja mitähän siitä sitten seuraisi?

Siitä seuraa sitä, mitä Laura Maragnani & Isoke Aikpitanyin kirjassa Musta, kaunis ja kaupan kerrotaan.
Kirja on tosielämän kuvaus köyhistä afrikkalaisista tytöistä ja pojistakin, joita huijataan Eurooppaan lupauksilla hyvistä työpaikoista vaikkapa kotiapulaisina tai kaupan myyjinä, mutta jotka päätyvät seksiorjiksi.

Homma menee näin: sinut omistava parittaja kertoo että olet hänelle velkaa matkasta, ruoasta, asunnosta, paikasta bordellissa tai kadunpätkästä, jossa seisot etsimässä asiakkaita. Velkaa voit maksaa tekemällä duunia. Duuni on seksityötä, ei mitään muuta.
Velka on valtava ja sitä kerääntyy lisää enemmän kuin ehdit ikinä duunilla tienata.
Jos kieltäydyt maksamat velkaa, parittaja tai hänen apulaisensa hakkaavat sinut.
Muutaman kerran, sitten he tappavat sinut.

Jos suostut hakattavaksi tai tapettavaksi mieluummiin kuin huoraamaan, he hakkaavat ja tappavat Afrikkaan jääneen perheesi. Seksibisneksen verkosto ylettyy kaikkialle. He tietävät missä sinulle rakkaat ihmiset ovat ja kostavat heille.
Jos haet apua viranomaisilta, sinut heitetään ulos maasta laittomana maahantulijana. Äläkä luule, että sinulla on paluuta kotiin. Sinä olet ollut perheesi ainoa tulonlähde, eivätkä he pidä siitä, ettet enää ole Euroopassa lähettämässä heille rahaa. Ja vaikka he ottaisivatkin sinut vastaan, on siellä vastassa myös parittajasi apurit, ne jotka hakkaavat ja tappavat.

Mitä tällä on tekemistä temppelin kanssa?
Tätä:

Kirjassa kuvataan Euroopassa toimivaa afrikkalaista kristillistä kirkkoa. Monesti tytöt ahdingossaan yrittävät hakea apua sieltä.
Näin siinä käy:

”Pappina ei ole juuri koskaan oikea pappi. Afrikassa voi toimia pappina, kunhan omistaa Raamatun, ja jos päättää olla Jumalan mies, kuka estää?
Eurooppa on täynnä sellaisia pappeja.
Pappi on tietenkin aina yhtä mieltä ”mamanin” (tytön omistavan parittajan) kanssa. Tytöt menevät papin luo pyytämään neuvoja, ja mikäli heillä on paha olla, pappi laskee kätensä heidän päänsä päälle, ja jos he pyytävät apua, hän sanoo: Minkäs teet, se on Jumalan tahto. Itsensä myyminen on paha juttu, mutta lupauksiensa (velan maksusta) rikkominen on sekin erittäin paha. Rukoilkaamme yhdessä. Osoita katumusta. Ja muista, että meidän Isämmekin sanoo, että velka on maksettava.
Niinpä tytöt maksavat velan, ja lisäksi he maksavat vielä kirkollekin.
Joka sunnuntai pappi pyytää tyttöjä antamaan rahaa Jumalalle. Hän sanoo: Kaikki maksetaan vielä takaisin moninkertaisesti. Genovan Rosemary antaa peräti kymmenen prosenttia ansioistaan kirkolle, hän todellakin antaa ruoan suustaan.”

Prostituoiduista on tullut tärkeä tulonlähde tälle kirkolle. Raha korruptoi ja korruptoitunut asettuu sen tahon puolelle, joka lupaa rahantulon jatkuvan.
Sulkee silmänsä tyttöjen kärsimyksiltä.
Painostaa näitä jatkamaan sitä, mistä nämä saavat rahansa, jota antavat kirkolle
Jotkut papit ovat menneet oikeuteen asti puolustamaan parittajia ja todistamaan tyttöjä vastaan.

Jos kirkko siis ottaa seksibisneksellä tehtyä rahaa vastaan, se helposti kääntyy seksibisneksen mahdollistajaksi, parittajien apuriksi pitämään tyttöjä orjuudessa. Sen sijaan, että aktiivisesti auttaisi tyttöjä pakenemaan parittajiaan, toimittamaan hyväksikäyttäjiä vankilaan, purkamaan seksibisneksen rakenteita.

Siksi portonpalkkoja ei saanut tuoda Herran temppeliin.

Kuulostiko kaikki tämä liian rajulta? Lue Laura Maragnani & Isoke Aikpitanyin kirja Musta, kaunis ja kaupan. Se ei ole keksitty tarina. Ne ihmiset ovat todellisia ja tapahtumat oikeasti tapahtuneita.
Ja sitä tapahtuu edelleenkin.
Niin kauan kuin silmiä suljetaan eikä haluta tietää.
Ja varsinkin niin kauan kuin rahan alkuperää ei kysytä.


-Ulla Rautiainen-

Porrashengellisyyttä

Matt 23:12 ”Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan...”

Niin, ne hengellisyyden eri tasot...  Ja se kuinka mennään tasolta toiselle kuin portaita nousten. Niin, sitä opetusta...
Sitä suositaan paljonkin tietyissä hengellisissä piireissä.

Jo siihen aikaan kun niissä piireissä harhailin, pisti silmään, että mikä yhteensattuma kuinka nämä kaikki näistä tasoista intoilevat rankkaavat itsensä aina varsin korkealle tasolle. Kukaan ei koskaan tunnusta olevansa alimmalla askelmalla.

Ja kuinka helppo tätä oppia onkaan käyttää kriittisten äänien vaientamiseen; jos olet eri mieltä mistä tahansa asiasta niin sehän johtuu siitä, että olet vielä pyhyyden niin alhaisella tasolla, ettei sinulla ole edellytyksiä ymmärtää korkeampaa oppia. Kunhan nousisit korkeammalle tasolle, niin jo suuremmalla ymmärrykselläsi lakkaisit purnaamasta vastaan.

Taso-oppiin sisältyy myös ”uusi taso – uusi demoni” järkeily. Niin kuin että mitä korkeammalla olet, niin sitä pahemmat demonit saat vainoamaan itseäsi.
Joka sopii kätevänä selityksenä lankeemusten sattuessa. Suureen syntiin sortuminen ei olekaan heikon luonteen syytä niin kuin alemman tason kristityllä, vaan todiste liitelystä niin ylhäisissä pyhyyksissä, ettei sen tason demoneja voikaan vastustaa.

Voihan tietysti olla, että jotkut ovat paremmassa ymmärryksessä ja pitemmällä pyhityksessä, mutta kuinka todennäköistä on, että täältä maavinkkelistä katsoen todella kykenemme oikeinarvioimaan, kuka milläkin tasolla on. Ja varsinkaan tekemään puolueetonta itsearvioita siitä asiasta.

Jumala kun saattaa nähdä, arvioida ja arvostaa ihan eri asioita ja eri tavalla kuin mitä me teemme. Taivaassa todennäköisesti koemme todella suuria yllätyksiä siitä, miten Jumala kenenkin maanpäälliset tekemiset, olemiset ja tasot arvioi.


-Ulla Rautiainen-

Feikkivoidelluista

Matt 24:
23. Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
26. Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.
27. Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. 

”Kristus” kirjaimellisesti tarkoittaa ”voideltu”. Ilmaus juontaa juurensa vanhatestamentilliseen aikaan, jolloin merkittävimpiin virkoihin kuten papin tai kuninkaan virkaanasettajaisseremoniaan kuului öljyn kaataminen päähän. Öljy symbolisoi siinä Jumalalta saatua valtuutusta ja siunausta.

Uusitestamentilliseen kauteen kuuluu enemmänkin yleinen pappeus, jossa jokaisella on (tai ainakin pitäisi olla) suora yhteys Jumalaan ja on itse vastuussa jumalasuhteestaan.
Ja epäluuloisuus niitä kohtaan, jotka korottavat itsensä ylimaallisen voiman välittäjäksi ihmisen ja Jumalan välille. Aivan kuin Pojan läsnäolo ei olisi niin kuin salamanleimaus valaisemassa koko maanpiiriä ja tavoitettavissa jokaiselle missä kukakin sattuu olemaan eikä jossain rajatussa herätyksen keskuksessa jonkin jalustalle nostetun uskonnollisen idolin hallussa.

Näitä idoleita varmasti sikiää niin kauan kuin narsistisia ihmisiä on olemassa. Rikkinäisä, epäkypsiä ihmisiä, joilla ei oma todellisuudentaju eikä tolkku pelaa, mutta joilla on suuret luulot itsestään ja merkityksestään ja kykyä hurmata ympärillään olevat ihmiset.
Tarjontaa riittää niin kauan kuin kysyntää on.
Ja valitettavasti kysyntää on aivan liian paljon.
Rikkinäisiä, epäkypsiä uskovia, jotka kokevat näkymättömän Jumalan vaivalloisen tavoittamattomaksi ja ottavat mieluummin palvonnan kohteeksi lihaa ja verta olevan ihmisen sillä tekosyyllä, että tämän kautta löytyy oikotie Taivaanvaltojen voimien kokemiseen.
Kun nämä kaksi kohtaavat, sitä liittoa on ulkopuolisen melko mahdotonta rikkoa.

Idolit tarvitsevat kannattajia, jalustojen rakentajia, seuraajia, faneja, bändäreitä.
Jotka ramppaavat pitkiäkin matkoja erityisten ”voideltujen” käsien alle kokemaan elämyksiä ja saamaan osaa siunauksesta. Nousukiidossa liitävään jumalanmieheen ripustautuu onnenonkijoita, jotka staransa peesissä hakevat omalle hengelliselle uralleen nostetta ja näkyvyyttä.
Idoli ja myötäilijät ostavat ja myyvät keskenään suosiotaan profetoimalla toisilleen pelkkää menestystä ja suureellisia tulevaisuuden näkymiä. Valtaisten odotusten ja ihailun humalluttamina molemmat osapuolet menettävät loputkin todellisuudentajustaan. Varoittavat äänet jätetään huomiotta tai peräti vaiennetaan. Pian käynnissä on sellainen sirkus, jossa kollektiivinen hybris ja hurmos sokeuttavat silmät näkemästä ilmiselviä tosiasioita ja eletään itserakennetussa ihmemaassa.

Jumala ei kuitenkaan salli epäjumalia – edes silloin kun nämä naamioituvat jumalanpalvelijoiksi. Eikä epäjumalanpalvelusta – edes silloin kun se naamioituu Jumalan valitun ja voidellun palveluksi.
Tai varsinkaan silloin.

Idolit osoittautuvat väärennöksiksi, kupla puhkeaa, valhe paljastuu, häpeällinen ja salatuksi tarkoitettu kaksoiselämä vyöryy kaikkien näkyville.
Idolinsa varassa riippuvat seuraajat joko menettävät uskonsa, hämmentyneinä alkavat etsiä uutta ”voideltua” johon ripustautua tai parhaimmassa tapauksessa kasvavat aikuisiksi ja opettelevat seisomaan omin jaloin Jumalansa edessä.

Arvoituksellisinta on, mitä näille idoleille romahduksessa tapahtuu. Pesunkestävät narsistit eivät yleensä ole moksiskaan, vaan osaavat sutjakasti kääntää tappionsa edukseen. Suosituin selitys on, että suuriin synteihin sortuminen todistaakin, että he ovat erityisen korkealla hengellisellä tasolla ja siksi erityisten suurten kiusausten kohteena.

Jos romahtaneella vielä säällisyyden tajua on tallella, jos voiman välikappaleena esiintymiseen ajautuminen on tapahtunut erehdyksessä ja naivissa tyhmyydessä eikä tahallisessa petoksessa on edessä putoaminen käsittämättömän yksinäisyyden ja häpeän kurimukseen.
Estradilta ja valokeilasta alas keikahtaneen on opeteltava olemaan tavallisena ruohonjuuritason ja takarivin kristittynä ilman valtaa, näkyvyyttä ja suosiota. Jos sen usko ja ego kestää, siitä saattaa todellisen jumalayhteyden ja palvelutehtävän vielä löytää.
Mutta nöyryyden tiellä, jossa palvelutehtävä on todellakin palvelua eikä itsensä ja asemansa korottamista. Jossa tehdään Jeesusta isommaksi ja itseä vähemmäksi. Jossa ihmisiä johdatetaan Jeesuksen yhteyteen eikä sidota itselle kannattajakunnaksi.

Ja eihän se niin kamalaa taviksena ole olla. Luulen, että taivaallisten historiankirjojen mukaan tuntemattomat taviskristityt saavat enemmän pysyvää aikaan kuin spottivaloissa kimaltavat lavaleijonat.


-Ulla Rautiainen-

Skandaalipastorista

Nämä päivät on puettu surupukuun.

Ei pitäisi kelleen olla ilon ja riekunnan aihe kun kilpailevan kirkkokunnan keulakuva osoittautuu feikiksi ja pääsee lehtien skandaaliuutiseksi.
Eiväthän tavalliset ihmiset erota yhtä herätysliikettä toisesta. Kaikki siinä samassa liossa ryvettyvät ja evankeliumin asia painuu pilkanaiheeksi.

Vaikka kyllähän se ruohonjuuritason kristitylle vihaksikin pistää, kun pieneltä paikaltansa ja vähillä mahdollisuuksillansa on yrittänyt evankelioida ja sitten joku, joka on saanut isot potentiaalit, suuren suosion ja pääsyn mediaan ja koko valtakunnan tietoisuuteen Jumalan edustajana vetäisee törttöilyllään maton muidenkin jalkojen alta ja pilaa koko asian uskottavuuden.

Pitäisi silti muistaa, että Jumalalle tämä ihminen kuitenkin on rakas ja tämä onneton tapaus suurin suru. Ehkä feikiksi päätynyt kuitenkin aloitti vilpittömällä mielellä...
Siitä olisi voinut tulla parempaa...
Olisi voinut...
Vaikkei edes voisi tuntea empatiaa asiansa sotkenutta ihmistä kohtaan, olisi kuitenkin kunnioitettava Jumalan surua. Itkettävä yhdessä Jumalan kanssa. Opittava tuntemaan Jumalan surun kautta enemmän rakkautta ja sääliä kuin vahingoniloa tai vihaa karillekarahtanutta onnetonta kohtaan.

Rukoilla eikä pilkata.

Tämä aikaisempi kirjoitukseni liittyy aiheeseen:
http://linnunratakirkkonikattona.blogspot.fi/2016/10/linnunradan-alla.html
Sopii lukea samaan syssyyn.


-Ulla Rautiainen-