Feikkivoidelluista

Matt 24:
23. Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
26. Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.
27. Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. 

”Kristus” kirjaimellisesti tarkoittaa ”voideltu”. Ilmaus juontaa juurensa vanhatestamentilliseen aikaan, jolloin merkittävimpiin virkoihin kuten papin tai kuninkaan virkaanasettajaisseremoniaan kuului öljyn kaataminen päähän. Öljy symbolisoi siinä Jumalalta saatua valtuutusta ja siunausta.

Uusitestamentilliseen kauteen kuuluu enemmänkin yleinen pappeus, jossa jokaisella on (tai ainakin pitäisi olla) suora yhteys Jumalaan ja on itse vastuussa jumalasuhteestaan.
Ja epäluuloisuus niitä kohtaan, jotka korottavat itsensä ylimaallisen voiman välittäjäksi ihmisen ja Jumalan välille. Aivan kuin Pojan läsnäolo ei olisi niin kuin salamanleimaus valaisemassa koko maanpiiriä ja tavoitettavissa jokaiselle missä kukakin sattuu olemaan eikä jossain rajatussa herätyksen keskuksessa jonkin jalustalle nostetun uskonnollisen idolin hallussa.

Näitä idoleita varmasti sikiää niin kauan kuin narsistisia ihmisiä on olemassa. Rikkinäisä, epäkypsiä ihmisiä, joilla ei oma todellisuudentaju eikä tolkku pelaa, mutta joilla on suuret luulot itsestään ja merkityksestään ja kykyä hurmata ympärillään olevat ihmiset.
Tarjontaa riittää niin kauan kuin kysyntää on.
Ja valitettavasti kysyntää on aivan liian paljon.
Rikkinäisiä, epäkypsiä uskovia, jotka kokevat näkymättömän Jumalan vaivalloisen tavoittamattomaksi ja ottavat mieluummin palvonnan kohteeksi lihaa ja verta olevan ihmisen sillä tekosyyllä, että tämän kautta löytyy oikotie Taivaanvaltojen voimien kokemiseen.
Kun nämä kaksi kohtaavat, sitä liittoa on ulkopuolisen melko mahdotonta rikkoa.

Idolit tarvitsevat kannattajia, jalustojen rakentajia, seuraajia, faneja, bändäreitä.
Jotka ramppaavat pitkiäkin matkoja erityisten ”voideltujen” käsien alle kokemaan elämyksiä ja saamaan osaa siunauksesta. Nousukiidossa liitävään jumalanmieheen ripustautuu onnenonkijoita, jotka staransa peesissä hakevat omalle hengelliselle uralleen nostetta ja näkyvyyttä.
Idoli ja myötäilijät ostavat ja myyvät keskenään suosiotaan profetoimalla toisilleen pelkkää menestystä ja suureellisia tulevaisuuden näkymiä. Valtaisten odotusten ja ihailun humalluttamina molemmat osapuolet menettävät loputkin todellisuudentajustaan. Varoittavat äänet jätetään huomiotta tai peräti vaiennetaan. Pian käynnissä on sellainen sirkus, jossa kollektiivinen hybris ja hurmos sokeuttavat silmät näkemästä ilmiselviä tosiasioita ja eletään itserakennetussa ihmemaassa.

Jumala ei kuitenkaan salli epäjumalia – edes silloin kun nämä naamioituvat jumalanpalvelijoiksi. Eikä epäjumalanpalvelusta – edes silloin kun se naamioituu Jumalan valitun ja voidellun palveluksi.
Tai varsinkaan silloin.

Idolit osoittautuvat väärennöksiksi, kupla puhkeaa, valhe paljastuu, häpeällinen ja salatuksi tarkoitettu kaksoiselämä vyöryy kaikkien näkyville.
Idolinsa varassa riippuvat seuraajat joko menettävät uskonsa, hämmentyneinä alkavat etsiä uutta ”voideltua” johon ripustautua tai parhaimmassa tapauksessa kasvavat aikuisiksi ja opettelevat seisomaan omin jaloin Jumalansa edessä.

Arvoituksellisinta on, mitä näille idoleille romahduksessa tapahtuu. Pesunkestävät narsistit eivät yleensä ole moksiskaan, vaan osaavat sutjakasti kääntää tappionsa edukseen. Suosituin selitys on, että suuriin synteihin sortuminen todistaakin, että he ovat erityisen korkealla hengellisellä tasolla ja siksi erityisten suurten kiusausten kohteena.

Jos romahtaneella vielä säällisyyden tajua on tallella, jos voiman välikappaleena esiintymiseen ajautuminen on tapahtunut erehdyksessä ja naivissa tyhmyydessä eikä tahallisessa petoksessa on edessä putoaminen käsittämättömän yksinäisyyden ja häpeän kurimukseen.
Estradilta ja valokeilasta alas keikahtaneen on opeteltava olemaan tavallisena ruohonjuuritason ja takarivin kristittynä ilman valtaa, näkyvyyttä ja suosiota. Jos sen usko ja ego kestää, siitä saattaa todellisen jumalayhteyden ja palvelutehtävän vielä löytää.
Mutta nöyryyden tiellä, jossa palvelutehtävä on todellakin palvelua eikä itsensä ja asemansa korottamista. Jossa tehdään Jeesusta isommaksi ja itseä vähemmäksi. Jossa ihmisiä johdatetaan Jeesuksen yhteyteen eikä sidota itselle kannattajakunnaksi.

Ja eihän se niin kamalaa taviksena ole olla. Luulen, että taivaallisten historiankirjojen mukaan tuntemattomat taviskristityt saavat enemmän pysyvää aikaan kuin spottivaloissa kimaltavat lavaleijonat.


-Ulla Rautiainen-