Lakeja ja käskyjä

Yksi Raamatun lempikohtiani on Psalmi 119. Se on koko Raamatun pisin luku, 176 jaetta ja sisältönä pelkkää Jumalan lakien hypetystä.
Psalmin kertojaminä on erikoinen persoona, viimeisen päälle lakifriikki, jonka suurimpana riemunaiheena ja elämänilostuttajana on pilkuntarkasti tutkia ja noudattaa Jumalan säätämiä lakeja ja käskyjä.
Paino sanalla noudattaa. Laki-intoilijoita toki nykyseurakunnatkin ovat väärällään, mutta yleensä intressi kohdistuu ennemminkin kanssakulkijoiden lainkuuliaisuuden vahtimiseen kuin omien käsiensä ja tiensä puhtaana pitämiseen.
Siksi Psalmin ”minä” on kiinnostava.
Henkilö, joka vimmaisella kiihkolla haluaa yltää moraaliseen täydellisyyteen.

Kirjoittajan henkilöllisyyttä ei tässä Psalmissa kerrota. Arvailla voi.
Ja vielä: kirjoittaja ei välttämättä ole sama kuin tekstisisällön kertojaminä.

Villi arvaus: kirjoittajalla (kuka tahansa olikin) oli tässä profetaalinen hetkensä nähdä salatuista salatuimpaan, itse Jumalan sydämeen.
Että tämä ”minä” on tuleva Messias, Jumalan inkarnaatio ihmislihaan.
Että tässä on jonkinlainen välähdys Jeesuksen päänsisäiseen elämään ja sielunliikkeisiin maanpäällisen elämänsä aikana. (Ainutlaatuinen sellainen, sillä evankeliumithan ovat tiivistettyjä toimintakuvauksia, joissa ei päähenkilönkään sisäisiä ajatustenrientoja liiemmin esitellä.)

No, ongelmakohta tähän teoriaan on jae 67, jossa kertojaminä on eksyksissä ennen kuin joutuu nöyryytetyksi. Mutta jos sen linkittää Heprealaiskirjeeseen 5:8-9 jossa Poika kärsimällä oppii kuuliaisuutta ennen täydelliseksi tuloaan niin onhan siinä samankaltaisuutta, josta - jos niin haluaa -  saattaa jotain osviittaa tuohon ongelmakohtaan saada.

Jos niin on, niin siinä näytetään selitystä siihen arvoitukseen, kuinka ihmeessä Hän onnistui elämään maanpäällisen ihmiselämänsä täysin synnittömänä. Ilman pienintäkään rikettä, ilman mitään, mitä olisi pitänyt harmitella, katua tai anteeksipyydellä.
Miten ihmeessä niin absoluuttinen suoritus onnistui?
Sehän olisi kuin jos yksi urheilija kaikki haamurajat ylittäen, kaikki tyylipisteet saaden, kaikki maalit ja keskitaulun osumat tehden ja kaikki ennätykset rikkoen voittaisi olympialaisissa kaikkien lajien kultamitalit.

Psalmi 119 voisi antaa siihen kysymykseen ratkaisua.
Koska Hän kiihkeästi rakasti puhtautta, täydellisyyttä ja rikkeettömyyttä.
Laki ei ollut Hänelle negaatio, jotain, joka vie pois jotain, ei menetys tai kadotettu mahdollisuus eikä syömättä jäänyt kakku vaan apuväline, rakennustelineet, tikapuut, rakentajan työkalut, soturin aseistus, kartan reittiohje jolla saavuttaa sen, mitä kaiken muun ylitsekäyden ja kaikkein palavammin himoitsee.
Ja Jeesus kaikkein palavammin himoitsi saada suorittaa sen mission, jonka Isä hänelle oli uskonut.
Ja siinä missiossa tärkein osuus oli synnittömänä pysyminen. Sillä ilman sitä Hänen kuolemansa olisi ollut yhtä tehoton ottamaan maailman syntiä pois kuin niiden samaan aikaan hänen vierelleen ristiinnaulittujen ryökäleitten.

Lisäksi synti, vähäisinkin oli Hänelle jotain äärimmäisen epämiellyttävää johon oli halua yhtä paljon kuin työntää päänsä paskaan.

Siinä on ero meidän ja Hänen välillään. Ja ero siinä, miksi me sorrumme vähän väliä synteihin, mutta Hän ei.
Koska meille liian usein on asenne niin päin, että syntien vältteleminen on kuin dieetillä olemista jossa herkut jäävät syömättä. Sen sijaan, että herkku olisikin se puhtaus, jota synnit eivät ole pilaamassa.
Emme koe, että moraalisesti puhdas elämä olisi itsessään nautinto, täyteys ja palkinto, vaan harmittelemme, mitä kaikkea jäämme vaille, jos alamme tosissaan lakia noudattamaan.

Lisäksi pidämme viattomuutta naiviutena ja tietämättömyytenä eikä voimana ja parempana ymmärryksenä. Emme arvosta sitä tietoa ja viisautta, joka tulee Jumalan tahdon mukaisesta elämäntavasta.

Ja sitten on vielä niin paljon epäselvyyttä siinä, mitä Jumalan laki oikeastaan sisältää. Miten mitäkin raamatunpaikkaa pitäisi nykyaikana tulkita? Mitkä ovat oikeasti Jumalan lakeja ja mitkä ihmistekoisia vaatimuksia?

Juuri siksi oikeasti Jumalan tahdosta kiinnostunut innolla tutkii Raamatun käskyjä ja kieltoja. Ettei tarvitsisi turhaan itseään rasittaa ihmisten tekemillä joutavanpäiväisillä säädöksillä, vaan voisi kaiken energiansa keskittää siihen millä on merkitystä, siihen mitä Jumala haluaa.
Silloin pääsee helpommalla, sillä Jumalan laeissa on järkeä ja ne on tehty elämänlaatua parantaviksi, kun taas ihmisten perinnäissäännöt tekevät elämää ahdistavaksi ja hankalaksi.

Ja on vielä yksi syötti niille, jotka kaikesta mielestään ja kaikesta voimastaan ovat Jeesukseen rakastuneita. Sellaiselle on ilo noudattaa Hänen lakiaan, elää hänen tavallaan ja sillä tavoin päästä lähemmäksi Häntä ja Hänen kaltaisuuttaan. Sillä silloin oppii ymmärtämään ja tuntemaan Hänen mielenlaatuaan, ja on suunnaton suru ja katastrofaalinen menetys, kun ei siihen minkä asian tahansa takia kykene, eikä mikään korvaa sitä menetystä.

Hänen kaltaisuudessaan (vaikkemme täysin siihen yltäisikään, niin edes etäisesti) on mahdollisuus oppia tuntemaan Häntä, Hänen henkensä ja sielunsa mysteeriä samanmielisyyden kautta. Mahdollisuus päästä Hänen, Sielujen Rakastajan syleilyyn Hänen sydäntään vasten painettuna ja Hänen sydämenlyöntinsä kuullen, hengittämään Hänen hengitystään, kuulemaan Hänen äänensä kuiskailut lähellä korviaan, saamaan Hänestä läheisistä läheisimmän ystävän.


-Ulla Rautiainen-