Pornoa ja politiikkaa

Miehiä, joilla jäsen kuin aasilla ja vuoto kuin orhilla ja naisia, joiden hävyt paljastetaan, rintoja likistellään ja nännejä hivellään kun isojäseniset miehet purkavat himoansa heihin.
Onko tämä pornolehdestä? Ei, vaan Raamatusta.
Irstailevat siskokset Ohola ja Oholiba, Hesekiel 23 luku.
Taatusti lapsilta kiellettyä aineistoa. Taatusti teinipoikia kiinnostavaa aineistoa. Ei ihme, että tämän profeettakirjan lukemista on ikärajoinkin hillitty.

Porttosiskokset eivät tietenkään olleet todellisia fyysisiä henkilöitä, vaan vertauskuvalliset Samaria ja Jerusalem. Ohola, hepreaksi אהלה merkitsee Hänen pyhäkkötelttansa (tai ilmestysmaja temppeli, tabernaakkeli) ja Oholiba אהליבה Minun pyhäkkötelttani hänessä.
Eli Jumala sanoo näiden nimien kautta, että nämä kaupungit ja sen asukkaat muodostavat pyhäkön, jossa Jumalan läsnäolon pitäisi vallita ja ilmestyä muun maailman ihastukseksi.
Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan päinvastoin.
Jumalan pyhä nimi tuli häväistyksi näiden kaupunkien takia.

Siksi Jumala kirjoitutti Hesekielin kirjan. Vaikka profeetan sanomassa huomio usein rajataan sen ylimaallisiin näkyihin (tai seksisiskoihin), on kirjan pääsanoma poliittinen.
Väite, ettei Jumala välittäisi niin maallisista asioista kuin yhteiskunnallinen vallankäyttö on täyttä hölynpölyä. Jumala välittää erittäin paljon siitä miten yhteiskuntarakenne toimii, ja varsinkin mitä kuuluu yhteisöhierarkian alemmilla portailla oleville.

Ja nyt ei alemmille portaille kuulunut hyvää. Niin Samarian kuin Jerusalemin johtajisto oli läpimätää. Sekä maalliset että uskonnolliset mahtipäät käyttivät asemaansa ei yleisen hyvän edistämiseen vaan oman edun ahnehtimiseen huonompiosaisia riistämällä.
Johtajisto oli muuttunut hyvävelikerhoksi joka suojeli vain omiaan, jolle tärkeämpää kuin totuus ja oikeudenmukaisuus oli oman selustan turvaaminen ja oman mukavuuden kasvattaminen ja jonka itsevaltaiseen röyhkeyteen ei kukaan pystynyt puuttumaan. Alempaa tulevasta kritiikistä ei piitattu ja ainoan ylemmän tahon – Jumalan – ääntä ei tunnistettu.
Suljetussa piirissä omavalvonta oli pettänyt.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Sorrettukin voi sortaa vielä itseäänkin heikompaa. Epäkelpojen paimenten kaitsennassa lampaat hyökkäsivät toistensa kimppuun. Viimeinen naula arkkuun paukahti, kun papiston väärinkäytösten takia rahvaalta rapautui usko Israelin Jumalaan ja Jumalan valittu kansa kääntyi harjoittamaan naapureilta opittua epäjumalanpalvelusta.
Siinä katkesi viimeinenkin yhteys siihen ainoaan tahoon, joka olisi voinut vielä oikeutta opettaa.

Eikä tämä monikulttuurisuus muutenkaan ollut mitään harmitonta suvaitsevaisuutta, vaan kanaanilaisten jumalanpalvontamenoihin kuului lapsi-ihmisuhrit ja niitä todella myös uhrattiin.
Jumalan näkökulmasta katsoen hänen pyhä kansansa oli kuin vieraiden kanssa huoraava ja lapsensa murhaava porttovaimo.

Kaiken kauheuden ja kaaoksen jälkeen Hesekielin kirjan päättyy kuitenkin rohkaisevasti näkyyn uudesta temppelistä ja kaupungista. Viimeiset sanat ovat יהוה שמה Jehovah Shammah, Herra on täällä.


-Ulla Rautiainen-

Kielletty alle 30 vuotiailta

Hesekielin kirja (varsinkin sen ensimmäinen luku) on Raamatun mystisimpiä. Harvempi siitä oikeasti paljoakaan ymmärtää.
Siitäkin on ollut erimielisyyttä, tulisiko kirjan edes kuulua Raamatun kirjojen kaanoniin. Eikä sen takia, että sen profeetallista sanomaa ja jumalallista inspiraatiota olisi epäilty, vaan koska niinkin vaikeaselkoista kuvausta oppimattomat saattaisivat käsittää vikatavoin.

Kirjan hurjinta ensimmäistä lukua ei siksi ole yleensä luettu synagoogissa, ja koko kirjan lukeminen yksityisyydessäkin oli kielletty alle 30-vuotiailta. Eivät keskenkasvuiset niin suurta mysteeriä kuitenkaan oikein älyäisi.
Koska keskenkasvuisten suhtautuminen kieltoihin tiedetään, voisi kuvitella että rabbien panttaamaa kirjaa on piilokkain luettu ja kavereille supatettu jännää tietoa salamanleimauksen kaltaisista olennoista joiden henki on pyörissä ja joiden päiden päällä on peljättävää kristallia...
Oholasta ja Oholibasta puhumattakaan - hyvä tavaton sentään...

Tämä K-30 ikä tuntunee meistä korkealta, mutta juutalaisuudessa se on ollut hengellisen täysi-ikäisyyden raja (lakien noudattamisen kannalta täysi-ikäisyys alkoi tosin jo 12 vuotiaana).
Joskus ihmetellään, miksi Jeesus aloitti toimintansa niinkin myöhään, mutta saarnamiehelle se oli itse asiassa aikaisin. Juuri tolkun iän kynnyksen ylittänyt pojankloppi.

Sikäli tulkitsemiskykyjä epäilevät olivat kyllä oikeassa, että tätä Raamatun kirjaa on tulkittu mitä erikoisimmin tavoin. Ufouskovaiset ainakin ovat saaneet siitä runsaasti materiaalia lentävien lautasten todisteeksi ja kaikenlaiset okkultistit pohjaa enkeli-ideoille.

Tulee mieleen, onko Hesekielin kirjaamia näkyjä edes tarkoitettu ymmärrettäväksi. Yleensäkin Raamatulliset toistodellisuuden raotukset näyttävät siltä, että ne enemmän herättävät kysymyksiä kuin antavat vastauksia.
Ehkä niiden ydinsanoma onkin, että ette te ihmisraukat taivaallisista mitään kuitenkaan älyä, joten ei kannata vänkyttää Jumalalle vastaan kun Jumala jotain ilmoittaa. Ettei näkyjen näkeminen tee viisaammaksi, vaan saavat vain myöntämään, että Jumalan ajatukset ovat paljon ihmisajatusta korkeampia. Että on parempi vain langeta kasvoilleen maahan niin kuin Hesekiel teki eikä käydä joutavia viisastelemaan.
Ja antaa puheenvuoro Jumalalle.


-Ulla Rautiainen-

Kaikki joukolla valittamaan

VT:n Valitusvirret on positiiviseen ajatteluun ja armolliseen teologiaan suuntautuneelle kinkkinen pala nieltäväksi.
Jumalanhan pitäisi olla hyvä ja kiltti.

Valitusvirsissä Jumala esiintyy vihamiehenä, joka ”on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.” Vihollisena, joka virittää ansoja ihmisparoille, tuhoaa Israelia raunioiksi ja kieltäytyy kuulemasta rukouksia.
Mitäs käytöstä tämä tämmöinen Jumalalta oikein on?

איכה on ensimmäinen sana Valitusvirsien kirjassa ja heprealaisessa Raamatussa koko kirjan nimi. Hepreansana Ēḫā(h), Eikha on suomennettu ”voi!” tai ”kuinka?” käännöksestä riippuen.
(Ja on se sama sana, jolla heprealaisessa Raamatussa Jumala huhuilee Paratiisin puiden sekaan piiloutuneita syntiinlangenneita.)
Aloittava sana kertookin olennaisen sisällöstä.
Voi, voi, voi, miten kurjaa meillä on ja kuinka tässä nyt näin huonosti kävi?

Alkukielinen heprealainen teksti on sillä aikakaudella käytettyä runomuotoa, mikä käännöksistä ei tietenkään näy.
Neljä ensimmäistä runoa (lukua) ovat akrostisia (alfabeettisia), eli jokainen jae alkaa eri kirjaimella järjestyksessä heprealaisen aakkoston mukaan. Kolmannessa luvussa jokaiset kolme peräkkäistä jaetta alkavat samalla kirjaimella eli se on alkusointuista vähän samaan tapaan kuin Kalevalassa.

Asian voi tarkistaa tuolta löytyvästä hepreankielisestä tekstistä:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Valit.+1%3A1&rnd=1507887699935
Valitusvirret on siis oikeasti runoteos, mikä selittää ylettömän kärjistetyn, dramaattisen ja kielikuvallisen ilmaisun. Niinhän runoudessa tapana on.

Kirjoittajaa ei ole nimetty, mutta yleisesti vahvin veikkaus kohdistuu Jeremiaan. Sisällössä on paljolti samankaltaisuutta.
Kertomus siitä, kun vieras sotajoukko tuhoaa Jumalan valittua kansaa.
Koska Valittu Kansa on kääntänyt selkänsä Jumalalle ja elostelee kauhistuttavia syntejä tehden.
Koska Valitun Kansan papit ja profeetat sen sijaan, että olisivat käskeneet kansaa tekemään parannusta pahoista teoistaan ovatkin tappaneet oikeita profeettoja ja itse lörpöttelevät omakeksimiään ”profetioita” miten kaikki on muka hyvin eikä tarvitse huolestua.

On päädytty pattitilanteeseen, jossa Jumala puhdistaa pöytää tuhoamalla koko röyhkeän elämäntavan ennen sen syöksymistä vielä suurempaan tapainturmelukseen.
Tavallaan vitsaukset siis tulevatkin Jumalalta, vaikka käytännössä ovatkin hyökkäävän sotajoukon tekosia. Jumalan ruoska on iskenyt.
Kyllä siinä sitten valituksen aihetta riittääkin.
Siinä historiallinen konteksti.

Henkilökohtainen anti Valitusvirsien lukemisesta minulle on, hassua kyllä, vapauttava ja armollinen kokemus.
Ehkä olen ollut liikaa tekemisissä sellaisten mentaliteettien kanssa, jossa pakkovaatimuksena on jatkuva positiivisuus ja hyväntuulisuus. Jossa puhutaan vain mukavia ja kivoja asioita, nähdään hyviä puolia ja silmät ja korvat suljetaan kaikelta ikävältä ettei mieli pahastuisi. Eikä kiukkuinen ainakaan saa olla. Vielä vähemmä katkera ja vihainen. Ei saa vikoja osoitella eikä ketään syyttää mistään, vaikka mitä pahoja tekisivät.
Semmoinen liikaa annosteltuna alkaa ahdistamaan. Varsinkin, jos asiat eivät niin kovin tolallaan ole. Varsinkin, jos sen kaiken positiivisuuden tarkoituksena on peitellä tosiasioita.

Silloin on oikein terapeuttista lukea, kun Valitusvirsien valittaja oikein täyslaidalliselta lataa valitusta, voivotusta, kurjuutta, itsesääliä, katkeruutta, vihaisuutta, kirouksia ja kostovaatimuksia.
Että niin saakin tehdä, jos kerran tarvetta synkistelyyn on. Eikä vain hölistä onttouskonnollisia fraaseja yltiöpositiivisena ja imelänkilttinä kuin siirapilla kuorrutettua sokeria.
Vapauttavaa.
Ja armollista.
Evankeliumia synkistelijöille.


-Ulla Rautiainen-

Jeremia Tuliluinen

Jeremia (hepreaksi יִרְמְיָהוּ‎ Yirməyāhū, "Jahve korottaa”) ei edes halunnut profeetaksi. Yritti ensin estellä ja välillä jättää koko homman.

Kansakunnassa moraalinen rappio, heikompiosaisten sortaminen, ryöstö, väkivalta ja epäjumalanpalvelus (johon sisältyi lapsiuhrien elävältä polttaminen) rehotti.
Silti vallitsi sellainen käsitys, että vaikka kuinka jumalattomasti elivät, oli Jumalan velvollisuus järjestää heille hyvän lokoisat oltavat ja profeettojen tehtävä puhua mukavan kivoja asioita joista tulee hyvä mieli.

Jumala oli eri mieltä.
Sitä hän lähetti profeetta Jeremian tiedottamaan.
Asioita, joita kansa ei tietenkään halunnut kuulla.
Vaan alkoi vainota Jeremiaa.

Jeremialle koitti kurjat oltavat. Ihan järkevä veto oli edeltänäkevältä Jumalalta kieltää onnetonta puhetorveansa menemästä naimisiin ja tekemästä lapsia. Onnettomuudesta toiseen syöksyessä olisikin ollut mahdotonta vielä perheestäkin huolehtia.
Jeremiaa lyötiin, kahlittiin jalkapuuhun, heitettiin kaivoon ja vankilaan, uhattiin tappaa, pilkattiin, häväistiin ja syytettiin maanpetoksesta. Elämästä tuli sellainen riesa, että kirosi syntymäpäivänsäkin.
Profeetallisen sanoman vastaanottamis-kokemukseksi tuli: ”Jos minä sinulle jotakin ilmoitan, niin sinähän surmautat minut. Ja jos minä sinua neuvon, et sinä minua kuule.”(Jer. 38:15) Yritä siinä sitten profetoida.

Välillä tuskastunut profeetta yritti päästä kutsumuksestaan eroon.
Joka ei onnistunut. Kaikkivaltias oli itsevaltaisen vastaansanomattomasti päättänyt jo ennen miesparan syntymää tehdä tästä puhetorvensa.

No ei Jeremia ihan pystymetsästä siihen duuniin ajautunut.
Jeremia oli pappi.
Oliko odottanut pappisvirastaan arvostettua asemaa, paljon kavereita ja mukavaa toimeentuloa? Kävi vain niin, että Jumala ottikin juuri tämän miehen pappisvihkimyksen tosissaan.
Ja se oli sitten menoa.
Jumalan palvelijaksi antautumisesta ei tullutkaan seremoniallinen muodollisuus, vaan totisinta totta.
Jota ei ollut mahdollisuus enää perua. Olemisen käydessä oikein ankeaksi vainottu miespolo yritti kyllä väliin heittää sikseen toimimisen Jumalan Suuna, mutta Kaikkivaltaisen antama työkomennus osoittautui sellaiseksi, josta ei irtisanouduta.

Jotain outoa tapahtui, kun sitä yritti. Jer. 20:19 kuvaa sitä: ”...sydämessä oli kuin polttava tuli, suljettuna minun luihini” tai kuten 1992 käännös vielä rajummin kuvaa: ”kuin sisimmässäni olisi palanut liekehtivä tuli ja luuni olisivat hehkuneet”.
Mitä ihmettä se oikein oli? Allegorinen ilmaisu? Ankara luukolotus? Pahanlainen kuumetauti? Vai yliluonnollinen ilmiö? Lievämuotoinen spontaneous human combustion? Jokatapauksessa jotain, joka oli vielä pahempaa kuin kaikki se harmi, mikä profetoimisesta seurasi.
Opetus, että kannatti pelätä enemmän Jumalaa kuin ihmisiä.
Mutta oliko se Jumalalta kiltisti tehty?
Oliko????

Olisiko Jumala ollut kiltimpi, jos olisi vaieten antanut pahan menon jatkua? Moraalin turmeltumisen yhä pahemmaksi, vähävoimaisten sortamisen, ryöstön, väkivallan ja lapsien polttamisen epäjumalien uhrialttarilla? Olisiko se ollut kilttiä?
Olivatko ne väärät profeetat kilttejä, jotka puhuivat vain mukavia asioita vaikka kauheita tapahtui ja sulkivat silmänsä uhrien kärsimyksiltä?
Mitä on kiltteys?

Jumalalta oli kilttiä, että antoi pahantekijöillekin tilaisuuden huomata tekonsa pahoiksi ja parantaa elämäntapaansa, ennen kuin otti kovemmat otteet käyttöön.
Jeremia ehti julistaa sanomaansa pitkään ennen kuin piilu putosi. Tuomionkirveenä toimi kaldealaisten sotajoukko. Hallinto kaadettiin ja kansa hajotettiin viemällä vallasväki pakkosiirtolaisiksi Baabeliin. Vieraalle maalle joutuneet ilmeisesti lopulta ottivatkin opikseen ja alkoivat käyttäytyä kelvommin, koska Jumala siellä katsoi heitä paremmin.

Kotikonnuilleen jätetyt sensijaan pysyivät yhä uppiniskaisina, käänsivät edelleen selkäänsä Jumalalle ja paaduttivat sydämensä tekemään pahaa. Lähdettiin Egyptiin Jumalan kiellosta huolimatta ja siellä kävi ohraisesti. Taas piilu putosi ja tuomiokirves löi. Ei kai se Jumalan vika ole, jos halutaan oppia vasta kovemman kautta? Sitä saa mitä tilaa. Ja kun tilattiin, että Jumalaa ei totella, ennen kuin seinää vasten lyötynä, niin sitten sitä kautta.

Jeremian nimi ”Jahve korottaa” ei ainakaan maalliseen menestykseen siis viitannut. Raamattu ei kerro, mitä Jeremialle lopulta tapahtui, mutta perimätieto sanoo, että juutalaiset olisivat lopulta kivittäneet hänet kuoliaaksi. Toivotaan, että se luvattu korotus sitten tapahtui Taivaassa.


-Ulla Rautiainen-