Suuri Matematiikkamysteeri

Äskettäin telkkarista tuli Prisma dokumentti. Siinä puhuttiin matematiikasta. Maailman huippumatemaatikot laususkelivat tämänkaltaisia toteamuksia:

- Pohjimmiltaan matematiikka on kaikki mitä on. Fyysinen todellisuutemme on matematiikkaa.
- Matematiikka ei vain kuvaa todellisuutta, vaan on kaiken perusta.
- Maailmankaikkeudella ei ole vain jotain matemaattisia ominaisuuksia, sillä on vain niitä.
- Maailmankaikkeuden pohjimmainen matemaattinen rakenne on yllättävän yksinkertainen – perustuu 32 vakioon.
- Fibomaccion ja Piin luvut esiintyvät niin paljon luonnossa, kuin luontoa olisi rakennettu niiden mukaan.
- Tietokonepelien maailma on luotu matematiikalla. Havainnot tästä maailmasta ovat täsmälleen samanlaisia.
- Kaiken takana on salattu matemaattinen järjestys.
- Matematiikka on maailmankaikkeuden yleiskieli.

Sitten esitettiin kysymyksiä:

- Miten on mahdollista, että matematiikka kuvaa maailmankaikkeutta niin hyvin?
- Perustuuko todellisuus matematiikkaan vai onko matematiikka vain oman ajattelumme tulosta? Ja jos matematiikka on vain ihmisaivojen tuotosta, miksi se toimii niin hyvin?
- Onko matematiikka keksintö vai löytö?

Monia vuosia sitten näin unen. Unet ovat unia, enimmäkseen aivojen kohinaa, mutta joskus joissakin unissa tuntuu olevan jotain, joka ohittaisi ja ylittäisi pelkän kohinan.

Siinä unessa oli Jumala. Oli puhetta kommunikoinnista, eri kielistä ja viestinnästä. Kysyin Jumalalta, mikä on hänen ”äidinkielensä”, hänen oma kielensä, luomisen ja Luojan kieli, jolla hän keskustelee maailmankaikkeuden kanssa.
”Matematiikka”, Jumala vastasi.

Niin, että kyllä alkoi vähän sydän tahtia lyömään, kun katselin sitä Prisma-dokkaria. Vaikkakaan ohjelma ei tietenkään samaan loppupäätelmään johtanut kuin mihin minun ajatteluni lähti laukkaamaan, mutta jokaisellahan on oikeus tehdä omat päätelmänsä.


-Ulla Rautiainen-

Rakkauslaulu

Hän on tarttunut sydämestäni kiinni.
Pitelee sieluani kämmenellään.
”Juo viinini ja maitoni.
Syö leipäni ja hunajani”,
tarjoaa Hän kädestään.
Siitä kädestä, jota kahdentuhannen vuoden takaiset arvet vielä halkovat.
Henkeni juhlii Hänen Hengestään.
Riemuitsee, kun katseensa kuohuu minuun.
Valonpuhtaana, auringonkirkkaana, syvänä kuin ikuisuus.
Hengitän Hänen hengitystään.
Elän Hänen elämästään.
Rakkaani, elämäni.

-Ulla Rautiainen-

Visuaalista musiikkia

Synesteettinen mieleni heräsi taas toimimaan. (Synestesiastani kerron tuolla: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2016/08/synestesiaa-ja-kofeiinia.html)

Kuuntelin Abban musiikkia, ja kertosäkeessä yhtäkkiä kotiteatteri lähti silmäluomieni takana käyntiin:

Olin jossain toimistohuoneessa, ymmärsin että jonkin seurakunnan toimistossa. Astuin sinne sisään tarkoituksena tavata jostain syystä jotain pastoria.
Mutta toimistopöydän takana istuikin itse Jeesus.
Minun tullessani Hän nousi innokkaasti seisaalleen, vielä innokkaammin kiersi pöydän ja jäi puolelleni rennosti pöytään nojaten katsomaan suoraan minuun.
Minkäkö näköinen? Sellainen kuin Akiane Kramarikin maalauksissa, hiukset, kulmakarvat ja parta vain tummempaa mustaa. Kasvoilla eloisan riemukas naurava hymy, ja sitten kertosäettä

"Don't go wasting your emotion
Lay all your love on me
Don't go sharing your devotion
Lay all your love on me"

ei laulanutkaan Abban kuoro vaan Hänen äänensä, syvä, kaikkisisältävä, hyvin miehekäs ja ilme kasvoilla oli niin hurmaavan, sulattavan pyytävä ettei siihen voisi ikinä, ei mitenkään sanoa ei, ei millään tavalla.
Kyllä, kyllä, kyllä rakkauteni ja omistautumiseni on nyt, aina, ikuisesti Hänen. Kuinka muuten?

Se Abban laulu löytyy YouTubesta tuolta:
https://www.youtube.com/watch?v=gxg__4wiYlQ

-Ulla Rautiainen-

Olisin voinut kuvitella

Eilen illalla pohjoinen Lappi näki valoilmiön. Ilmeisesti tavallista isompi meteori valaisi hetkeksi kaamoksenmustan taivaankaaren kirkkaampana kuin kesän keskisenä päivänä, kuin talvisalaman leimauksena, kuin... kuin... kuin...

Ihme saatiin tallennettua videolle. Nähtävillä tuosta linkistä:
https://www.youtube.com/watch?v=iDhoHpSJEQE

En valitettavasti ollut Lapissa näkemässä sitä.
Mitähän olisin ajatellut, jos olisin siellä ollut enkä vielä tiennyt mitä oli tapahtumassa?
Minun mielikuvituksellani?
Olisinko peljästynyt – tai ihastunut? Luullut, että nyt se paljon odotettu Messiaan toinen tuleminen on tapahtumassa? Taivaat aukeamassa ja enkelilliset sotajoukot astumassa esiin maata kauhistuttamaan?

Hänhän sanoi, että tulemisensa olisi kuin salamanleimahdus idästä näkymässä hamaan länteen.
Maanäärestä toiseen.
Ehkä niin myös pohjan ääreen ja Suomen Inariin.

Ehkä olisin siinä kokenyt elävän apokalypsin. Kuullut taivaan jyrisevän tähtien painoa, nähnyt Hänen viitanliepeensä, valosta raskaina pyyhkivän kirjokantista tähtiensalia ja jalkapohjansa asettavan maaplaneetan valtaistuimensa astinlaudaksi.

Tulevan ratsastaen valkoisella hevosella, silmät tulenliekkeinä, päässään monta kruunua, yllään vereen kastettu vaippa, Hän "kuningasten Kuningas ja herrain Herra" ja koko taivaansoturiväkensä valkeilla hevosilla laahuksena seuraten.

Kyllä niin olisin voinut luulla tapahtuvan.
...Ja sitten syvästi pettynyt kun taivaanhalkovan leimahduksen jälkeen mitään sen kummempaa ei olisikaan kehkeytynyt.
...Ehkä seuraavalla kerralla...
Hartaasti toivoen:


-Ulla Rautiainen-

Isiä ja lapsia

Hoosean lapsilla ei ollut kivaa.
Iskä oli profeetta. Olisi voinut luulla, että kun jollakin perheessä on suora yhteys Maailmankaikkeuden Korkeimpaan Älyyn ja Voimaan, niin siitä joitain etuja koituisi.
Väärä luulo.

Kas, kun ainakaan Vanhan Testamentin profeetoilla profetoiminen ei ollut vain jonkinlainen sivubisnes, joutoajan harrastus tai henkilökohtainen oma juttu, jota väliin tehtiin kun niin sopi, joka homman hoidettua riisuttiin syrjään kuin työhaalari normaalielämän tieltä ja johon sivullisten ei tarvinnut sotkeutua.
Ehei. Profeettana olo oli elämäntapa, 24/7 duuni, vuorotyötä jossa sama mies teki kaikki vuorot, projekti, johon koko perhe osallistui.

Lapset joutuivat syvälle mukaan siihen spektaakkeliin.
Saivat omituiset nimetkin: Jumala-Hajottaa, Ei-Armahdettu ja Ei-Minun-Kansani. Niin uniikeissa nimissä olikin selittämistä.
Oli Hoosean lapsilla sentään kohtalotovereitakin. Muittenkin profeettojen lapset saivat kannettavakseen kummallisia nimiä. Jesajan lapset olivat Saalis-Rientää-Ryöstö-Joutuu ja Jäännös-Palajaa.

”Äitiii, tuu ikkunaan, täällä huutaa Saalis-Rientää-Ryöstö-Joutuu!”
”Iskäää, Jäännös-Palajaa otti mun leikkikamelin!”

Idea oli, että lasten nimet olivat osa profetiaa. Otsikko koko profetialle, josta päästiin itse asiaan selittämään, mitä Jumalalla oli aikeissa. Joka kerta, kun lapset esiteltiin vieraille, oli esitettävä profetiakin. Joka kerta, kun lapset kertoivat nimensä kelle tahansa, oli kerrottava koko profetiakin. Joka kerta, kun lasten nimet kailotettiin kortteliston kuultavaksi, muisti koko korttelisto profetian.
Niin se sanoma levisi.

Eikä pelkästään sillä.
Profeetan koko perhe-elämästä tuli muulle kansalle esitettävä performanssi.
Eikä ylevä sellainen. Enemmänkin muistutti farssinomaista parisuhdesatiiria, jonka vaiheita naapurit parhaimmillaan säälien, pahimmillaan pilkaten seurasivat.

Äiskä, jonka Jumala oli käskenyt Hoosean vaimokseen ottaa, ei ollut äiti, josta lapset voivat ylpeillä.
Haureellinen portto joka rikkoi avion ja synnytti lapsia, joille ainakaan kaikille ei geeniperimä tullut Hoosealta.
Niin että iskä ei oikeataan näiden lasten iskä edes ollut.

Ja pahemmaksi vielä meni, äiti karkasi omille teilleen lisää porttoilemaan. Siinä maailmassa vaimo oli miehen omaisuutta, ja aisankannattaja joka ei kyennyt omaisuuttansa vahtimaan, ei mikään mies ollut.
Missä aikansa TosiMies olisi kumauttanut sekä omaisuuteensa kajonneen casanovan että horoemäntänsä kuoliaaksi – vähemmästäkin verikostojen sarjoja aloitettiin – Hoosea häpäisi itsensä lopullisesti maksamalla vaimonsa rakastajille saadakseen rouvansa takaisin.

Hyvä niin lapsille, sillä se TosiMies olisi karkottanut käenpoikalapsetkin kodistansa. Tapana oli elättää vain omien kupeittensa hedelmää, ei vierasta siementä.
Siinä kohdassa lapsetkin olivat jo mielissään, että iskä olikin Jumalan eikä aikansa tapojen ohjauksessa.
Ja rouva varsinkin, sillä hänellä oli rakastajiensa kanssa mennyt jo aika kehnosti ja mieluusti palasi entisen miehensä luokse.

Koko esityksen opetus oli, että Jumala on kuin petetty aviomies ja kansa kuin petollinen aviovaimo. Hoosean tuskailuista saatiin havaintoesitys, miltä Jumalasta tuntuu.
Ja että Jumala on armollinen ja anteeksiantava ja loputtoman kärsivällisesti ottaa aina takaisin huonoille teille eksyneetkin.
Ja että Jumala on myös isä, jolla riittää rakkautta ja huolenpitohalua niillekin, jotka eivät varsinaista hänen huonekuntaansa ole.


-Ulla Rautiainen-

Vaa´alla punnitut ja köykäiseksi havaitut

Muinaisessa maailmassa jumaliin saattoi saada hyvinkin lähikosketuksen. Kas, kun jumalat tai jumalien jälkeläiset suoraan alenevassa polvessa inkarnoituivat ihmishahmoisina kuninkaiden palatseihin patsastelemaan.

Ne hallitsijat eivät olleet mitään seremoniallisia PR-henkilöitä eikä kansan palvelijoita. Muinaismonarkit olivat kansaa ja valtakuntaa henkilökohtaisena omaisuutenaan pitäviä diktaattoreita sanan röyhkeimmässä merkityksessä.
Usein he uskoivat olevansa ihmishahmoisia jumalia, vaatimattomimmillaan ainakin jumalien edustajia ja ylipappeja, joiden kautta ylemmät jumalat hallitsivat.

Niin megalomaaninen käsitys itsestään teki heidän käytöksestään varsin arvaamatonta, toki suosioon pääsevälle alamaiselle mahdollisuuksia sisältävää mutta myös riskialtista.
Suuruusharhaisen despootin huomion kohteena oleminen oli kuin venäläisen ruletin pelaamista. Yhtähyvin äkilliset ylennykset kuin päidenputoamisetkin tapahtuivat heppoisin perustein ja äkkiarvaamatta ailahtelevan hallitsijan hetkellisistä mielijohteista. Tyranni oli ystävänäkin vaarallinen kuin korillinen kobria.

Danielin kirja sisältää kuvauksen kolmesta Babylonian kuninkaasta, joiden alaisuudessa Daniel ja hänen kaverinsa kokevat extreemellisiä tilanteita niin menestyksen huipulle kuin pohjakosketukseen.

Nebukadnessar jakelee kuolemantuomioita tietäjilleen, jotka eivät osaa arvata mitä unta hän on nähnyt sekä pystyttää kultaisen kuvapatsaan, jota komentaa kansan tulipätsiin heittämisen uhalla kumartamaan.

Belsassar kuvataan todellisuudentajunsa kohtalokkaimmin seurauksin menettäneeksi hallitsijaksi. Vihollisarmeijan jo ryskyttäessä kaupungin portteja, sen sijaan että täydellä touhulla olisi järjestämässä puolustusta hän tuhannen ylimyksensä kanssa pistääkin pystyyn kännibileet.
Kokonainen armeija ei marssi valtakunnan lävitse kenenkään huomaamatta, joten koska jo samana yönä Belsassar lyödään kylmäksi, on vihollisen likelläolon täytynyt olla hyvinkin tiedossa.
Silti tilanteen kieltävä mahtipää ei oivalla viraltapanonsa olevan ajankohtaista, vaikka yliluonnollinenkin käsi kesken juhlahumun ilmestyy kirjoittamaan tuomion julistavaa graffitia ( מנא מנא תקל ופרסין‎ ) pitosalin seinälle, vaan jakelee yhä lahjoja ja virkanimityksiä ihan kuin loppu ei olisikaan lähellä.
"Lahjasi pidä itse, ja antimesi anna toiselle”, sanoo kirjoitusta tulkkaamaan haettu Danielkin tolkun menettäneen hallitsijansa todellisuuspakoisuudesta tympääntyneenä.

Belsassarin kaatanut Dareios ei osoittaudu vähempää suuruudenhulluksi. Hän julistaa älyttömän lain, ettei kuunkiertoon kukaan saa rukoilla muita jumalia kuin häntä itseään tai leijonankidasta aukeaa portti manan majoille käydä. Eli käytännössä tekee itsestään täksi ajaksi valtakunnan ainoan jumalan.
Niin että hus, häipykääpä kulisseihin muut jumalat, minä olen nyt The Big Boss.

Jokainen näistä kuninkaista saa oikealta Jumalalta varoitusta ja kuritusta ylenmääräisen ylvästelyn hillitsemiseksi. Kaksi heistä ottaa onkeensa ja tunnustaa juutalaisten Jumalan isommaksi tekijäksi. Belsassar lahjoo tosin Danielia, mutta mitä hän Danielin Jumalasta ajattelee, se jää kertomatta.


-Ulla Rautiainen-