Verhon läpi puhuttua

Farther west than west
beyond the land
my people are dancing
on the other wind.

Ursula Le Quin

Fantasiamaailma on olemassa (se kadonnut Paratiisi). Oli leiskuvasiipisiä lohikäärmeitä (kyllä, heprean paratiisin käärmettä tarkoittava sana voidaan kääntää myös lohikäärmeeksi), taikapuita, kuolemattomat kansalaiset ja kaikkia niitä muita... Oli hyvä ja pahan välinen taistelu, niinkuin fantasiatarinassa kuuluukin olla (mutta me hävisimme jo ensimmäisen erän).

Hyvä fantasia on tarinoita Paratiisista, Paratiisin kaiku, joka jäi huutamaan maailmaan leimuavamiekkaisen vartijan suljettua portin sinne. Ja kuinka monet haluavatkaan sen kaiun vaientaa, jotta unohtaisimme alun...

J.R.R.Tolkien sanoi että fantasia on kirjallisuudenlajeista filosofisin ja oikeassa oli. Fantasian ymmärtäminen vaatii tietynlaista älyä.
Joillakin on matemaattista älyä, joillakin kielellistä älyä, joillakin fantasiaälyä.
Se on älyä nähdä sanojen ja käsitteiden taakse. Älyä ymmärtää suuria teemoja: toistodellisuutta, jumaluutta, luomista, loppua, elämää, kuolemaa, hyvää ja pahaa.

Tolkien sanoi myös, että on erityisen kristillinen tehtävä kirjoittaa fantasiatarinoita. Siinäkin oli oikeassa. Fantasiakielellä on helppo puhua tai ymmärtää niin fantastisesta asiasta kuin Jumalasta. Ilmaista asioita dramaattisemmin, isommin, tunteiden läpi käyvemmin. Sellaisella monumentaalisella aksentilla, joka paremmin kuvaakin Jumalaa ja jota varsinkin fantasiaälyyn suuntautunut väki paremmin käsittää kuin latteaa arkipuhetta.

Fantasiakerronnassa ei tarvitse alleviivaten osoitella eikä ratakiskosta taivutella. Kirjoittaja tarkoittaa mitä tarkoittaa ja lukija ymmärtää mitä ymmärtää mutta verhon lävitse. Siinä on riskinsä, lukija voi ymmärtää eri asiaa kuin kirjoittaja tarkoitti. Joskus johtaen hyvään, joskus pahaan.

Ursula Le Quinin tai George R.R. Martinin kristillisyydestä en menisi vannomaan, mutta itse kristittynä luen tekstin lävitse asioita, joita nämä kirjailijat eivät välttämättä ole tarkoittaneet.

Muistatko sen kohdan Ursula Le Quinin Toinen Tuuli-kirjassa, jossa Tehanu syttyy liekkiin, muuttaa hahmoaan ja liekkisiivillä yhdessä Kalessinin kanssa lentää toiseen tuuleen? Aina kun minä luen sitä, itken valtoimenaan ja ajattelen että se kuvaa kauniimmin kuin mikään kuolemista ja ylösnousemusta. Niinkuin että Kalessin on kuin Jeesus, jonka kanssa todellisessa hahmossamme lennämme ylös valoon ja valkeaan tuuleen.

Tai kun George R.R. Martinin yövartiat vannovat: ”Minä olen miekka pimeydessä, vartija muurilla, tuli karkottamassa kylmyyden, valo tuomassa aamun, torvi herättämässä nukkujat, kilpi suojaamassa. Elämä ja kunnia yövartion käytössä”, näen sen kuvaavan uskovan asennetta Jumalalta saamaansa kutsumukseen Hänen tehtävässään ja palveluksessaan.


-Ulla Rautiainen-