maanantai 28. toukokuuta 2018

Ristin Uni


Dream of the Rood on joskus 700-luvulla muinaisenglanniksi kirjoitettu runo, josta ei tietääkseni ainakaan tunnettua julkaistua suomennosta ole.
Tyttäreni, (se bloginimellä miss equna täällä esiintyvä) tutustui tähän runoon yliopisto-opiskelunsa muinaisenglannin kurssilla, käänsi runon äidilleen sanatarkaksi palikkasuomennokseksi, jonka minä taas muokkasin lukijaystävällisesti hieman sujuvampaan muotoon. Joten semmoisella yhteistyöllä Ristin Uni on tässä nyt luettavana.

Runon tarinan kertojaminä näkee unta Kristuksen rististä. Unessa risti alkaa puhumaan ja kertoo Golgatan tapahtumat omasta näkökulmastaan.
Runossa on yksityiskohtia, jotka liittyvät senaikuisiin kirkollisiin menoihin, ja jäävät nykylukijalta ymmärtämättä jos ei niihin ole tutustunut.
Esim. ristin vaihtuvat värit verestä kultaan viittaavat kulkueessa kannettuun ristiin, jonka toinen puoli oli maalattu veriseksi ja toinen puoli koristettu kullalla kertomassa sekä Kristuksen kärsimystä että taivaallista kunniaa. Ristiä kannettaessa katselijat siis näkivät vuorotellen ristin molemmat puolet.



Hwæt, ic swefna cyst secgan wylle...
Eli:
Kuule, unestani parhaasta kertoa aion.
Kuule, siis uneksin keskiyöllä
kun puheen-kantajat, ihmiset sängyissään jo olivat.
Näytti minulle ilmestyvän kaikista ihmeellisin puu.

Taivaalle nostettu, valoon kiedottu
puista kirkkain.
Merkki, päällystetty kullalla.
Jalokivet kauniina allansa, vielä viisi poikkipuussa.
Ikuisuudessa kauniiden, Herran enkelien nähtävänä.

Ei ollut tässä puu pahan miehen. Vaan puu ristinmuotoinen,
jota pyhät henget katsoivat
ja ihmiset maan päällä, kaikki upeat luodut.
Uljas oli se voitonpuu
ja minä synneillä tahrittu, rikkeillä haavoitettu
näin sen uljaan puun,

Koristettu - vaatteillako?
Kuin lipullako tai sotamerkillä marssivien joukkojen edellä kannetulla?
– vai oliko se – verta?
Loisti kauniisti kultaa ja jalokiviä
päällystäen upeasti tämän valtiaan puun.
Silti sen kaiken loistavan kullan läpi
näkyi yhä ikivanha ristiinnaulitsijoiden viha,
joka veren laittoi vuotamaan kyljestä.

Olin kaikin murheissani ja peloissani
sen kauniin näyn edessä.
Näin jalon merkin,
välillä märkänä valuvasta verestä, välillä loistavin aartein koristeltuna
vaihtavan verhoansa ja väriänsä:
väliin verestä kasteltu, väliin aartein koristettu.

Viivyin siinä pitkän aikaa
katsoen suruissani Parantajan puuta
ja kuulin sen puhuvan.
Alkoi sanoja puhua puista parhain.

Sanoi: Oli kauan sitten, vielä muistan
kun minut kaadettiin metsän laidasta,
raastettiin juuriltani. Vahvat viholliset veivät minut,
Tekivät minusta itselleen näytöksen,
käskivät minua nostaa esille heidän rikollisensa.
Ne miehet kantoivat minua harteillaan,
kunnes kukkulalle asettivat,
Monet viholliset minut sinne kiinnittivät.
Siellä näin minä Ihmiskunnan Herran.
Lähestyi rohkeasti, halusi hän minulle nousta.

Silloin en uskaltanut edes taipua
– olisi ollut vastoin Herran sanoja –
tai palasiksi rikkoutua
vaikka maakin järisi.
Olisin kyllä pystynyt viholliset iskemään, mutta varmana seisoin.
Riisuutui tuo nuori soturi, ( hän, Jumala Kaikkivaltias),
oli vahva ja rohkea. Kiipesi ylös ristille.

Oli rohkea monien silmissä,
siellä hän ihmiskunnan toivoi lunastavan.
Minä vapisin, kun minua se soturi syleili. Enkä uskaltanut kaatua maahan,
kaatua alas maan pinnalle, vaan täytyi minun vakaana seisoa.
Ristiksi oli minut nostettu ja minä ristille nostin suuren kuninkaan.

Nostin Taivaan Herran, enkä uskaltanut kumartua.
Minut lävistettiin synkillä nauloilla.
Ovat minussa yhä arvet näkyvissä,
avonaiset pahantahtoisten iskujen jäljet.
Enkä uskaltanut niitä naulitsijoita takaisin haavoittaa.
He pilkkasivat meitä molempia yhdessä. Yltympäri olin veren peitossa.
Märkänä tämän miehen kylkiverestä,
kun hän oli lähettänyt sielunsa edelleen.

Sillä kukkulalla monia julmia tekoja kestin.
Minä näin suuresti levittäytyviä joukkoja.
Pimeys oli pilvillä peittänyt
Herran hohtavan kirkkauden ruumiin.
Varjot esiin astuivat,
oli pimeä pilvien alla. Itki koko luomakunta,
valittivat kuninkaan kaatumista. Kristus oli ristillä.

Silti siellä valmistautuneet (Joosef Arimatialainen ja kumppanit)
kaukaa saapuivat sen Prinssin luo.
Minä sen kaiken näin.
Katkerasti olin murheiden vaivaama, silti kumarruin miesten käsiin,
vaatimattomalla rohkeudella.
Siellä veivät he Jumalan Kaikkivaltiaan,
nostivat hänet raskaasta rangaistuksesta.
Hylkäsivät minut seisomaan märkänä; 
naulojen, kuin nuolten haavoittamana.
Laskivat hänet alas velttona, asettuivat hänen ruumiinsa päänpuolelle
katsoivat siinä Taivaan Herraa, ja hän lepäsi siinä jonkun aikaa,
väsyneenä jälkeen suuren taistelun.

Alkoivat hänelle hautaa valmistamaan
minun, hänen surmanvälineensä näkyvillä;
hakkasivat sen kirkkaasta kivestä,
sinne asettivat Voittojen Herran.
Alkoivat hänelle surulaulua laulamaan
kurjat iltapäivän aikaan, kun tahtoivat uudestaan kulkea
väsyneenä uljaan Prinssin kanssa. Lepäsi hän siinä pienessä joukossa.

Ja me, (kolme ristiä) siellä itkimme hyvän aikaa
seisoimme paikallamme kun laulajien äänet nousivat.
Ruumis kylmeni
se kaunis elämäntalo.
Sitten alkoivat meitä kaataa,
Meitä kaikkia ristejä maahan. Se oli kauhistuttava tapahtuma.

Hautasivat meidät syvälle kuoppaan. Siltikin minut sieltä Herran oppilaat,
hänen ystävänsä löysivät,
ja vaatettivat minut kullalla ja hopealla.
Nyt sinä voit kuulla,
mitä pahantekijöiden työtä olen kokenut.
Surullista kipua.

Mutta aika on nyt tullut
että minua kunnioittavat lähellä ja kaukaa
ihmiset maan päällä ja kaikki tämä ihmeellinen luomakunta
he rukoilevat tähän merkkiin.
Minulla Jumalan Poika kärsi aikansa.
Siksi minä uljaana nyt
nousen taivaan alla, ja pystyn parantamaan
jokaisen, joka minua kunnioittaa.

Ennen olin rangaistuksista raskain,
valtakunnan vihatuin, ennen kuin oikean elämän tien
avasin ihmisille, puheenkantajille.

Kuule siis, kunnioitti minua Kunnian Prinssi
yli muiden metsän puiden hän; Taivaan Valtakunnan Vartija!
Aivan kuten hän hänen äitiään Mariaa
kaikkien ihmisten Kaikkivaltias Jumala
kunnioitti yli kaikkien naisten.

Nyt minä sinua käsken,
että tämän näyn kerrot ihmisille,
paljasta sanoilla, että se on tämä runko
jolla kaikkivaltias Jumala kärsi
syystä ihmiskunnan monien syntien
Ja Adamin vanhojen tekojen.

Kuolemaa hän siellä maisteli, siltikin myöhemmin Herrana nousi
kanssa suuren voiman ihmisiä auttamaan.
Hän sitten taivaaseen nousi. Kohti uudestaan lähtee
tähän taivaan ja tuonelan väliseen keskimaahan
ihmiskuntaa tuomiopäivänä etsimään. 
Hän, Herra itse

Kaikkivaltias Jumala, ja hänen enkelinsä hänen kanssaan.
Ja hän tuomitsee, hän jolla on valta tuomita
jokaisen niin kuin kukin on tässä
väliaikaisessa elämässään ansainnut.

Ei pysty silloin kukaan peloitta olemaan
takia sanojen jotka Herra puhuu.
Kysyy hän ihmiskunnalta missä se mies on,
joka Herran nimeen kuolemaa toivoisi.
Karvasta maistaa, kuten hän (Kristus) aiemmin sillä puulla teki.

Mutta he silloin pelkäävät, eivätkä osaa ajatella
mitä he Kristukselle alkaisivat sanoa.
Ei ole tarvetta silloin pelätä
sen, joka rinnassaan kantaa merkkiä parasta,
joka ristin kautta valtakuntaa etsii.

Jokainen sielu, joka maailman kautta kulkee,
joka Herran kanssa asua aikoo.
Rukoilin silloin sitä ristiä kohti onnellisin mielin
ja suurella rohkeudella, ja olin yksin.
Oli mieleni ajautunut monesti
kaipaukseen (kohti tuonpuoleista), on minulle nyt elämäni toivo
jotta minä ristinpuuta etsiä saan. 
Yksin sitä ja useammin,
ja hyvin sitä kunnioittaa.
Minulla on sielussani siihen suuri halu
ja minun suojani on
siinä ristissä.
Ei minulla ole monia
vahvoja ystäviä maan päällä,
sillä he nousevat maailman iloista, etsivät maailman kuningasta.
Tai elävät nyt taivaassa Jumalan kanssa,
ja asuvat loistossa, kun minä vielä odotan
päivää sitä, kunnes minut Herrani risti
jonka minä kerran täällä maan päällä unessani näin
tässä väliaikaisessa elämässäni, saapuu hakemaan
ja tuo minut sinne missä on suuri riemu,
Ilo taivaassa, missä Herran väki on istumassa pidoissa.

Siellä on ikuinen riemu,
ja minut asetetaan sinne, missä minä saan
asua loistossa, pyhien kanssa
ja ilosta nauttia. Olkoon Herra ystäväni,
hän, joka täällä maailmassa
kärsi ristinpuulla ihmisten syntien takia.
Hän meidät vapautti ja antoi meille elämän
ja taivaallisen kodin.
Onnekas ilo on palautettu
kanssa loiston ja kanssa riemun niille jotka täällä tulen kestivät.

Se Poika oli voitokas sillä matkallaan.
Voimakas ja voitokas, kun hän saapui
kanssa sielujen joukon Jumalan valtakuntaan,
hän, Herra Kaikkivaltias, enkelien iloksi
ja kaikkien pyhien
jotka taivaan loistossa asuvat. Kun heidän Herransa,
Kaikkivaltias Jumala tuli takaisin sinne,
missä hänen kotimaansa on.


Tuosta linkistä tämä sekä muinais- että nykyenglanniksi: http://www.englishfolkchurch.com/poems/rudeoe.htm


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti